8.3.2016

Koulujen sisäilmaongelmista myrsky valtuustossa

Koulujen sisäilmaongelmien oirekysely-aloitteestani käytiin melkoinen taisto valtuustossa. Vaikka aloite koko kouluverkon kattavasta oirekyselystä ei mennyt sellaisenaan läpi, monen valtuutetun suulla esitettiin toivomus että sitä kuitenkin kokeiltaisiin joissain kouluissa

Tämän lisäksi Vaula Norrena (vihr) oli ansiokkaasti selvittänyt mitkä liikennehankkeet poikittaisliikenteessä ovat kannattavimpia. Vantaa päätyi lausumaan maakuntakaavassa sellaisen vaihtoehdon puolesta, jonka kannattavuus oli 5-7 %, vaikka tarjolla oli jopa 33 % kannattavuus. Tässä Vaulan esitys

Valtuusto päätyi nostamaan myös toisen linjauksen valmisteluun, joka ei olisi yhtä tuhoisa Riipilän metsän suojelualueelle ja Vantaanjokilaakson kulttuurimaisemalle. Silti kumpikaan ei ole yhtä kannattava kuin pohjoisemmat linjaukset.

Sinänsä Kehä 4:n vaihtoehtoinen linjaus toivottiin valmisteluun mukaan valtuuston lähes yhteisellä tahdolla. Se oli pudonnut pois virkamiesvalmistelussa. 

Tässä oirekysely-aloitteni.

Tässä kalvot oirekyselyn perusteisiin.

 

Vihreiden tiedote oirekyselystä. http://www.vavi.fi/2016/03/07/tiedote-vantaan-vihrea-valtuustoryhma-vaat...

9.3.2016 11:08
Sirpa Kauppinen

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi