Olen puolustanut sinnikkäästi lähipalveluita esim. koululakkautuksissa. Jos päättäjä ei ole taistellut lähipalvleuiden puolesta, se tuskin taistelee vastedeskään. 

Lähipalvelut vähentävät autoilua, ja  Vantaalla ja Keravalla on omat terveysasemansa, ja Kivistöön tarvitaan omansa.

Nykyiset kaupunkikeskukset ovat niin suuret ja kasvavat, että karsimiselle ei ole perusteita. Sadan kilometrin säteelle Helsingin keskustasta muuttaa joka kuukaisi 1500 uutta asukasta.

Lähipalvelut vähentävät autoilun tarvetta. Neuvolan koko ei ole yhtä tärkeä kuin se, että siellä on tuttu ja luottamuksellinen hoitosuhde.  

Sujuva joukkoliikenne 

 Ne palvelut jotka eivät ole lähellä, tulee saavuttaa julkisilla.

  • Olen äänestänyt suorien bussilinjojen puolesta. Kokoomus, RKP ja perussuomalaiset voittivat äänestykset puheenjohtajan äänellä, ja suoria linjoja lakkautettiin ja vähennettiin. 
  • Olen vaatinut sujuvia yhteyksiä mm. sairaaoihin.

Monet vaihdot voivat olla mahdottomia huonosti liikkuvalle.

Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi