20.6.2016

Valtuustoaloite rakentamisen ylijäämämaiden hyödyntämisestä meluesteiden rakentamisessa

Vantaalla on yli 80.000 asukasta, jotka altistuvat yli  55 desibelin tieliikennemelulle päivittäin.

Liikenneviraston meluntorjuntaohjelmassa Vantaalta kiireisimpinä hankkeina ovat valtatie 4:n  meluvallit ja -seinät alueilla Metsola- Jokivarsi, Päiväkumpu ja Hakunila; valtatie 3:n meluesteet Kaivokselaan ja Vantaanlaaksoon sekä Kehä I meluseinä Kuusikkoon. Kustannusarvio 10-20 miljoonaa euroa.

Vantaan omissa meluestesuunnitelmissa kärjessä ovat mm. Viertolan koulu, Martinlaaksontie, Kielotie, Tikkurilantie ja Vanha Porvoontie. Kustannusarvio 6,2 miljoonaa euroa.

Hankkeet etenevät hitaasti, koska vaadittavia miljoonia ei löydy valtion eikä kunnan kassasta. (Valtateiden meluntorjunnassa  75% kustannuksista tulee valtiolta ja 25% kunnalta).

Ehdotamme, että Vantaalla tutkittaisiin, miten tavallisessa pientalo- ja kerrostalorakentamisessa syntyviä ylijäämämaita voitaisiin viedä suoraan meluntorjuntaa vaativiin kohteisiin - esim. läjittämällä niitä tulevan meluvallin läheisyyteen tai viemällä suoraan meluvallityömaalle.

Nyt rakentamisen ylijäämämaat kuljetetaan kalliilla hinnalla kauas maankaatopaikalle, jossa ne läjitetään kalliilla odottamaan, että myöhemmin maat taas kuljetetaan kalliilla hinnalla paikoille, joissa meluvalleja tarvitaan.

Pelkästään täyttömäkien maisemointiin varattiin Vantaalla viime vuonna 8 miljoonaa euroa.

Viemällä ylijäämämaita suoraan tarvittaviin meluvallikohteisiin voitaisiin säästää kaikkien osapuolten aikaa ja rahaa.

Näin voisimme varautua myös uusien asuinalueiden meluntorjuntaan jo etukäteen (esim. Metsolansuo, Oljemark, Byända, Hämeenkylän kartanon alue ja laajemmin valtaväylien varret Kivistö, Keimola, Aviapolis, uusi Kaivoksela jne).

Rekkaralli, melu, pöly ja hiilidioksidipäästöt vähenisivät, ja meluvallin rakentamisen hintakin laskisi.

Rakentamisen materiaalitehokkuuden parantaminen mm. ylijäämämaiden hyödyntämisellä on myös ympäristöministeriön tärkeä tavoite. Ministeriö esittää maiden hyödyntämistä rakentamisessa mahdollisimman lähellä ylijäämämaiden syntypaikkaa.

Ehdotamme että

a) Vantaalla selvitään uusia keinoja rakentamisesta syntyvien maa-aineksien hyödyntämisestä meluvallien rakentamisessa, ja

b) Selvitetään, miten suuremmissa rakennuskohteissa melualueilla voitaisiin kannustaa rakennuttajia meluvallien ja meluesteiden rakentamiseen.

Vaula Norrena  

Sirpa Kauppinen 

* * *

Lämmin kiitos allekirjoittaneille. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta SDP ja Kokoomus ei allekirjoitanut aloitetta, mutta muut allekirjoittivat.

Aloitteen laatijat: 

  • Vaula Norrena 
  • Sirpa Kauppinen

Aloitteen allekirjoitti:

  • Hannu Kokko
  • Sari Laakso
  • Anniina Kostilainen
  • Minna Kuusela
  • Sini Alen
  • Timo Juurikkala
  • Riikka Åstrand
  • Jussi Paramo
  • Antero Eerola
  • Minttu Sillanpää
  • Kimmo Kiljunen
  • Irja Ansaleht0-Salminen 
  • Riikka Ryhänen
  • Janen Leppänen
  • Juha Simnen
  • Niilo Kärki
  • Juha Malmi
  • Timo Auvinen
  • Jouni Herranen
  • Johannes Nieminen
  • Pietari jääskeläinen
  • Raija Virta
  • Mika Niikko

<- Takaisin aloitelistaan
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi