Kaivostoiminta on lisääntymässä voimakkaasti Suomessa. Kaivoksesta saadaan kuitenkin hyötyjä rajoitetun ajan. Suurin osa tulevista kaivoshankkeista on avolouhoksia, joka tarkoittaa valtavien maa-alueiden tuhoamista lopullisesti, ainakin seuraavaan jääkauteen saakka. Iso osa valtauksista ovat myös monikansallisten yhtiöiden, joiden voitot valuvat ulkomaille.

Kun kaivannaisten kysyntä kasvaa ja hinnat nousevat, yhä köyhempiä malmeja tullaan kaivamaan - yhä suuremmilla ympäristöhaitoilla. Esimerkiksi Talvivaaran suunnitelmissa on suunnaton avolouhos, joka kooltaan kattaisi yli puolet Vuotoksen altaasta.

Neitseellisten raaka-aineiden louhinta on yksi suurimmista ympäristörasituksia. Talvivaaran malmissa on alle 1% nikkeliä, eli tonnista malmia tulee maitopurkillinen nikkeliä. Nikkelitonnia kohden kuluu 16,5 tonnia kemikaaleja. 

Kaivannaisten kysyntä kasvaa, ja metallien tuotanto lisääntyy. Myös arvioidut malminetsintäbudjetit maailmassa ovat kasvaneet. Samaan aikaan yhdyskuntajätteen arvioitu määrä kasvaa teollisuusmaissa huomattavasti nopeammin kuin väestö. Resurssitehokkuus on unohtunut, ja kertakäyttö on muotia.

Tonnista malmia saadaan 5g kultaa, mutta tonnista käytettyjä matkapuhelimia jopa 150 grammaa kultaa. Eli tonnissa kännyköitä on kultaa 30-kertaisesti enemmän kuin malmissa. Pienet pitoisuudet tarkoittavat erittäin suuria ympäristöhaittoja. Sama koskee kaikkea neitseellisen materiaalin käyttöä verrattuna kierrätettyyn materiaaliin.

Fiksu valtio ohjaa materiaalin kulkua pois kertakäyttöyhteiskunnasta kohti kierrätysyhteiskuntaa. Nyt Suomessa mietitään kovasti miten saada lisää rahaa, ja mistä kaikesta voisi säästää.

Tämän lisäksi miedän tulisi myös miettiä, miten samalla saada yhteiskunta ja talous toimimaan järkevästi ilman kohtuutonta haittaa paikallisille ihmisille, ympäristölle ja ilmastolle.

Verotuksella resurssitehokkuuteen

Kaivosjäte on verotonta, samoin teollisuusjäte, puhumattakaan jätteen poltosta ja sen kuonista. Tämä mahdollistaa materiaalien tuhlauksen, ja suorastaan ohjaa ja kannustaa kertakäyttöyhteiskuntaan ja järjettömän suuriin ympäristöhaittoihin.

Verraten tuore kaivoslaki ja samalla toimintatavat tulee uusia.

• Kaivosjäte tai louhinta tulee saattaa verolle, jotta jätettä vähennettäisiin, ja Suomi hyötyisi edes jotenkin ulkomaalaisomisteisista kaivoksista.
• Lupien kanssa tulee olla tarkkempi: mihin tahansa kaivosta ei saa tehdä. Tulee myös miettiä kansallinen strategia siitä millä tavalla kannattaa hyödyntää suomalaisia rajallisia luonnonvaroja.
• Mikäli ympäristönormeista ei pidetä kiinni, yritykselle tulee antaa tuntuvat taloudelliset uhkasakot, ja väärinkäytösten jatkuessa toimilupa tulee evätä. 
• Valvontaa on parannettava. Vasta ihmisten aktiivisiuus, lintukuolemat ja selvästi silmin nähtävät ja ihmisten arkipäivässä tuntuvat ympäristö- ja terveyshaitat herättävät keskustelun.
• Ennen ympäristön pilaamista tulee saada vakuutus siitä, että mahdolliset ympäristövahingot myös korjataan. Yritys saattaa mennä konkurssiin kun tulee aika ympäristövaikutusten korjaamiseen ja ympäristön ennallistamiseen.

Kuva: Kalliojärven puro viime lokakuussa. Talvivaarassa ympäristöasiat ovat pahasti laiminlyöty, mutta sijoittajille se on ollut hyvä bisnes. Raskasmetalleja vesistöissä, lintukuolemia jätevesialtaalla ja ihminenkin on kuollut rikkivetyyn. Ukaaseista huolimatta Talvivaaran ympäristön tuhoaminen jatkuu.

Kaivostoiminta on samanlaista taloudellista toimintaa kuin mikä tahansa muukin, ja sen tulee noudatta kansallista lainsäädäntöä ja lupaehtoja. Kaivostoimintaan liittyy kuitenkin myös erityisen suuria ympäristöriskejä ja se on myös rajallisten luonnonvarojen kautta strateginen ala. 

Monissa länsimaissa katsotaan yhtä tarkemmin milloin, kuka, ja millä tavalla saa hyödyntää kansallisia, rajallisia luonnonvaroja.

Avainsanat: Talvivaara, kaivos, kaivostoiminta, valtaus, kaivoslaki, ympäristölaki, ympäristölupa, kaivosjäte, nikkeli, kadmium, kalliojärvi, työllisyys, työttömyys, kaivokset.