14.4.2008

Aloite perusteetta määräaikaisten työsuhteiden korvaamiseksi toistaiseksi voimassa olevilla työsuhteilla

Valtuutettu Sirpa Kauppinen ja 16 muuta valtuutettua tekivät seuraavan valtuuston työjärjestyksen mukaisen aloitteen:

"Työsuhteen määräaikaisuus vaikeuttaa työntekijän oman elämän suunnittelua ja tulee kaupungille kalliiksi. Tehtävänsä hallitsevat työntekijät hakeutuvat helposti pysyvämpiin pesteihin ja uusien työntekijöiden rekrytoiminen on kallis prosessi.

- Ennen kuin uusi työntekijä hallitsee tehtävänsä ja on omaksunut työtä helpottavan hiljaisen tiedon, työn tuottavuus on pienempi.

- Vielä tehottomampaa on se, jos henkilö ei pääse motivoituneena kehittämään pitkäjänteisesti omaa tehtäväaluettaan.

Kaupungin henkilöstökertomuksen tilastot kertoivat karua tarinaa - työntekijöistä 22,3 prosenttia on kaupungilla pätkätöissä. Mukana ovat muun muassa reilu tuhat sosiaali- ja terveystoimen työntekijää, joilla tuskin on suurta vuodenaikaisvaihtelua.

Kaupungin tulee välttää tarpeettomia pätkätyösuhteita ja priorisoida työsuhteen pysyvyyttä."

<- Takaisin aloitelistaan
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi