21.5.2015

Talouden ja hyvinvoinnin yhteydestä

Päättäjät puhuvat vain velasta ja investointivelasta. Inhimillisen pääoma jää tällaisessa budjetinteon tynnyrissä kokonaan huomioimatta. Tarvitsemme käsitteen velasta, joka jää tulevaisuuteen syrjäytymisenä ja koulutuksen ja terveyden huononemisena. 

Esimerkiksi 90-luvun laman säästöt kouluissa toivat kuluja, joita vieläkin maksetaan. Nämä eivät näkyneet ajan vuosibudjeteissa kun näitä tehtiin, vaikka näistä asiantuntijat varoittivatkin.

Tämä tarkoittaa Vantaan kaupungin osalta sitä että Vantaan tulee rohkeasti uskaltaa panostaa sellaisten ennaltaehkäisevien palveluiden parannuksiin, jotka luovat nopeasti merkittäviä säästöjä. Kuten esimerkiksi

  1. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa syrkäytymisvaarassa olevien tukea ja opetusta parantamalla syrjäytyminen vähenee ja oppimistulokset paranevat. 
  2. Lastenhuollon ja perheiden ennaltaehkäisevän tuen parannuksella ennaltaehkäistään kalliita huostaanottoja. Kun kysyin Imatran mallista viimeksi, sosiaali- ja terveysjohtaja totesi, että vastaavaan panostukseen kuin Imatralla on, Vantaalla ei ole varaa. Eli käytännössä meillä ei ole varaa säästää! Mallia kannataisi pilotoida vaikkapa Korsossa tai Koivukylässä.
  3. Vanhusten kuntoutusta parantamalla saamme lisää terveitä elinvuosia ja huimia säästöjä laitos- ja kotipalveluiden saralla.
  4. Maahanmuuttajien kielikoutusta lisätään, ja varmistetaan että kielikokeiden vähyyden vuoksi kukaan ei joudu odottamaan työn aloittamista.
  5. Työntekijöiden työterveydenhuoltoon ja organisaation hyvään ilmapiiriin panostetaan niin että porukka jaksaa ja pysyy työtehoisena.
  6. Innovointi ruohonjuuritasolla eli käytännön suorittavan työntekijöiden kuuntelemminen palvelutarpeista ja säästöideoista tulee toteutua joka paikassa.

Vantaan taloudessa on seuraavia riskejä 

Kaupungin taloudellisia riskejä ovat säästöt jotka tuottavat suurempia kuluja, sekä liian autoritäärinen johtaminen, joka tappaa innovaatiot ja alentaa työmotivaatiota. Haasteena on myös kuntalaisten tyytyväisyys. Liian suuret kitsastelut terveydenhuollossa voivat myös syrjäyttää.

Suoria ja selkeitä talousriskejä ovat:

  • Verotulokehityksen pienentyminen erityisesti palkkatulojen osalta.
  • Lakisääteisten menojen kasvu kuten mm. työmarkkinatuen kuntaosuus, toimeentulotuki, erikoissairaanhoito, palvelutarpeen kasvu (eli leikkausten vaikutukset).
  • Smolnan neuvotteluiden vaikutukset eli uuden hallituksen leikkaukset ja lisävelvollisuudet kunnilta.

Konkreettisia ideoita uudenlaisksi säästöiksi voisivat olla vaikkapa Imatran malin kokeilu lastensuojelussa Korsossa tai Koivukylässä. Ja vanhusten parempi kuntoutus jossain tyypillisessä sairaudessa, esimerkiksi leikkausten jälkeinen kuntoutus on tärkeä kynnys takaisin terveyteen.

Vanhuksten osalta hyvä tavoite olisi terveiden vanhusten Vantaa. Mutta se vaatisi rohkeita avauksia ja uudellaista, sektoreiden ja tulosyksikköjen rajoja ylittävää ajattelua.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi