26.1.2021

Lapset ja nuoret mukaan kouluväkivallan ehkäisyn toimintamallien valmisteluun

Nuorten henkirikokset ovat kasvaneet, ja silmitöntä väkivaltaa sisältävien videoiden kuvaaminen on yhä tavallisempaa. Vantaa on luomassa yhteistä toimintamallia pääkaupunkiseudun kuntien kanssa kouluväkivallan ehkäisyyn ja käsittelyyn.    

Henkisen, fyysisen ja someväkivallan estämiseen ja kiusaamistilanteiden ratkomiseen pitää olla selkeät toimintamallit, joista puhutaan suoraan oppilaille ja vanhemmille. Oleellista ei ole uhrin vaihtaminen, vaan väkivallan tekijöiden “jengin” hajottaminen ja väkivaltakulttuuriin puuttuminen. 

Tilanteiden jälkeinen seuranta on usein puutteellista. Väkivaltaan tulee puuttua, vaikka se tapahtuisi koulun aidan toisella puolella, sillä pelko ei jää aidan ulkopuolelle, ja voi tehdä lapsen koulunkäynnistä pelon helvettiä. 

Kiusaamisesta ei aina uskalleta kertoa. Tätä saattaa helpottaa sähköinen osoite tai puhelinnumero, johon voi anonyymisti tehdä ilmoituksen kiusaamisesta, väkivallasta, someväkivallasta tai väkivaltavideosta. Myös tietoa siitä mistä hakea apua kiusaamiseen ja miten saada keskusteluapua tarvittaessa tulee olla selkeästi esillä. Lisääntyneeseen seksuaaliseen häirintään on puututtava.  

Opettajilla on suuri merkitys, ja heidän tulee ehtiä ja uskaltaa puuttua matalalla kynnyksellä ja oma-aloitteisesti. Tämän tulee tapahtua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tosissaan sillä moni joukkopahoinpitely on pitkän kiusaamisen päätös. 

Ehdotamme että valmisteltaessa on otettava huomioon lasten ja nuorten näkemys siitä, miten kaikenlaista kiusaamista ja väkivaltaa ehkäistään parhaiten. Nuorten ehdotuksissa on noussut esiin esimerkiksi tarve anonyymille “postilaatikolle”, samoin väkivaltarakenteiden hajottaminen uhrin vaihtamisen sijaan. Erityisesti vakavan kiusaamisen uhreja on kuultava valmistelussa. 

Aloitteen laatija

  •  Sirpa Kauppinen

Aloitteen allekirjoitti 

  • Minna Kuusela (vihr)

  • Sari Laakso (vihr)

  • Jenni Chen-Ye (sitoutumaton)

  • Sveta Silvennoinen-Hiisku (vihr)

  • Vaula Norrena (vihr)

  • Maija Rautavaara (vihr)

  • Jari Jääskeläinen (vas)

  • Eve Rämö (vihr)

  • Anniina Kostilainen (vihr) 

  • Minna Atiye (vihr)

  • Tanja Vahvelainen (kd)

  • Joel Linnainmäki (vihr)

  • Niilo Kärki (ps)

  • Tiina Tuomela (kd)

  • Kai-Ari Lundell (ps)

  • Mika Kasonen (kok)

Lämmin kiitos asiaa tukeville!

<- Takaisin aloitelistaan
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi