21.5.2014

Kokoomus ja Perussuomalaiset kannattavat veroparatiiseja

Finnwatchin selvitys paljasti eroja puolueiden kannoista veroparatiisien suitsimiseksi. Kaikki eivät suinkaan halua taistella veroparatiiseja vastaan muuten kuin sanahelinällä.

Perussuomalaisten meppi äänesti veroparatiisien puolesta

Selvityksessä puuttui kuitenkin se, miten istuvat mepit ovat äänestäneet. Miksi perussuomalaisten istuva eurparlamentaarikko Sampo Terho vastusti parlamentin äänestyksessä suuryritysten maakohtaisten verotietojen avaamista? Maakohtaiset verotiedot ovat tärkeä askel kohti veroparatiisien hallintaa. Vain sitä voi verottaa, mitä ei pimitetä.

Menetykset huikeita

Veroparatiiseihin valuu pelkästään yritysten siirtohinnoittelun vuoksi Suomesta 320 miljoonaa joka vuosi. EU kokonaisuudessaa menettää jopa 1000 miljardia euroa vuosittain. Suurin häviäjä on kehitysmaat: etelästä vuotaa vuosittain verottamatonta pääomaa veroparatiisien kautta rikkaisiin maihin jopa yli 800 miljardia euroa. Se ylittää kehitysavun monikertaisesti.

Puolueiden kannoissa isot erot

Mikäli veroparatiisit halutaan suitsia, tulee tehdä toimenpiteitä, joilla on vaikutusta. Esimerkiksi Kokoomus haluaa pitää salaisina yritysten maakohtaiset verotiedot, ja sosialidemokraatitkin haluavat edistää avoimuutta vain vapaaehtoisesti. Kuitenkaan vapaaehtoisesti veroparatiiseja ei olla saatu kuriin, vaan ongelma on vain paisunut.

Perussuomalaiset ja Kokoomus haluavat että vain yksityishenkilöiden verotiedot kulkevat maasta toiseen. Kenen etu on että veroparatiisit kukoistavat?

Osa puoueista ajaa siis lainsäädännöllisiä toimia vastuullisen veronmaksun toteuttamiseksi, kun taas toiset katsovat, ettei lakeja tarvita.

Eurovaaliehdokkaista verosääntelyyn valmiimpia olivat Vihreiden, Vasemmistoliiton ja SDP:n eurovaaliehdokkaat. 

Myös RKP:n ja Kristillisdemokraattien vastanneet euroehdokkaat pitävät aggressiivista verosuunnittelua hillitseviä toimenpiteitä tärkeinä, mutta jostain syystä tyytyvät usein vapaaehtoiseen sääntelyyn tai asteittaisiin lainsäädännön tiukennuksiin sen sijaan, että porsaanreikiin puuttuttaisiin heti.

Kokoomuksen kannat ovat sanahelinätasolla sääntelyä puoltavia, mutta puolue kuitenkin vastusti tällä hetkellä keskustelussa olevia sääntelyuudistuksia ja niiden sitovuutta. Perussuomalaiset puolestaan vastustavat kategorisesti lähes kaikkia keskeisiä lainsäädäntöhankkeita veroparatiisien suitsimiseksi.

Rehelliset yrittäjät kärsivät - samoin lapset, sairaat ja vanhukset

Suomessa veroparatiisit asettavat yritykset hyvn eriarvoiseen asemaan. Pienet ja keskisuuret yritykset maksavat veroja keskimäärin 20 - 30 prosenttia voitoistaan. Suuryritykset taas vain viisi prosenttia. Rehelliset yrittäjät kärsivät.

Ei ihme, että Suomen julkinen talous on vajeessa, kun iso osa suuryrityksistä ei maksa enää veroja. Meillä ei olisi vajetta, jos verot eivät valuisi veroparatiiseihin. Veroparatiisien kannattamisesta maksavat siis ikäihmiset hoidon leikkauksissa sekä koululaiset ja sairaat koululakkautuksissa ja terveydenhuollon säästöissä.

Finnwatchin kyselyyn jätti vastaamatta Keskustan ja Vasemmistoliiton puoluesihteerit, joten näiden kannat eivät ole tiedossa.

Puolueiden linjat näkyvät myös paikallisella tasolla. Vasemmistoliitto ja Vihreät kaipasivat Vantaalla sitä, että kaupungin ostaessa palveluita suosittaisiin vastuullisia yrityksiä jotka maksavat veronsa Suomeen. Tämä ei kuitenkaan kelvannut suurille puolueille.

*

Asiasanat: Veroparatiisi, verokikkailu, Isle of man, Cayman-saaret, Hollanti, veronkierto, verovastuu, vastuullisuus, julkinen talous,  kuntatalous.

Pääosa osa suomalaismepeistä on sentään vastusti veroparatiiseja perustavanlaatuisessa parlamentin äänestyksissä viime vuonna. Perussuomalaiset ovat ainoa joka on kategorisesti aina vastustanut veroparatiisien suitsimista.

Veronkiertoa ja veroparatiiseja koskevasta Kekuksen mietinnöstä äänestettiin 21.5.2013.

Kohta 24:

”kehottaa komissiota toteuttamaan välittömästi yritysten veronmaksun avoimuutta koskevia toimia velvoittamalla kaikki monikansalliset yhtiöt julkaisemaan yksinkertaiset ja selkeät luvut kussakin toimintavaltiossa maksetuista veroista”

Puolesta: Jäätteenmäki, Takkula, Torvalds, Essayah, Korhola, Pietikäinen, Jaakonsaari, Repo, Cronberg, Hassi

Vastaan: Terho

Poissa: Sarvamaa, Pakarinen

Kohta hyväksyttiin äänin 617-31

24.5.2014 7:36
Sirpa Kauppinen

Tärkeästä aiheesta kirjoitettu, mielenkiintoinenkin teksti.
Lukukokemusta hiukan värjää, että ensimmäinen leipätekstin sana "Finnwatch" on järjestelmällisesti kirjoitettu väärin.

14.9.2014 16:29
mikael n

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi