Millaista palvelua astmaatikko, diabeetikko, flunssainen, alkoholisti, yksinäinen vanhus, terve vauva tai epävarma teini tarvitsevat? Millä keinoin saadaan palvelu muutettua vastaamaan todellisia tarpeita?

Millaisilla hoitokokonaisuuksilla kuntoudutaan parhaiten? Miten ehkäistään onnistuneesti masennusta? Millainen palvelurakenne on optimaallinen kuntalaisille?

Miten palvelu järjestetään? Mikä on ihmisen käyttöliittymä elämään, kuntaan ja sosiaali- ja terveyspalveluihin? Miten demokratia toimii, miten asukkaat voivat vaikuttaa?

Ehdotus sosiaali- ja terveysuudistukseksi julkaistiin tänään. Uudistuksen tekijät ovat pettyneitä, eivätkä edes itse kannata sitä. Uudistus ei ratkaise nykyisiä ongelmia.

Lähtökohtia

1. Syömme itsemme hengiltä

Seitsemän suurinta kuolinsyytä ovat elintavoista johtuvia. Alkoholi ja tupakka tappavat tehokkaasti. Arkiliikunta on jäänyt historiaan. Lihaa syödään yli suositusten, ja sen syönti on tuplaantunut maassamme viidenkymmenen vuoden aikana aikana. Liika liha lisää syöpiä ja verisuonitauteja. Vain harvalla on liikunta vastaa ruuan laatua ja määrää.

2. Ihmissuhteet voivat pelastaa

Terveyteen ja elämän pituuteen vaikuttaa kuitenkin elintapoja enemmän läheiset ihmissuhteet. Mm. hyvä parisuhde on tärkeä, ja huumori pidentää ikää. Jo lasten yksinäisyyteen tulee puuttua.

3. Köyhät kuolevat nopeammin

Sosioekonomisen terveyserot ovat kasvaneet. Ero odotettavissa olevassa eliniässä on lähes kolmetoista vuotta miehillä ja seitsemän vuotta naisilla. Ero on iso, ja kasvaa, sillä köyhimpien elämä ei juuri pitene. Elämästä on siis tasa-arvo kaukana.

Yhteiskunta kohtelee eri tavoin rikkaita ja köyhiä. Ylioppilaiden terveydenhuolto, työterveyshuolto ja vakuutukset antavat hyväosaisille ohituskaista terveyskeskusten jonoista.

4. Vanhusten määrä kasvaa

Vanhusväestön määrä kasvaa, kuntien rahat ovat vähissä ja yhä kalliimpia sairauksia tarvitsisi hoitaa. Toisaalta vanhukset voivat olla myös pirteitä ja antaa hyvin paljon onnellisuutta, näkökulmia, osaamista ja apua yhteiskunnalle. Vanhukset käsitetään yhteiskunnassa yleisesti vain taakkana, mikä on näköalatonta ja halventavaa.

5. Pahoinvointiyhteiskunta

Tämän lisäksi yksinäisyys ja mielenterveysongelmat kasvavat. Lasten ja vanhusten sekä perheiden pahoinvointi lisääntyy. Millainen apuverkko estää syrjäytymistä ilman että ihminen jää siihen jumiin?

Nuorten masennus on ongelma, joka lyhentää radikaalisti työuria. Joka päivä viisi alle kolmekymppistä ihmisä joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyden - yleensä masennuksen - johdosta. Osa-aika työ ja kuntoutuminen työelämään ei ole yleistä. Masentuminen olis useimmien voitu välttää varhaisella ennaltaehkäisevällä tuella.

6. Kohtaaminen ja lämpö kadoksissa

Hoidon liian niukat resurssit ja hoitokulttuuri saavat aikaan pahimmillaan potilaan tuntemaan itsensä aivottomaksi esineeksi, jonka ihmisarvo on riistetty. Tämä ei piristä eikä paranna.

Ihminen tarvitsee toisen ihmisen kohtaamista. Myös vauvoilla on todettu merkittävä ero sairastavuudessa riippuen siinä, hoidetaanko hyväillen vai vain mekaanisesti.

7. Kelan korvaukset rajoittavat

Luettelo Kelan korvaamista asioista on historiallinen jäänne ja osin mielivaltainen. Järjestelmän ulkopuolella on paljon toimivia ja lääketieteellisesti tarkoituksenmukaisia lääkkeitä ja hoitomuotoja. Esimerkiksi atoopikkojen kaikkein rasvaisimmat rasvat eivät enää ole korvauksen piirissä.

Osa lääkäreiden harjoittamista hoitomuodoista eivät ole hyväksyttyjä kunnallisella puolella, mutta niitä käytetään yleisesti yksityisessä sairaanhoidossa, ja ne ovat yleisesti hyväksyttyjä muissa maissa.

Esimerkiksi kunnan puolella saatetaan määrätä selkäleikkaukseen vaikka asia olisi hoidettavissa kiropraktikolla. Ns.pehmeät hoitomuodot voivat olla joskus halvempia ja tehokkaampia. Näiden tulisi olla koulutettujen terveyden ammattilaisten antamia ja Valviran valvomia. Tosiasiassa näitä hoitomuotoja käytetään varsin laajasti, mutta julkisen terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella.

8. Palvelut sirpaleisia

Yhteiskunnan palvelut ovat sirpaleisia, eivät tavoita kaikkia, eivätkä hahmota elämäntilanteen kokoisia kokonaisuuksia, puhumattakaan hoidontarpeen pituisista kokonaisuuksia. Tähän esitetty uudistus ei tarjoa ratkaisuja.

Erikoissairaanhoito ja terveyskeskuspalvelut ovat keinotekoisesti erotettu, eli eri tahojen rahoittamia ja järjestämiä. Hoidon pitäisi kuitenkin olla kokonaisuus. Yksityisellä puolella nämä eivät ole erikseen.

Espoon lonkkaliukumäki on onnistunutta palvelumuotoilua, jossa lonkkansa rikkoneet vanhuset pääsevät nopeammin ja terveempinä kotiin. Hoito on kokonaisuus, joka on rakennettu lonkkansa rikkoneen tarpeista, ei erillisistä palvelunsirpaleista. Tällä tavalla hoito tulisi järjestää. Tulisi miettiä millaisilla palvelupoluilla kuntoudutaan parhaiten.

Myöskään sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut eivät kohtaa toisiaan, vaikka syytä yhteentoimivuuteen olisi.

Ehdotus sosiaali- ja terveysuudistukseksi keskittyy terveyspuoleen. Koko keskustelu sote-uudistuksesta on käpertynyt terveysalueiden kokoon. Näiden koosta tuli epätarkoituksenmukainen, sillä ne uhrattiin poliittisista syistä pönkittämään kuntauudistusta.

9. Rahoitus

Sote-uudistuksen lähtökohte oli tarve sekalaisen ja terveyteen kannustamattoman rahoituksen selvittäminen yksikertaiseksi, jolloin ei ole tarvetta pallotella potilasta momentilta toiselle. (Tätä uudistus ei ratkaissut.) Sitran 2010 tutkimassa mallissa asiakas voi käydä missä vain ja julkinen rahoitus kulkee asiakkaan mukana. 

10. Lääkäripula

Koska julkisen terveydenhuollon työt eivät kelpaa lääkäreille, kunnat joutuvat ostamaan yksityisiä lääkäripalveluita - mikä on kalliimpaa ja luo lyhytaikaisia hoitosuhteita. Syinä lääkäripulaan lienee palkkaus eli ahneus, mutta myös työolot sekä työn johto. Lääkäriliitto rajoittaa lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja, joten lääkärit voivat sanella palkkansa, ja pula tulee jatkumaan. Halukkaita opiskelijoita olisi kyllä enemmänkin. Lääkäreiden koulutuksessa tulisi lisätä myös hoitajien koulutusmahdollisuuksia lääkäriksi saakka. Julkisen terveydenhuollon johtamista ja työviihtyvyyttä tulisi monin osin parantaa. Myös lääkäreiden esimiestaidoista olisi hyötyä.

Kannattaisi harkita vielä

Sosiaali- ja terveusuudistuksen lähtökohta on luoda kriteereitä organisaatioille. Esimerkiksi palvelualeiden koko on määritelty samaan haarukkaan niin Utsjoella kuin Helsingissä. Ehdotuksen mukaan Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) pilkottaisiin kolmeen osaan. Helsingin, Espoon ja Vantaan välille pystetettäisiin uudet raja-aidat.

Monet asiantuntijat pitävät vähimmäiskokoa liian pienenä. Ihmisten tarpeet on poljettu poliittisten kokotavoitteiden jalkoihin, ja ehdotuksesta on tullut toimimaton nysä.

Hullunkurista on myös se, että terveyspuolen tietojärjestelmiä uusitaan jo, vaikka tämä tulisi tehdä yhtä aikaa koko järjestelmän uudistamisen kanssa, jotta vikainvestoinnilta vätyttäisiin. Tietojärjestelmät ovat aivan liian usein käsittämättömän kalliita toimien käsittämättömän huonosti.

Uudistus ei vastaa tarpeita, sen hyödyt jäävät vähäisiksi ja se on kallis. Vähintäänkin rahoitus tulisi ratkaista ja palvelun jotenkin parantua, jotta paljon resursseja hoitotyöltä vievä uudistus kannattaisi tehdä. Rahoituksella voitaisiin edistää terveyden säilyttämistä. Erilaisia rahoitusmalleja on tehty, mutta poliittinen kyky ja rohkeus muuttaa järjestelmää radikaalisti puuttuu yhä. 

Parempi ehdotus tulisi tarpeiden, ei poliittisten intohimiojen perusteella. Sen tulisi ratkaista ongelmia ja parantaa ihmisten turvaa ja palveluita. Ennenkaikkea palvelut tulisi luoda ihmisten todellisten tarpeiden perusteella.