Suomen talous on ainoa euromaiden talous, joka ei ole kasvanut tällä vuosineljänneksellä. Onkin aika pohtia kotiamisne talouskriisin syitä - Jäätynyt kotimainen kysyntä ja hyhmettynyt vienti.

Kotimaisen kysyntä riippuu köyhien ostovoimasta, ei rikkaiden. Tämän vuoksi hallituksen kaavailut sosiaalietuuksien leikkauksista köyhimmiltä syventävät ja pitkittävät tehokkaasti taantumaa. Velan maksu ei onnisti taantuvassa taloudessa, jossa työttömyys nousee.

Haasteena hallituksella on erottaa yksittäisen yrityksen tuottavuuden kasvu kansantaloudellisesti järkevästä toiminnasta.

Kotimaista kysyntää parantaisi työttömyyden vähentäminen esimerkiksi jakamalla työtä yhä useammalle. Työn kinostaminen yhä harvemmalle työpäivää pidentämällä sen sijaan vähentää yritysten tarvetta pitää yhtä paljon työntekijöitä – ja lisää näin tukien varassa eläviä työttömiä. Ongelmallisinta on kuitenkin se, että työttömien määrän kasvun vuoksi kotimainen kysyntä pienenee.

Vienti ei ole jähmettynyt kaikilla aloilla. Suomella on osin hankalat vientituotteet. Voimakkaasti kasvavilla markkinoilla on huomattavasti helpompi kasvaa kuin kutistuvilla. Esimerkiksi ympäristöteknologia kuten vaikkapa sähköautojen akkujen kysyntä kasvaa kun taas länsimaiden paperinkulutus laskee.

Vaihtotaseen alijäämää kasvattaa myös veroparatiisit: reilu kymmenen vuotta sitten suuryritykset maksoivat veronsa Suomeen. Nyt noin vaihtotaseen alijäämän verran katoaa veroparatiiseihin. Yrityspuolella Suomen palveluiden rahoituksesta huolehtii pääosin pienet ja keskisuuret yritykset, sillä veroja voitoistaan maksavat pienet yli 20%, ja suuret vain noin 5%.

Pienissä on myös suurin työllisyyden ja kasvun mahdollisuus - aina mikroyrittäjistä ja itsensätyöllistäjistä lähtien. Tämän vuoksi tarvitaan yrittäjyyden esteiden purkua. Yksi suurimmista esteistä on yrittäjän perusturvan puute. Jopa yrittäjän puoliso menettää työttömyysturvansa. 

Tässä auttaisi perustulo, joka kannustaa työntekoon. Mikäli hallituksen ideologia antaa myöten, olisi aika kokeilla sitä. Se lisäisi paitsi taloudellista toimeliaisuutta, myös kotimaista kysyntää.

Pelkän menojen karsimisen sijaan tulisi tarkastella valtion rahojen sijoittamista mahdollisimman tuottavasti. Kansantaloudellisesti koulutukseen sijoitettu euro tulee kuusinkertaisesti takaisin. Vanhusten lonkkamurtumien nopeampi leikkaus ja parempi kuntoutus säästäisi 20-30 miljoonaa. Imatran mallin kaltainen suurempi panostus perheiden tukeen säästää suuret summat lastensuojelussa. 

Kun vertaa tämän kaltaisia sijoituksia vaikkapa Fennovoimaan tai Talvivaaraan, tuottavuus on aivan toista luokkaa. Myös palvelut tulisivat olla valtion investointien mahdollisia kohteita, kun hallitus etsii kärkihankkeita.