Varmasti olisi halvempaa, toimivampaa. Mutta tämä koulutilakeskustelu on ollut alusta alkaen hyvin erikoista. Vahvasti oli näkyvillä, että koulujen lakkautus ei tule toimimaan, se ei olisi toiminut vaikka tiloja ei olisi joutunut purkukuntoon. Toisaalta, tilojen ongelmat olivat tiedossa jo silloin kun koulujen (Hevoshaka, Tuomela) lakkautuksesta päätettiin. Seurauksena on se että jo nyt, ennen kuin oppilaiden vyörytys Hevoshaan korvaaviin kouluihin on alkanut, opiskellaan esimerkiksi Itä-Hakkilassa yli maksimioppilasmäärän. Toinen tekijä tässä on se, että kaksi suurinta puoluetta on päätöksenteossa tehnyt asukkaista vihollisia ja se näkyy siinä ettei huonoksi havaittua päätöstä pystytä purkamaan; aluksihan näytti siltä että Tuomelan koulua ei oteta edes väistötilaksi. Tämä on ehkä se kaikkein surullisin luku koko prosessissa. Hevoshaan kouluaktiivit nimittäin ovat pyrkineet tekemään rakentavaa ja aktiivista vuoropuhelua päättäjien kanssa aivan alusta asti, ymmärtäen sen että kaupunkimme on erinäisistä syistä ajautunut (ajettu) vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen eikä helppoja ratkaisuja ole olemassa. Heidän ideoinnistaanhan nyt esimerkiksi Lehtikuusen koulu on yhtenäiskoulu. Eli vaihtoehtoisia säästöjä ja toimintatapoja on haluttu etsiä ja myös esitetty.