22.3.2015

Hämeenkylän koulun sisäilmaongelma otettava vakavasti

Vuosikymmeniä jatkuneista korjauksista huolimatta kosteutta ja haitallisia mikrobeja ei saada kuriin. 55 opettajasta oirehtii 50, joten oirekyselyä ei ole edes kannata vaatia oppilaille. Terveystarkastaja antoi uudet korjaussuositukset. 

Terveystarkastajan raportti ilmestyi

Hämeenkylän koulun rakenteista löytyi paikoin kosteutta ja mikrojeja. Korjaussuosituksissa on pieniä korjauksia kuten listojen tarkistaminen. 

Tosiasiallista syytä kosteuteen ja mikrobeihin ei tiedetä. 2005 koulu korjattiin luita myöten, ja silti ongelma jatkuu. Koulua on korjattu viimeisten kymmenen vuoden kymmenellä miljoonalla. Tässä linkki terveystarkastajan tarkastusraporttiin.

Tietoa Hämeenkylä koulun sisäilmaillasta

Hämeenkylän koulussaon 55 opettajaa, joista 50 oirehtii työterveyshuollon kyselyn mukaan. Koulua on korjattu lähes joka vuosi 10 vuoden ajan. Lattia säilyy kosteana korjauksista huolimatta, ja oireet vain jatkuvat.

Kaupungin sisäilmatyöryhmä on päätynyt siihen, että oppilaille ei järjestetä oirekyselyä. Kouluterveyden viranhaltija kertoi, että vain 20 oppilasta on ilmottanut oireista, joten tilanne ei ole vakava, ja että oireet voi olla jostain muualta. Tähän huomautin että altistuneetkaan eivät oireile terveissä rakennuksissa.

Tämä tuo hyvin esiin sen, että ilman oirekyselyä oppilaat eivät ilmoita sisäilmaoireistaan. Vain harva oppilas ymmärtää sisäilmaoireet ja vielä harvempi ilmoittaa niistä. Sisäilmaongelma on siis jatkunut ainakin 10 vuotta.

Ympäristöterveysviranomaisen mukaan peliä ei voi pistää poikki, vaikka yhä uudet oppilaat altistuvat vuosi vuodelta. Terveysviranomainen antaa korjaussuosituksia, ja korjausten jälkeen taas tutkitaan. Huomautuksen (tai käyttökiellon) voi antaa vain jos korjauksia ei toteuteta. Näin siis Vantaalla. Muualla Suomessa rakennuksia on suljettu.

Koulun väestötilat ovat käyttökelvottomat eikä niihin aiota siirtää luokkia, mutta Sainion tilatehokkuusohjelman laskelmissa ne ovat mukana. Jo nyt jopa Linnaisista oppilaita menee Myyrmäen Kilteriin saakka.

Variston koulu 

Variston sivurakennus on korjattu (katto vuosi ainakin 5 vuotta) mutta ilmastoinnista löytyi raskasmetalleja (arseenia, kromia, lyijyä), jotka ovat todennäköisesti remontista peräisin.

Tarkemmat Tilakeskuksen kalvot ilmestyivät ehkä johonkin.

* * *

Aiheesta muualla:

* * *

Avainsanat: Sisäilmaongelma, homekoulu, Vantaa, Variston koulu, Hämeenkylän koulu, terveystarkastus.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi