22.11.2014

Kuntien kallista säästämistä

Huonon huollon ja riittämättömien remppojan vuoksi julkinen omaisuus rapistuu käsiin. Vantaalla Havukosken ja Variston koulujen katot ehtivät vuotaa yli viisi vuotta, ennen kuin korjaamiseen ryhdyttiin. Kuntien siirtäessä remontteja säästösyistä vahingot laajenevat ja tulevat kalliimmiksi korjata. Kosteus aiheuttaa helposti rakenteisii kosteusvaurion ja sitä kautta sisäilmaongelmia.

Koulujen sisäilmaongelmat vasta ovatkin kalliita: Sairastelevien lasten ja työntekijöiden kustannukset terveydenhuollossa ovat valtavat. Valtioneuvoston selvityksen mukaan sisäilmaongelmaisen koulun korjaaminen maksaa itsensä aina 1-3 vuodessa takaisin.

Monet kunnat kuitenkin budjettien säästötavoitteiden vuoksi siirtävät ja siirtävät remontteja – ja aiheuttavat myös elinikäisiä terveysvaurioita. Yhden toimialan ”säästö” näkyy remonttikustannusten nousuna, mutta ennen kaikkea kunnan kokonaiskulujen kasvuna.

* * *

Kirjoitus on julkaistu Helsinginsanomissa 16.11.2014

Käytännässä Vantaa hassaa kymmeniä miljoonia vuosittain epäonnistuneisiin rakennuksiin, huonoon huoltoon ja riittämättömiin korjauksiin.

* * *

Avainsanat: Rakentamisen laatu, huolto, Tilakeskus, siivous, julkinen rakentaminen, hetihomeiset koulut, sisäilmaongelmat, homehoulut, julkishallinto, julkinen sektori, rakentaminen, remontonti, urakointi, ketjuttaminen.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi