16.6.2008

Aloite reaaliaikaiseen energiankulutuksen seurantaan siirtymisestä

Valtuutettu Sirpa Kauppinen ja kahdeksan muuta valtuutettua tekivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen valtuustoaloitteen:

"Vantaan Energia oli mukana VTT:n tutkimuksessa, jonka mukaan sähkön reaaliaikainen seuranta toisi 600-1200 megawatin säästömahdollisuuden, joka vastaa 20–40 kertaa Vuotoksen altaan tehoa.

Reaaliaikaisen seurannan perusidean mukaan kalliin sähkön huippuna sähkö myös maksaisi kuluttajalle enemmän. Näin sekä ilmastolle että sähkötuotannolle kalliita kulutushuippuja voidaan tasata.

Alueen reaaliaikainen sähkön seuranta tulisi saada yhdeksi pääkaupunkiseudun yhteistyön tavoitteeksi. Sitä voisi tarjota paitsi yrityksille myös kuluttajille. Säästö kohdistuisi nimenomaan kulutushuippuun, jolloin sähkö usein tuotetaan juuri ilmastolle haitallisimmalla hiilivoimalla.

Kuluttajat voisivat maksaa reaalihintaa sähköstä, jolloin sen ollessa kallista, omaa kulutusta voi ohjata. Teknisesti reaaliaikainen sähkönkulutuksen seuraaminen on ollut mahdollista jo pitkään ja Vantaan Energian kokeilu oli erittäin onnistunut."

<- Takaisin aloitelistaan
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi