26.5.2014

Budjettiin tarvitaan kokonaistaloudellista tarkastelua ja ennaltaehkäisyä

Kokonaistaloudellista tarkastelua on lisättävä yli sektorirajojen. Meillä ei ole enää varaa siihen, että säästöillä lisätään toisille toimialoille kustannuksia. Tämän lisäksi suurempia kustannuksia ei kannata luoda tuleville vuosille. Tämä koskee esimerkiksi säästöjä ennaltaehkäisyssä.

Asian voi nähdä myös panostuksina ennalta ehkäisyyn, investointina palvelumuotoiluun, joka vähentää kustannuksia. Hyvä esimerkki on Espoon vanhuksille suunnattu nopea kuntoutus pystyyn ja toimintakuntoon saakka, ei vain kotiin sänkyyn saakka.

Kustannusten siirtymisestä toiselle toimialalle on voi nostaa esimerkiksi koulujen sisäilmaongelma. 

Siirtämällä homeremontteja lisätään valtavia kustannuksia terveystoimelle. Kunnollinen homeremonttihan maksaa itsensä takaisin 1-3 vuodessa.

Pihistelemällä korjauksessa tai peittelemällä homeongelmaa pintamateriaalin vaihdolla tai ns. teippauksin poistamatta varsinaista mikrobilähdettä, maksaa hirmuisesti:

  • 1 sairastunut lapsi maksaa 60 000 euroa vuodessa. Kerran altistunut lapsi on on myös aina altistunut lapsi eli sairas koko lopun ikäänsä lisäten terveydenhuollon kustannuksia.
  • Koulun homeremontti missä poistetaan mikrobilähde, maksaa itsensä näin ollen takaisin 1-3 vuodessa. Pintarempat eivät tätä tee. 

Vantaan kilpailukyky on peruskoulusta kiinni

Valtuustoseminaarissa professori Matti Pohjola korosti osaamisen merkitystä. Tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan vain vähän jos ollenkaan liukuhihnatyöläisiä, varastomiehiä tai kuljettajia. 

Tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan idearikkaita osaajia ja luovia ohjelmoijia.  Elämme osaamisyhteiskunnassa. Vantaan tulevaisuuden työllisyys ja kilpailukyky, on riippuvaista meidän muksujen oppimisesta. Panotus opetuksen on nyt entistä tuotavampi investointi.

Kun katsotaan nuorten toimeentulotuen saajia kuudessa suuressa kunnassa, ja sitä, miten paljon opetukseen laitetaan rahaa eli paljonko lapsi saa opetustunteja peruskoulussa, käppyrät ovat kovin samanlaiset. Eli panostus opetukseen kannattaa myös tältäkin kannalta. 

Vantaalla on hyvät projektit nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Voisiko nuorisotyöttömyyttä torjua ennalta myös siten, että meidän muksut saavat niin hyvä eväät koulusta, että pääsevät entistä helpommin opiskelemaan sinne mihin haluavat ja siten pärjäävät työmarkkinoilla. 

Tämä oli ensimmäinen valtuustopuheeni. Pari huomiota vielä:

  • Ammattimaista energiansäästöä ei ole sammuttaa ilmastointia. Se ei ole missään tapauksessa ammattimaista, eikä edes ekologista. Ja se aiheuttaa usein ennen pitkään kosteus- tai sisäilmaongelmia. 
  • Robottiautot ovat testikäytössä, ja varastoja rakennetaan jo täysautomatisoituna. Siksi vantaan panostusalue logistiikkaan ei ehkä tuo niin paljon työtä tulevaisuudessa.

Ryhmäpuheenvuoroissa korostui ennaltaehkäisy - Keskusta ja perussuomalaiset haluvat investointikattoa

Sosiaalidemokraatit eivät halunneet nostaa veroja vielä tänä vuonna, vaikka sillä säästettäisiin suunnattomasti korkokustannuksia, ja vähennettäisiin velkaa. SDP nosti esiin vanhusten kotipalveluiden tarvetta. Puheen piti Sirkka-Liisa Kähärä.

Kokoomuksen Lauri Kaira muistutti TVO:n tarpeellisuudesta. Ja puhui veronkorotuksia vastaan. Lauri haluaisi lietsoa kotimarkkinoiden kysyntää. 

Perussuomalaisten ryhmäpuheessa Jaakko Niinistö toi esiin miten huonolta talous näyttää. TVO ei saa esittää kritisoimasta joitakin säätötoimenpiteitä. Niinistö nosti koulujen lakkauttamiset esimerkiksi huonoista säästöistä. Perussuomalaiset haluavat investointikattoa joak olisi toiminnan rahavirran määrä. Myös kuntien pakkoliitoksia vastustettiin, ja ennen mitään toimenpiteitä pitää selvittää hyödyt ja haitat. Sosiaali- ja terveystoimi tarvitsee uusia toimintamallia: tuottavuuden nosto ja ennaltaehkäisy. Varhainen puuttuminen on tärkeä.

Perussuomalaisten mielestä maahanmuutosta on puhuttava ilman rasistileimausta. Kustannukset ovat selvitettävä. 

Vihreiden valtuustopuhe löytyy vihreiden sivuilta. Vihreät haluavat lisätä panostusta perhepalveluihin. Syrjäytymistä ehkäistään parhaiten tarjoamalla perheille varhaista tukea. 3000 tuntia kotipalvelua maksaa saman verran kuin 1 huostaanotto. 

Suomalaisten alkoholinkulutus on noussut 16 prosenttia 60-luvulla, joten ennaltaehkäisevää päihdetyötä tarvitaan. 

Kehärata avataan ensi vuonna. Katvealueiden hyvät yhteydet on kuitenkin varmistettava. Vihreät haluavat rakentaa myös Ruskeasannan aseman.

Ympäristösäästöt: kuinka moni kaupungin työntekijä kierrättää jätteet. Antaako Tilakeskus siihen edes mahdollisuutta?

Velan määrässä on miljardin raja rikottu. Lainojen korkojen ennustetaan kasvavan. Puolen prosenttiyksikön korotus ja 21 miljoonaa. Tämä säästäisi korkokuluja 0,5 miljoonaa vuosittain, jolla voidaan ennaltaehkäisyyn panostaa. 

Vihreiden mielestä ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat investoinnit ovat etusijalla. Katujen remonteissa voidaan säästää, mutta ei koulujen homeremonteissa. 

Leikkaukset tulee tuoda vaihtoehtoineen päätöksentekoon hyvissä ajoin ja hyvillä kustannusvertailuilla. 

Vasemmistoliitto toi esiin miten TVO:ta ei hyväksytty yksimielisesti. TVO tulee päivittää sillä se on  osoittautunut toimimattomaksi. Kaupungin taloustilanne ei ole niin huone kuin pelotellaan. Viime vuonna tuli 36 miljoonaa ylijäämää. Pelkkä velan vastustaminen ei voi olla kaupungin päämäärä. Eerola toi esiin hallinnon uudistuksen tuoman epävarmuuden. Vasemmisto kritisoi palveluseteleiden laajentamista lääkärinvastaanotolle. Palvelusetelit ovat rikkaiden ohituskaista saada parempaa palvelua.

Eerola kehui Hakunilan terveysaseman siirtämistä kunnan omaksi toiminnaksi Attendolta. Vasemmisto vastustaa veronkorotuksia, jos ei ole palveluiden sopeutustarpeita. Vain leikkaamalla ei synny hyvinvointia. Vasemmisto kaipaa vähemmän leikkauksia ja enemmän työtä.

Keskustan puheenvuorossa Irja Ansalehto-Salmi toi esiin että tiukasta talouskurista ei voi luopua. Keskusta suitsitti kohtuuhintaista asumista Kivistöön. Kehäkolmosen rakentaminen tulee halvemmaksi ja tapahtuu nopeammin kuin ennakoitiin. Kalliita säästöjä ovat ne joilla aiheutetaan lisämenoja toisille toimialoille tai tuleville vuosille.

Työpaikkaomavaraisuus on yli 100 ja logistinen sijainti loistava. Työllisyyden parantaminen on kansallinen tehtävä, ja muistutti maakuntiin syntyvistä työpaikoista ja kotimaisen suosimisesta. Hankintoja on kilpailutettava pienyrittäjät huomioitavissa, eikä veroparatiiseja saisi suosia. (veroparatiiseista mainitsi myös vasemmisto).

Keskusta korosti myös ennaltaehkäisyä. Kotiin tuotavat vanhuspalvelut ovat päätetty linjaus, jota keskusta kehui. Keskusta kannatta investointikattoa. Keskusta kritisoi suun terveydenhuollon leikkauksia jotta ennaltaehkäisevät hammashoidon vähentyminen ei toisi suuria kustannuksia tulevaisuuteen.

Keskusta kritisoi kuntarakenne- ja sote-soppaa, johon antoi ratkaisun Juha Sipilä. Kuntien pakkoliitoksis ei saa tehdä. Metropolihallinnon pitäisi kattaa koko Uudenmaan maakunta.

Kristillisten Jouko Jääskeläinen suitsutti Kehärataa, mutta Hakunilaan ei ole yhteyksiä. Sähköisiä palveluita on otettava käyttöön. Neuvolat pitää pitää lähipalveluina. Jouko Jääskeläinen toi esiin että taloustieteilijä James Hägglundin mukaan lapsiin ja nuoriin on taloudellisempaa panostaa kuin mihinkään muuhun. Suurimmat tuotot 0-3 vuotiaisiin toimenpiteillä, ja seuraavaksi suuremmat tuotot 4-5 vuotiaisiin kohdistuvilla toimenpiteillä.

RKP toi ryhmäpuheessaan Härmälän suulla esiin lähipalveluiden tarpeen. Ei ole hväksyttävää että pienet lapset vaihtavat bussia. Etäisyyden voi mitata ajassa lähipalveluissa. Mittana on julkinen liikenne. Hyvät yhtedet korvaavat harvenevan palveluverkon. Liikenneyhteyksistä tulee lähipalveluiden korvike. (En kyllä ymmärrä miksi RKP ei ole vastustanut budjetissa joukkoliikenteen leikkauksia, jos kerran vaativat parempaa joukkoliikennettä).

Härmälä kärjisti toimintatapoja: Isot yksiköt ja vahva ohjaus ja valvonta suomenkielisillä, ja verkostotoiminta ja yhteisöllisyys ruotsinkielisillä.

Työttömyys ruotsinkielisillä seuduilla on 3 %, ja yksikielisillä alueilla 15%. Suomenruotsalaisuus ei ole etninen, vaan avoin kaikille jotka sen tajuavat. 

Keskustelua

Saramo (vas) muistutti, että julkisen sektorin leikkausten merkitys on suurempi kuin verojen merkitys talouteen. Saramo kritisoi Perussuomalaisten matalaa investointikattoa juuri silloin kun kun ihmiset ovat työttömänä ja rakentaminen on halpaa, ja jätetään välttämättömän investoinnit tekemättömättä.

Karen (kok) halusi myydä kaupungin omiasuutta (Vantaan energian, joka on tuottoisa?) eikä nostaa lisää lainaa tai korottaa veroja. (Taustaa: Kun Espoo myi Fortumille omansa, se lämmitti muutaman vuoden, mutta sen jälkeen sen perään itkettiin. Vantaan energia tulouttaa kaupungille joka vuosi puolen veroäiryn verran tuloja).

Saramo (vas) vastasi, että ongelma Kreikassa on liian matala verotus ja ohut julkinen sektori. Eerola (vas) muistutti että Kreikan tie on varoittava esimerkki siitä kun lähdetään kovien leikkausten tielle. Hirvaskoski (kesk) toi esiin että konsernin lainakannasta ei voi puhua ilman että katsotaan myös mitä toisella puolella on. 

Karen (kok) vastasi jollei olisi kuntia yhdistetty vapaaehtoisesti niin moni kunta olisi Karkkilan tiellä.

Hurri (kd) toi esiin, että KD on aina ollt TVO:n takana. TVO:ta on noudatettava tiukasti. Tarpeettomat kiinteistöt tulee myydä (näin on tosin päätetty jo, ja asiaa on hoputettu monesti).

Vaula Norrena (vihr) muistutti että Jukka Pekkarinen puhui vuosi sitten valtuuston talousseminaarissa siitä miten nollakasvu on tullut jäädäkseen. Kuntapuolella tuottavuuden tehostaminen tuo lisää työttömiä sekä lisää sosiaali- ja terveysmenoja.

Lainakannan kehitys: 84 miljoonaa lisää lainaa tänä vuonna, ja ensi vuonna taas lisää.

Tänä vuonna maksamme 1 miljoonaa korkokuluja, ja kahden vuoden kuluttua maksamme 35 miljoonaa euroa pelkkiä korkokuluja. Viime vuonna puolet kunnista nosti veroja. Uudellamaalla on vain 3 kuntaa joilla on  pienempi veroprosentti kuin Vantaalla. Koko Suomessa on vain 8 kuntaa joilla on pienempi veroprosentti kuin Vantaalla. Kuntaveroa tulisi nostaa ennen kuin olemme lirissä.

Orlando toi esiin että että paikallinen sopiminen pk-yrityksissä pitäisi olla mahdollista. 

Kaira toi esiin että puolen prosentin veronkorotusta 350 euron menetystä vuodessa normaalille lapsiperheelle. Se on nelinkertainen määrä kuin lapsilisäleikkaukset (tässä Kaira ei oikein muista, että veronkorotukset mahdollistavat pienemmät korkokulut parin vuoden kuluttua, ja siten rahaa perhepalveluihin, joihin panostaminen on tärkeää. Ja että perusvähennyksen vuoksi pienituloisimpiin kuntaveron korotus ei vaikuta.)

Mäkinen (kok) kommentoi Saramoa ja Eerolaa. "Yksityinen sektori on tärkeä kumppani, ei vihollinen." 

Hako kertoi isojen investointien jälkeen että silloin voidaan tarkastella vasta taloutta. Nyt katsotaan miten investointitaakasta selviydytään, ja miten vuosikatteella voidaan investoinnit tehdä. 

Joku latoi, että Yhdysvallat ovat hyötyneet suunnattomasti maahanmuutosta, siellä ikärakenne on terve. Vantaalla väestö kasvaa Vantaalle muuton ansiosta. Tietotekniikassa tulisi olla aktiivisempi ote vanhuksissa ja terveyspalveluissa jne. Hän muisteli että (taloustieteilijä) Goldinia pelottaa hullut yksilöt. Meidän tulee vahvistaa yhteisöllisyyttä ja turvallista Vantaata.

Puha (SDP) kiitti hyvää valmistelua ja TVO:ta. Puhan mielestä tärkeintä on talouden saattaminen kuntoon. Puha moitti liian kallista kiinteistöveroa, vaikka se ei ole kaupungin päätös yksin. Puha piti sote-uudistusta välttämättömänä ja kritisoi demokratiamallin kalleutta. 

Norrena (vihr) kritisoi sitä että velkaa otetaan lisää. TVO:sta puhutaan, mutta halutaan ottaa velkaa lisää. Tuottavuutta pitää tehostaa, mutta se ei riitä. Eero Leasterä sanoi vuosi sitten talosuseminaarissa että Vantaan palvelut on kaluttu luille, niistä ei voi säästää enää. 

Kuntavero ei ole nää tasavero. Köyhän yksihuoltajan joka saa tuloja alle 1500 tuloa, kuntavero on 4%. Siksi kuntaveron nosto ei koska köyhimpiin. Kela teki valtakunnallisen tutkimuksen pari vuotta sitten, kuten myös taloustutkimus: 75% kuntalaisista haluaa maksaa enemmän veroja jos saavat kohtuulliset palvelut vastineeksi.

Saramo (vas) muistutti että pienituloiset eivät enää maksa kunnallisveroa.

Niikko (perus) peräänkuulutti rakenteellisia isoja uudistuksia. Hän kaipasi tehostamista. Niikko muistutti että nuorisvaltuuston puheenvuorossa nousi esiin ennaltaehkäisevän työn merkitys. Tehostamista voidaan tehdä. Mutta kaikki leikkaukset eivät vain kannata.

Niikko toi esiin 90-luvun laman säästöt. Kotiin vietävien palveluiden saatavuus on turvattava, ja niitä pitäisi lisätä. Ollaan kaukana ennen lamaa ollutta ennaltaehkäisyn tasoa. Huostaanotot ovat tuplaantuneet.

Mäkelä (vihr) toi esiin että kunnallisveron efektiivinen veroprosentti on noin 15 %:n kieppeillä. Puolen prosenttiyksikn nostolla palattaisiin samaan efektiiviseen veroasteesiin kuin 2006. Edelleen olla todellisessa veroasteessa pienemmällä tasolla kuin 2006. Veronkorotus on korjaus. Perusvähennyksen alarajan nostaminen eli pienituloisten aseman parantaminen on siis laskenut efektiivistä veroprosenttia.

Hurri (kd) toi esiin jälkeen kerran että ei kannata veronkorotusta. 

Itse puhuin seuraavaa:

Haluaisin kiittää palvelumuotoilulla päivähoidossa saatuja säästöjä, kerhoja ja hoitopaikkatakuuta.  Niikko toi esiin 90-luvun säästöjen vaikutukset. Huostaanotot ovat tosiaan tuplaantuneet.

Kreikkaa on käytetty esimerkkinä täällä. Useat taloustieteilijät ovat varoittaneet siitä, että leikkaukset syvensivät lamaa. Liian rajut leikkaukset loivat massatyöttömyyden, romuttivat perukoulut ja esimerkiksi nuorisotyöttömyys on noussut 60%. 

Islannilla oli toisenlaiset lääkkeet taloudelliseen romahdukseen. Islanti nosti itsensä taloudellisesta romahduksesta paljon odotettua nopeammin, kun kieltäytyi WTO:n säästöneuvoista. Islanti lisäsi sosiaali- ja terveysmenoja, ja tuki velkaperheitä. Ja hop. Lama loppui, ja tavoite 3 prosentin työttömyydestä ei ole kaukana. 

En tarkoita että tuhlaaminen on tarpeen, mutta omatoimisen taantuman luominen ei ole taloudellisesti järkevää leikkaamalla palvelusektoria liikaa. Esimerkiksi perhepalvelut sekä peruskoulu ovat niitä taloudellisesti kannattavimpia investointeja. Ne tuottavat enemmän kuin monet tiet ja muut hienoudet, joiden vuoksi nyt lapsiperheen palveluita ja kouluja on leikattu.

Irja Ansalehto-Salmi (kesk) muisteli että veronkorotukset on ennenkin syöty. Jos ollaan siinä taloudellissa tilanteessa että veroprosentti on vakavan pohdinnan kanssa, mutta siihen tulee sisältyä selkeät talousohjelmat mitä sillä tehdään. Kun viimeksi nostettiin veroprosenttia, siihen liitettiin säästöjä saava Vantaa-sopimus. 

Irja Ansalehto-Salmelle tarkensin että Kreikan peruskoulu romutettin. Vantaan peruskoulu tarvitsee homeremontteja ja investointi koulutukseen on niitä tuottavimpia investointeja.

Eerola (vas) pohti onko kokoomuslaisten sydämen paikalla on lompakko. ”Pahinta mitä voi tapahtua on se että kunta käy teidän lompakolla.” Vantaalla veroilla saa vastineeksi palveluita. Veronkorotukset eivät ole itsetarkoitus. Jos kuitenkin palvelutasojen heikennykset ovat vaihtoehtona, palvelut tulee säilyttää. 

Mäkinen (kok) kysyi Vasemmistolta haluaako Vasemmisto nostaa veroja. (Mäkinen ei ilmeisesti kuunnellut kovin hyvin vasemmiston ryhmäpuhetta). Kairallekin selvisi nyt vasta että vasemmisto ei sitä suoraan esittänyt.

Saramo (vas) sanoi että pienituloisimpien ostovoimaa leikataan esimerkiksi terveyskeskusmaksuja korottamalla. 

Niikko (perus) muistutti että investointikatto ei ole hölmö, vaan estää veronkorotukset. Investoidaan ensin ihmisiin, sitten rakenteisiin. 

Hirvaskoski (kesk) toi esiin investointikaton tarpeellisuutta, mutta ei ehkä korjausrakentamisessa. (Hyvähyvä, muuten invetointikatto estää loputkin koulujen homeremontit). 

Malmi (perus) toi esiin että metropolihallinnon hyödyt ja haitat on selvitettävä. Palveluverkkoa ei tule supistaa kouluilla, ja lakkautukset olivat virheitä. Investointikattoa on harkittava, mahdollisimman paljon palveluita tulee siirtää verkkoon ja omaishoitajan sprottikortti tulee saada. 

Rokkanen (kok) toi esiin että veronkorotuksen 20 miljoonaa lähtee vantaalaisten taloudellisesta toiminnasta. Verotuksella on vaikutuksensa työllisyyteen. Eipäs - juupas väittely on turhaa, kun työllisyyttä pitäisi parantaa. Työraide, Petra ja valttijärjestelmä ovat hyviä. Valttijärjestelmää pitäisi laajentaa niin että työllistettävä saa itselleen palkkatukisetelin, ja pystyisi itse etsimään työtä tukisetelin kanssa.

Anniina Kostilainen (vihr.) puhui joukkoliikenteestä ja sen suhteesta palveluverkkoon. 100 000 vantaalaista asuu yli kilsan päässä joukkoliikenteessä. Muusta joukkoliikenteestä leikataan jotta Kehärata saadaan toimimaan. 

Hako (sdp) kaipasi tilannetta jossa tuloilla voidaan kattaa menot. Ja loput voidaan käyttää investointeihin. (Tässä hako unohtaa että syömävelkaa ei tehdä, vaan investointien (kehä 3 ja muut tieinvestoinnit, Kivistön rakentaminen, Kehärata) vuoksi leikataan palveluita). 

Saramo (vas) sanoi että valmistelu lähtee siitä että terveyskeskusmaksut korotetaan tappiin. 

Rokkanen (kok) toi esiin että terveyskeskusmaksut ovat jo tapissa.

* * *

Jälkikommentointi:

Kotimarkkinoiden kysyntään ja taloudelliseen toimeliaisuuteen vaikuttaa veronkorotusten sijaan pieni- ja keskituloisten palvelut sekä investoinnit hyvinvointiin enemmän kuin veronkorotukset, mikäli kansantaloustieteilijöitä on uskominen. Isotuloisten yilmääräinen raha menee "sukanvarteen" mutta keski- ja erityiseti pienituloisilla se menee suoraan kulutukseen. Eli pienituloisten oman talouden vahvistaminen vahvistaa talouskasvua ihan eri tavalla kuin suurituloisten. Tämä selittää Islannin nopeaa nousua talousromahduksesta ja hurjaa talouskasvua.

Veronkorotukset nykyisin kuntapuolellakin ovat käytännössä progressiivisia. Progressio on voimakas pienissä ja keskisuurissa tuloissa. Kuntaliiton sivuilla asia esitetään esimerkein.

Esimerkiksi 12 500 euron vuosituloilla todellinen kunnallisveroprosentti oli viime vuonna kuusi, vaikka maan keskimääräinen kunnallisveroprosentti oli 19,0. 25 000 euron vuosituloilla kunnallisveroprosentti oli hieman yli 14 ja 37 500 euron tuloilla 16.

Veroprosentin progressio pienenee yli 50 000 euron tuloilla mutta edelleen sielläkin ansiotulovähennys aiheuttaa veroprosentin nousua tulojen kasvaessa. Nimellistä kunnan veroprosenttia maksetaan käytännössä vasta hyvin suurista tuloista.

* * *

Kirjoitin lennosta keskustelusta sen mitä ehdin, ja se saattaa sisältää virheitä. Näitä saa korjata.

* * *

Avainsanat: kuntatalous, veroprosentti, kuntavero, työllisyys, taloussuunnitelma 2015, kuntatalouden tasalaino, velkaantuminen, Vantaa, perusurva, peruspalvelut, perhepalvelut, investoinnin tuottavuus, kuntatalouden investoinnit, kuntavero.

Oletko liikemies tai nainen? olen Hope Elinalin lainayhtiön toimitusjohtaja ja haluan, että te kaikki tiedätte, että olemme koulutettuja lainata lainoja vain niille, jotka tarvitsevat lainaa juhlimaan jouluaattonsa entistä paremmin ja myös ne, jotka ovat tarvitset taloudellista tukea niin, joten jos tarvitset joululainaa tai lainaa velkojen tai laskujen selvittämiseksi, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla VIA (kplender@outlook.com) saadaksesi lisätietoja tästä transaktiolainasta

9.10.2018 22:55
Hope elinal

Oletko taloudellisesti ahtautunut etsimään yrityssalaisuutta, henkilökohtaista
laina, investointilaina, asuntolaina, autolaina, opintolaina, velka
vakauttamislainaa, vakuudettomia lainoja ja riskipääomaa? Pyydä a
nopea ja kätevä laina maksaa laskuja ja scek rahoitusta perustaa oman
omia yrityshankkeitaan halvimmalla 2 prosentin korolla. ota meihin yhteyttä
tänään osoitteesta: loantransferworldwide@gmail.com tai Whats App Number
+18457315341

11.10.2018 21:22
NimetönMr David Damian

Oletko taloudellisesti ahtautunut etsimään yrityssalaisuutta, henkilökohtaista
laina, investointilaina, asuntolaina, autolaina, opintolaina, velka
vakauttamislainaa, vakuudettomia lainoja ja riskipääomaa? Pyydä a
nopea ja kätevä laina maksaa laskuja ja scek rahoitusta perustaa oman
omia yrityshankkeitaan halvimmalla 2 prosentin korolla. ota meihin yhteyttä
tänään osoitteesta: loantransferworldwide@gmail.com tai Whats App Number
+18457315341

12.10.2018 0:15
NimetönMr David Damian

TERVETULOA PATRICIA KINGSMAN patriciakingsman.loans2016@gmail.com Tavoitteenamme on tarjota erinomainen ammattitaitoinen palvelu.

Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla alhainen luottokelpoisuus ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta?

Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoite on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelut. Ohjelmamme on nopein tapa saada tarvitsemasi apu nopeasti. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihinkään tarkoitukseen - lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot

Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät: Henkilökohtaiset lainat, Debt consolidation lainat, Yritysten lainat, Koulutus lainat, Mortgage Secured Loan, vakuudettomia lainaa, kiinnelainoja, payday pois lainoja, opintolainoja, kaupallisia lainoja, auto lainat, investoinnit lainat, Kehityslainat, hankintalainat, rakennusluotot, joilla on alhainen korkotaso 2 prosentilla yksilöille, yrityksille ja yhteisöille. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla.

Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainoja - Sovelletaan maksullisia lainoja.

Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja: patriciakingsman.loans2016@gmail.com
Ystävällisesti kirjoittaa meille takaisin laina tiedot;

LASKURIEN TIEDOT

1) Täydelliset nimet:
2) Maa:
3) osoite:
4) Valtion:
5) Sukupuoli:
6) Siviilisääty:
7) Ammatti:
8) Puhelinnumero:
9) Kuukausitulot:
10) Kinin seuraava:
11) Tarvittava lainan määrä:
12) Lainan kesto:
13) Lainan tarkoitus:
14) Tietty päivämäärä, jona tarvitset lainaa:

Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa niin ystävällisesti kirjoittaa meille lainan vaatimus.
Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Vilpittömästi sinun,
Rouva Patricia Kingsman
patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Odotamme innokkaasti kuullessamme sinua ASAP

Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:36
Rouva Patricia Kingsman

Nimeni on rouva Patricia Kingsman olemme uusi laillista lainanantajaa vuonna 2018 ja haluamme auttaa mitä tahansa elintä, joka tarvitsee taloudellista apua, jota tarjoamme 500.000,00 euroa ja 5.000.000,00 euroa ja me myös antaa lainoja euroissa yli, joten jos tarvitset apua ystävällisesti lähetä meille sähköpostia osoitteeseen patriciakingsman.loans2016@gmail.com niin, että lainaasiirto voi tapahtua nyt kun olet lainaasi seuraavien kahdeksan tunnin aikana, se on nopea siirto ja turvallinen ilman viivytystä. Joten email: patriciakingsman.loans2016@gmail.com jos kiinnostaa

Sähköposti: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:38
Rouva Patricia Kingsman

Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainoja - Sovelletaan maksullisia lainoja.

Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla alhainen luottokelpoisuus ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: Patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoite on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelut. Ohjelmamme on nopein tapa saada tarvitsemasi apu nopeasti. Pienennä maksuja helpottaaksesi kuukausittaista jakautumista
kulut. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihin tahansa tarkoitukseen lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot. Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät: liiketoiminnan suunnittelu, kauppa- ja kehitysrahoitus, kiinteistöt ja kiinnitykset, velkojen konsolidointi lainat, yrityslainat, yksityiset lainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko 2,00% per henkilö, yritykset ja yritysjärjestöt. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla. Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: Patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainoja - Sovelletaan maksullisia lainoja.

Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja: patriciakingsman.loans2016@gmail.com
Ystävällisesti kirjoittaa meille takaisin laina tiedot;
- Koko nimi:
- tarvittava laina:
- Lainan kesto:
- lainan tarkoitus:
- Kaupunki maa:
- Puhelin:
- Kuinka kuulit meistä:

Jos olet kiinnostunut saamaan lainaa niin ystävällisesti kirjoittaa meille lainan vaatimus. Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja: patriciakingsman.loans2016@gmail.com
Vilpittömästi sinun,
Rouva Patricia kingsman

Odotamme innokkaasti kuullessamme sinua ASAP

Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:38
Rouva Patricia Kingsman

Terveisiä..
Ota yhteyttä turvalliseen ja vakuudettomaan lainaan 2%
........................................

Onko talouden vaikeus vaikuttaa sinuun tänä vuonna, onko pankkisi kieltäytynyt antamasta lainaa chrismasta? Jos vastauksesi on kyllä, tarvitset lainan. Olen luottolaitoksen omistaja Patricia Kingsman. Tarjoamme turvallisia ja luotettavia lainoja 2 prosentin korolla.

* Oletko taloudellisesti puristettu?
Pyydätkö varoja luottojen ja velkojen maksamiseen?
* Haluatko rahoittaa oman yrityksen perustamiseen?
* Tarvitsetko yksityisiä tai yritystalouksia eri tarkoituksiin?
* Haluatko lainoja tehdä suuria hankkeita?

Jos sinulla on jokin edellä mainituista ongelmista, voimme auttaa sinua, mutta haluan sinun ymmärtää, että annamme lainoja 2 prosentin korolla.

* Lainaa kaikkea jopa 95.000.000 euroa.
* Voit maksaa takaisin 1-20 vuotta.
* Valitse kuukauden ja vuotuisen takaisinmaksusuunnitelman välillä.
* Joustavat lainat.
Ole hyvä, jos olet kiinnostunut, tarkista meille tämän sähköpostiosoitteen kautta: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Lupaamme 100%: n takuun siitä, että saat lainasi tämän lainaoperaation lopussa. Ei ole turvatarkastusta, luottotarkistusta

Terveiset
Patricia Kingsman
Patricia Kingsmanin lainayhtiö

12.10.2018 15:38
Rouva Patricia Kingsman

Huomio

Olemme taloudellinen konsultti, joka hoitaa kansainvälisen talouden mihin tahansa pankkitoimintaan. Yhtiömme (Patricia Kingsmanin lainayhtiö) ja muiden TOP PRIME AA -PALVELUIDEN, kuten Aktia Säästöpankin, BNP Paribas Fortisin, Danske Bankin, Bank of Alandin, Bestin Suomen pankit Lainat jne.

Voit vapaasti sitoutua vuokraaviin toimintoihimme kaupallisissa ohjelmissa, projektirahoituksessa, luottorajan parantamisessa, yrityslainoissa (yritystoiminnan lainoissa tai liiketoiminnan laajentamislainauksissa) ja paljon muuta.

Olemme toimittaneet yli 1 miljardin euron yritysluottoja yli 17 000 euron yrityksille aivan kuten sinä. Käytämme omaa nimettyä riski-teknologiaa antamaan sinulle oikeanlaisen yrityslainan, jotta voit kasvattaa liiketoimintaasi. Palvelumme ovat nopeita ja luotettavia, lainoja hyväksytään 8 tunnin kuluessa onnistuneesta sovelluksesta. Tarjoamme lainoja vähintään 10 000 eurosta enintään 500 miljoonaan euroon.

Löytätkö sinusta hieman ongelmia maksamattomien laskujen kanssa ja et tiedä mihin suuntaan mennä tai mistä kääntää? Entä löytää hyvämaineinen velan konsolidointi yritys, joka voi auttaa sinua vähentää kuukausittain erän niin, että sinulla on edullinen takaisinmaksu vaihtoehtoja sekä tilaa hengittää, kun on kyse kuukauden lopussa ja laskut täytyy maksaa? Patricia Kingsmanin lainayhtiö on vastaus. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. ota yhteyttä sähköpostilla (patriciakingsman.loans2016@gmail.com)

Välittäjät / konsultit / välittäjät ovat tervetulleita tuomaan asiakkaitaan ja 100% suojattuja. Täydellisessä luottamuksessa toimimme yhdessä kaikkien osapuolten eduksi. Älä pidä taloudellisia ongelmia itsellesi, jotta et voi olla velan päällikkö tai taloudellinen stressi ylös, minkä vuoksi sinun täytyy ottaa meihin yhteyttä nopeasti ratkaisuun taloudellisia ongelmia. Meille tulee olemaan suuri ilo, kun olet taloudellisesti vakaa.
Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen: patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Terveiset
Patricia Kingsman
Sähköposti: patriciakingsman.loans2016@gmail.com
Motto: Tarjoamme nopeimmat ja luotettavat rahoituspalvelut

12.10.2018 15:39
Rouva Patricia Kingsman

Hei kaikki

Minun nimeni on Aleksi Niilo Veeti ja olen Suomesta Haluan kertoa kaikille lainahakijoille, että vain yksi laina on lainaa ja ne auttaneet minua lainalla yrityksen nimi on makroluottoyhtiö ja lainanantaja että auttanut minua lainaani hänen nimensä on rouva Patricia Kingsman joten jos tarvitset lainaa ilman scammed mene tälle yritykselle nyt ja saat lainasi laina on turvallinen ja nopea siellä mail on patriciakingsman.loans2016@gmail.com niin toivottaa kaikille paras lainansaajien tämä on todellinen yritys, joka tarjoaa lainoja.

Sähköposti: Patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Terveisin kaikille

12.10.2018 15:39
Aleksi Niilo Veeti

Hei kaikki minun nimeni on Twain Aku Inari olen Suomesta juuri saanut lainani Patricia Kingsman lainayhtiöstä he ovat uusi legit lainayhtiö vuodesta 2018 ja se ei ole kauan saanut lainata heiltä sain lainani heiltä tänään ja nyt kun olen lähettämässä tätä viestiä olen erittäin tyytyväinen, että tämä yritys on todella hieno, joten kuka tahansa, joka tarvitsee lainaa ota yhteyttä kyseiseen yritykseen, on todellista, että posti on patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:40
Twain Aku Inari

Hei kaikki minun nimeni on Luukas Nooa Topias ja olen Suomesta olen ollut internetissä ja olen kuullut ihmisiä sanomalla, että heitä on huijattu ennen ja minun on kiireesti tarvittu lainaa, joten pelkäsin hakea lainaa online-asiaa, jonka näin 3 ihmiset todistavat rouva Patricia Kingsman lainayhtiöstä, että he saivat lainaa häneltä en ole koskaan hakenut lainaa ennen ja olin niin pelkää, että saan huijatuksi, mutta uskoin, mitä ihmiset sanovat ja soveltavat lainayhtiöstä ja kaikki oli kunnossa ja he kertoivat minulle, että lähetän siirtomaksun, jolla siirretään lainaa, kun he kertoivat minulle, että pelkäsin niin, että se oli huijaus, joten istuin alas ja ajattelin sitä ja palasin heihin ja kerron heille en ole koskaan ennen tehnyt tätä, mutta rouva Patricia Kingsman sanoi, että minun pitäisi luottaa heihin, että he aikovat auttaa minua niin tekin ja menin lähettämään maksun, jonka he sanoivat minun pitäisi lähettää lainan siirtämiseksi juuri tänään sain ilmoituksen selkäni, että minulle on rahaa T. Tänään olen erittäin iloinen, etten ole koskaan ollut huijaamista ennen ja sain lainani kerran niin nyt olen onnellinen ja minulle ja perheelleni tulee olemaan onnellinen liian, joten kuka tahansa, joka tarvitsee lainaa, pitäisi hakea tästä yrityksestä ilman huijausta, koska hän on todellinen ja suuri ja rukoilen, että Jumala olisi jatkossakin käytettävä häntä auttaa ihmisiä siellä lainoja. hänen sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com.

Jälleen kerran olen Luukas Nooa Topias

12.10.2018 15:40
Luukas Nooa Topias

Nimeni on AATUKKA ILTA IINES olen Suomesta Olen kuullut tästä yrityksestä, että he antavat lainoja ja menin hakemaan lainaa heiltä. Olen kuullut ihmisiä, jotka sanovat huijauksesta, mutta minua ei ole koskaan huijattu ennen kuin tämä yritys auttoi minua laina niin joku, joka tarvitsee lainaa pitäisi soveltaa heiltä lainoja on nopea ja turvallinen heidän sähköpostiosoitteensa patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:40
AATUKKA ILTA IINES

Hei kaikki

Nimeni on Valtteri Viljami Olen Helsinki. Olen etsinyt lainaa verkossa ja kaikki saan on huijareita, mutta löysin tämän lainan yritys nimeltä Patricia Kingsman laina yritys ja olen nähnyt ihmisiä verkossa todistavat siellä hyviä tekoja joten päätin kokeilla, jos olen onnellinen vielä kerran niin i pyysi 350 000 euron lainaa ja lainanantaja Patricia Kingsman vakuutti minulle, että 12 tunnissa laina on pankkitililleni, joten tänään kun työskentelin, näin pankini kirjoitti minulle viestin siitä, että noin 350 000 euroa tilini ja kiitän Patricia Kingsmania, koska hän on todellinen, joten jos tarvitset minkäänlaista online-lainaa, älkää häiritse kuin minä, koska hän on ainoa todellinen yritys, joka antaa lainaa verkossa. Heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:41
Valtteri Viljami

Nimeni on Venla Aino Elsa olen Suomesta. Sain lainani uudesta legit-lainayhtiöstä 2018 ja sen yrityksen nimi, joka auttoi minua lainaani tänään, on Patricia Kingsman lainayhtiö, he ovat ihastuttavinta lainayhtiötä. koskaan törmännyt, kun olen hakenut lainaa heiltä eilen ja ainoa asia, jonka tein oli maksa siirtomaksu, jonka he sanoivat joutuvan maksamaan ja heti maksan seuraavien kahdeksan tunnin aikana olin lainan kanssa anteeksi, en voi kuinka paljon he auttoivat minua, mutta se on suuri määrä rahaa niin kaikki, jos tarvitset todellista lainaa tämä on oikea laina yritys ottaa yhteyttä sähköpostiosoitteeseensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:42
Venla Aino Elsa

Hyvää päivää kaikki, kuka minun nimeni on Mathilde Lærke Maja Lea ja olen Suomesta Haluan käyttää tätä mahdollisuutta Minulla on nyt kirjoitettava tämä viesti Internetiin jos joku teistä etsii lainaa Todellinen tämä on oikea yritys ottaa yhteyttä liiketoiminnan nainen ja haitin lainaa vuonna 2017 legit yritys ja yrityksen nimi on Patricia Kingsman laina yritys he ovat auttaneet ihmisiä vuodesta 2016 ja olemme vuonna 2018 ja olen juuri saanut laina heiltä, joten jos joku tarvitset lainan mennä ja hakea heiltä, koska he ovat todellisia i vain rukoilla sinua ihmisiä, jotka tarvitsevat apua lainaa ei saa huijatuksi, että siksi käytän tätä mahdollisuutta kirjoittaa tämä viesti Internetissä, jos tarvitset lainaa legit lainaa sovelletaan tältä yhtiöltä niin, että sinulla ei tapahdu huijauksia, kun haet väärän yrityksen. heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com.

on mukava päivä kaikille ja rukoilen, että olet kaikki onnellinen kuin olen tänään

12.10.2018 15:43
Mathilde Lærke Maja Lea

Nimeni on Seela Inka Viivi ja olen Suomi ja asun Porissa. Haluan käyttää tällä kertaa kertoa kaikille internetissä siitä, miten saitin lainani, kun huijautui 3 kertaa. Pyysin lainasta Patricia Kingsmanin lainayhtiöltä eilen. Näin ihmiset todistavat hänen hyvistä töistään ja siitä, kuinka hän auttoi ihmisiä niin i päätti hakea ja hän kertoi minulle, mitä tarvitsin tekemään, olin peloissani, mutta tein sen tänä aamuna sain juuri ilmoituksen pankistani siellä rahaa tililleni ja tarkistin summan ja se oli lainaani olen niin onnellinen . Joten haluan käyttää tätä aikaa ja sanoa kaikille internetissä, että tämä yritys on todellinen, jos tarvitset lainaa tämä yritys on oikea yritys hakea ei saa scammed kuten minä, koska on huijareita heidän hakea tästä yrityksestä ja tulet olemaan onnellinen. heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:43
Seela Inka Viivi

Minun nimeni on Kaarina Kerttu Siiri olen Suomesta Haluan käyttää tällä kertaa kirjoittaa Internetiin, että olen juuri saanut 5 miljoonan euron lainanrahastani tästä yrityksestä, nimeltään Patricia Kingsman lainayhtiö, aluksi en usko, mitä ihmiset sanoivat mutta päätin yrittää hakea lainaa 2 päivää sitten ja sain vain puhelusta pankissani, että summa on 5 miljoonaa euroa tililleni ja heti sain ilmoituksen pankistani Patricia Kingsmanilta yritys soitti minulle ja kysyi minulta, jos olen saanut lainaani ja kerroin heille kyllä, joten he sanoivat, että minun pitäisi tuoda enemmän ihmisiä sinne, jos joku tarvitsee lainaa, joten jos todella tarvitset lainaa, tämä yritys voi hakea heiltä ovat todella hyviä ja uskon nyt, että on todellinen laina yritys, joka antaa lainoja ja että yhtiö on Patricia Kingsman laina yritys joten jos joku teistä tarvitsee kiireellistä lainaa ja on tärkeää, että tämä on oikea yritys hakea. Heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com.

lopulta olen todella onnellinen ja voin aloittaa oman yrityksen nyt. Kiitos vielä kerran Patricia olet suuri ja Jumala siunatkoon sinua ja yritystäsi.

12.10.2018 15:43
Kaarina Kerttu Siiri

Nimeni on Nathanael martyna patryx Olen Suomesta ja asun pikkukaupungissa Vaasassa haluan käyttää tällä kertaa kertoa kaikille internetissä, että vain yksi yritys tarjoaa todellista lainaa ja että yritys on Patricia Kingsman. Etsin lainaa verkossa viimeisten kolmen viikon aikana ja minulla on vain lainanantajat huijaavat minua rahoistani, että minulla oli Jumala tietää, että olin niin köyhä ja halusin tappaa itseni, mutta siellä näin niin monet ihmiset todistavat tämä yritys, että he antavat lainat aluksi en usko syy näki muita todistuksia muiden luotonantajan ja he kaikki kääntyivät huijauksia. Sanoin sallikaa minun hakea tästä yrityksestä ja katso jos se on totta ja heti haastattelin he kertoivat minulle kaiken mitä tarvitsin ja sovin, ja he vakuutti minulle, että 8 tunnin kuluttua olin menossa luottosidoni kanssa, he sanoivat käyttävät nopeaa siirtopalvelua. Aluksi en usko, mutta odotin lainaani ennen 8 tuntia saan hälytyksen pankistani ja pidä se oli lainaa olin hyvin järkyttynyt, kun näin sen ja rukoilin Jumalalle ohjaamasta minua oikeaan yritykseen jotka auttoivat minua tänään, koska kirjoitan tätä internetissä. Nyt olen juuri saanut lainaani tästä yrityksestä ja käytän tällä kertaa todistamaan muille ihmisille, jos tarvitset lainaa lainaa, älkää pettäkö. Tämä on oikea yritys hakea. Heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com ja niille, joilla ei ole sähköpostiosoitetta, yritys, jonka numero on +2348088206489.

Tämä yritys on totta ja hienoa, jos tarvitset lainaa nyt ja odota lainaasi, olet tyytyväinen tähän yritykseen.

Kiitos kaikille ja minä pysyn Nathanael martyna patryx.

12.10.2018 15:44
Nathanael martyna patryx

Hyvä päivä Nimeni on Aleksandra Inkeri Aurora Olen Oulusta Suomesta tämä yritys Patricia Kingsman ihmiset puhuvat on totta en ole koskaan halunnut lainaa, mutta vain sanoin, että minun pitäisi yrittää tätä yritystä ja nähdä, mitä ihmiset sanovat on totta ja haastin laina heiltä eilen ja olen juuri saanut lainaani Patricia Kingsmanilta lainayhtiöiltä, jos luet tämän viestin ja tarvitset lainaa tästä yrityksestä, koska he aikovat auttaa sinua, tämä yritys on ainoa yritys, joka tarjoaa todellista lainaa verkossa . Laina, jota sovellin heiltä, oli 75 000,00 euroa ja 8 tuntia aikaa minulla oli laina, joten ystäväni eivät häiritse, jos tarvitset todellisen lainan, tämä on oikea yritys hakea. Jos olet kiinnostunut lainasta, heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com ja niiden whatsapp-numero on +2348088206489.

12.10.2018 15:44
Aleksandra Inkeri Aurora

Hei kaikki

Olen Linnea Eveliina Eevi ja olen Rovaniemeltä Suomi. Etsin verkkolainaa ja olin hyvin peloissaan, etten ole koskaan hakenut lainaa ennen ja etsin hyvin ja etsinyt todellista yritystä siellä löysin yrityksen, jonka nimi on Patricia Kingsman, katson ja minä näin, mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä oli totta, päätin hakea lainaa yritykseltä ja tarvitsin 150 000,00 euron lainan aloittaa liiketoiminta, kun otin hakemuksen hän kertoi minulle kaikki, mitä tarvitsin tehdä, tein sen ja vakuutti minulle, että 8 tunnin kuluttua menin olla minun lainaa sanoin kunnolla ja odotin täsmälleen 8 tuntia aikaa saan lainaa tästä yrityksestä, koska olen kirjoittamassa tätä nyt en ole koskaan ollut scammed ennen ja tämä yritys on suuri olen kuullut ihmisiä puhumalla huijauksista, mutta i ei ole koskaan ennen huijattu ja kiitän Jumalaa siitä. Joten kaikille, jos tarvitset todellista lainaa, tämä on oikea yritys hakea heiltä, ​​jotka auttavat sinua ja kun he kertovat sinulle, että saat lainaasi, joka on tarkka aika, kun saat lainaasi. Minun on vain kirjoitettava tämä viesti kaikille, jotta et halua hakea lainaa väärältä yhtiöltä, jos tarvitset todellista lainaa yhteyttä tähän yritykseen ja sinä olet onnellinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com.

12.10.2018 15:44
Linnea Eveliina Eevi

Hyvää päivää kaikille

Nimeni on Gwendolyn Tammie Shari ja olen Pori Finland. Haluan käyttää tällä kertaa kirjoittaa internetiin, että kuka tahansa, jos tarvitset todellista lainaa Patricia Kingsman on oikea yritys hakea muutamasta päivästä minä tarvitsin rahaa ja etsin lainaa verkossa näki yrityksen ja olen hakenut että yritys huijasi minua 2 kertaa rahaa olin niin surullinen asia tarvitsin rahaa niin päätin etsiä toisen yrityksen ja olen hakenut toisesta yrityksestä, että sama yritys myös kertoi minulle tallettaa rahaa ja tein eikä koskaan saanut lainaa olin kuten mitä minulle tapahtuu, tarvitsen rahaa kiireellisesti ostamaan talon syy, jos en saa taloa pian minun vuokranantaja ajaa i ja perheeni poissa talostaan ​​joten minun tarvitsi saada oma talo. Kun etsin uudestaan, näin tämän yrityksen Patricia Kingsmanin näki, että monet ihmiset todistivat tästä yrityksestä, että yritys on todella loistava, joten aluksi pelkäsin soveltaa syytä minua petettiin 2 kertaa niin sanoin itselleni anna yrittää ja katso, jos tämä yritys oli todellinen, joten sain hakemuksen. Kun sovellin he kertoivat minulle kaiken, mitä tarvitsin, olin vielä peloissaan, mutta luotoin heihin ja he vakuuttivat minulle, että 8 tunnin kuluttua olin menossa lainani kanssa, jonka halusin lainaani ja silmäni vastaanotin hälytyksen minun pankissani, että pankkitililleni oli 200 000 euron summa ja olin erittäin tyytyväinen jonkin aikaa sitten, että yritys soitti minulle ja kysyi, olenko saanut lainan ja kerroin heille kyllä ​​ja o kiittää heitä ja kun kirjoitan tämä viesti internetissä nyt tämä yritys on auttanut myös 2 veljestäni niin kuka tahansa, jos tarvitset todellisen lainan Patricia Kingsman on oikea yritys hakea. Jos tarvitset rahaa, voit vain ottaa ne yhteyttä sähköpostitse tai whatsappin ja heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com. Kiitän kaikkia, jotka lukevat viestini ja ovat turvassa ja pätevät tästä yrityksestä, koska sinä olet tyytyväinen niihin.

12.10.2018 15:45
Gwendolyn Tammie Shari

My name is Väinö Juho Otto Oskari. I am from Pori Finland. I want to write to the internet that if you need a real loan Patricia Kingsman is the real loan company that gives loan i applied for a loan from this company last week Friday and i just received my loan from them today so everyone if you need a real loan without been scammed this is the right company to apply from thus company is truly great and they are real so many people that have been scammed if you need a loan without being scammed this is the real company that gives loans i applied for a loan from this company Patricia Kingsman and i received my loan today so anyone around the world if you need a true loan locate this company and be rest assured that this company is going to put a smile to your face. the company can be contacted via mail or whatsapp their mail address is patriciakingsman.loans2016@gmail.com and there whatsapp number is +2348088206489. Thanks to anyone that will read this message this company does not know am doing this Am only doing it for people in need of a real loan to be safe.

12.10.2018 15:45
Väinö Juho Otto Oskari

Olen Brayden Wyatt Bryce nimestäni olen poliisi ja asun Tampereella. Muutama päivä sitten etsin lainaa verkossa ja löysin vain ihmisiä, jotka huijaavat minua rahojani. Tarvitsen todella tämän lainan projektille USA: ssa ja minua on pilattu erikseen kun olin töissä. Päätin tarkastella uudelleen tänä päivänä, kun todellinen yritys, joka antaa lainaa, löysin tämän yrityksen nimeltään Patricia Kingsmanin lainayhtiö ja paljon ihmiset ovat todistautuneet tästä yrityksestä aluksi en usko, mutta päätin soveltaa lainaa olin etsimässä oli summa 500.000,00 euroa sovellin tästä yrityksestä ja he kertoivat minulle kaiken, mitä on tehtävä luotin heihin ja minä teki sen, mitä he kertoivat minulle, ja he vakuutti minulle, että 8 tunnin kuluttua olin menossa lainaani turvallisesti en koskaan uskonut heille, mutta odotin lainaa täsmälleen kahdeksan tunnin kuluttua sain puhelun yrityksestä, että jos olen saanut lainaani vielä ja sanoin he eivät. He pyysivät minua menemään pankkiini ja tarkistamaan tilini, että pankini ei ehkä lähetä minulle hälytystä, jota noudatin ja menin pankkiini ja tarkkailin tilini silmäni nähden lainani tililleni 500.000,00 euroa rahat, jotka minulla oli tililleni ennen 1 000 euroa ja nyt löysin 501,000.00 euroa pulssi rahaa ja lainaani oli 501,000.00 euroa olen niin onnellinen ja kiitän tätä yritystä, koska he ovat hienoja. Haluan käyttää vähän aikaa kirjoittamaan suomalaisille, että jos tarvitset todellista lainaa Patricia Kingsman on oikea yritys hakea tästä yrityksestä, ei tiedä, että teen tätä niin kukaan, jos tarvitset lainaa, voit ottaa yhteyttä vain tähän yritykseen sähköpostitse tai whatsapp mutta en käytä whatsappia niin heidän sähköpostiosoitteensa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:46
Brayden Wyatt Bryce

Nimeni on Daniel Mikael Aatu ja olen FInlandista asun pieni kaupunki Turussa. Etsitkö lainaa verkosta, koska en voi saada lainaa pankissani, ja olen löytänyt vain ihmisiä, jotka huijaavat minua rahojani. Viime viikolla lainanantaja yritti häiritä minua ja Jumala tietää, että olin valmis lopettamaan elämäni, mutta sanoin itselleni, että yritän nähdä, näkisiko rehellinen yritys, joka oli valmis auttamaan sinua. Joten sain asettua ja etsiä yritystä ja luin niin paljon hyviä kommentteja tästä yrityksestä Patricia Kingsman ja sanoin, että anna minun hakea ja katsoa, ​​jos olen onnekas kuin muut ihmiset pelkäsin, mutta annoin itselleni mahdollisuuden ja minä sovellin 80 000 euron lainaan selitin tälle yhtiölle, että minua on huijattu ja he sanoivat, etten huolehdi siitä, että he auttavat sinua, että he ovat auttaneet niin monta ihmistä kotimaassani aiemmin. Joten annoin yritykselle mahdollisuuden, ja he vakuutti minulle, että 8 tunnin kuluttua olin mukana lainan kanssa, en usko, mutta odotin lainaani. Täsmälleen 8 tunnin kuluttua saitin hälytys selästäni, että tilini on hyvitetty 80 000,00 eurolla. Kaikki kiitos Patricia Kinsgmanille tämä yritys on Jumala lähetetty. Ja minä annoin lupauksen itselleni, että minä todistan tämän yrityksen siitä, kuinka he auttoivat minua tällä yrityksellä, en tiedä, että teen tämän nyt, että olen kertonut ihmisille internetissä, kuinka he auttoivat minua, jotta kaikki, jos tarvitsette todellista lainaa, Patricia Kingsman on täällä auttaa sinua älä huijata väärennettyjä ihmisiä, jotka kiukuttivat lainanantajaksi. Olen melkein unohtanut, että voit vain ottaa yhteyttä yritykseen sähköpostilla tai whatsappilla ja heidän yhteystietonsa on patriciakingsman.loans2016@gmail.com whatsapp on +2348088206489. Tämä yritys on todellinen ja totta, joten kuka tahansa, joka lukee tämän viestin ja olet kiinnostunut, ottaa yhteyttä yritykseen, koska he ovat ainoita, jotka voivat auttaa ratkaisemaan ongelmasi.

12.10.2018 15:46
Daniel Mikael Aatu

Patricia Jumala siunaa sinua ja yritystäsi

Nimeni on Veronica Rose Holly. Olen Vaasasta Suomesta minulla ei ole paljon sanottavaa kenellekään, joka tarvitsee todellisen lainan ilman sinun pettämääsi, pitäisi hakea Patricia Kingsmaniltä, ​​koska olen hakenut lainaa tältä yhtiöltä sen jälkeen kun luin niin paljon hyviä ja ihmeellisiä kommentteja tästä yrityksestä. Haastin lainaa maksamaan velkojaani ja kaikki mitä tarvitsin oli 50 000 euroa, koska aion myös käyttää osaa rahoista maksaa lapsilleni koulumaksut. Koska kirjoitan tätä internetissä, olen juuri saanut lainani tältä yhtiöltä ja olen niin onnellinen, etten koskaan uskonut, olisin koskaan onnellinen uudelleen, koska olen kulkenut paljon ja kiitän Jumalaa Patricia Kingsmanille Jumala siunaa häntä ja hänen yrityksensä hymyilemään kasvoni. Joten kaikkialla maailmassa Espanjasta ja muista maista, jotka tarvitsevat lainaa auttajasi on täällä ja yhtiö on Patricia Kingsman, kuka tahansa, joka on hakenut Patricia Kingsmanin lainayhtiötä, ei ole mitään ongelmaa, koska saat lainaasi juuri sen ajan, jonka hän kertoo sinulle. heidän yrityksen sähköpostiosoitteensa on Patriciakingsman.loans2016@gmail.com

Jälleen kerran Jumala siunatkoon teitä Patricia Kingsmania ja saattaisit elää kauan, jotta voisit edelleen auttaa ihmisiä.

12.10.2018 15:46
Veronica Rose Holly

My name is Anna Lilja Oona and i am from Pori in Finland i just received my loan from Patricia Kingsman loan company right now and i have heard about this company and i thought it was a fake company but now i am so happy this company helped me and 100% this company is real so anyone that need a loan this is the right company to apply from now i applied for a loan for my business of 250,000.00 Euro and this company helped me without delay i am so happy i am testifying this company because i saw other people do it and i am happy to be among the people who shares testimony on how this company helped me so everyone if you need a real loan your helper is here. their contact information is patriciakingsman.loans2016@gmail.com

12.10.2018 15:47
Anna Lilja Oona

Nimeni on Annikki Aleksandra Madalyn Odiana Olen Helsingin Suomesta. Haluan käyttää vähän aikaa kirjoittaa internetiin ihmisille, jotka tarvitsevat todellista lainaa, jos tarvitset lainaa petkuttelematta Patricia Kingsman on oikea yritys hakea minulta opettajaksi matematiikkaa ja englantia ja minua pilattiin 2 kertaa väärennetty yritys, joka laulaa lainaajiksi, mutta en enää huolissaan, koska Patricia Kingsman on jo auttanut minua, joten jos tarvitset kiireellistä lainaa tehdä jotain, tämä yritys aikoo hymy kasvoillesi, olen myös ottanut käyttöön suurimman osan ystäväni tähän yritykseen ja vain kaksi ystävääni kertoi minulle, että he ovat saaneet lainaa jo ystäväni, joka sai lainan 10 000 euron ja toinen ystäväni sai 35 000 euron, joten kaikki, jotka tarvitsevat online-lainaa, tästä yrityksestä, ja sinä olet onnellinen epäilemättä siitä, koska tämä yritys on todella hyödyllinen ja Jumala jatkaa niiden käyttöä auttaakseen lainaa tarvitsevia ihmisiä. Jos tarvitset online-lainaa, pyydä tätä yritystä ja ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen patriciakingsman.loans2016@gmail.com. Voit myös ottaa yhteyttä heidän kauttaan Whatsapp +2348088206489. Terveisin kaikille, jotka lukevat viestini.

12.10.2018 15:47
nnikki Aleksandra Madalyn Odiana

Auto lainat
Asuntolainat
Yritysluotot
Henkilökohtaiset lainat
Kiinteistölaina.
Lisätietoja, ystävällisesti yhteyttä,

Whats'App-numero: +18454007792
Verkkosivusto: //worldbestloans.wix.com/worldbestloans
Sähköposti: worldbestloans@gmail.com

15.10.2018 9:05
Larry Buknor

Hei, olen herra Humphrey, yksityisten lainojen luotonantaja, ja olemme täällä tekemään teidän
unet toteutuvat lainan saamiseksi. Tarvitsetko lainan kiireellisesti? Tarvitsetko a
laina maksaa velkasi? Tarvitsetko lainaa laajentamista varten
liiketoimintaa tai aloittaa oman yrityksen? Olemme täällä sinua varten matala
korko on 2% ja voit saada 3 000 dollarin lainahyvityksen
100 000 000 dollaria. 00 lainan enimmäismäärä ja enintään 40 vuoden laina-aika.
Ota yhteyttä osoitteeseen globalinvestmentfinancing@gmail.com

16.10.2018 23:53
John Humphrey

Tarjoamme kaikenlaisia lainoja alhaisella korolla 2% ilman luottotarkistusta, tarjoamme henkilökohtaisia lainoja, velan vakauttamista lainoja, riskipääomaa, yritysluottoja, koulutuksen lainoja, kotilainoja Your Satisfaction ja taloudellinen menestys on tavoitteemme ja työskentelevät kanssamme on hyvä kokemus. Ota yhteyttä nyt osoitteessa: hobelmanfinance@gmail.com luotto on avoin kaikille kansalaisuudesta riippumatta.

Whatsapp: +17816567138
Sähköposti: hobelmanfinance@gmail.com
Verkkosivusto: https://hobelmanfinance346789211.wordpress.com/

19.10.2018 15:59
Hobelman

Kirjoitan tämän todistuksen, koska olen todella kiitollinen siitä, mitä herra Greg teki minulle ja perheelleni, kun ajattelin, että ei ollut mitään toivoa, hän tuli ja teki perheeni elävän jälleen antamalla meille lainan hyvin alhaisella korolla 3 %. No, olen etsinyt lainaa velkojensa ratkaisemiseksi viimeisten kolmen kuukauden aikana. Kaikki tapasin huijauksia, ja he ottivat rahani vasta, kun tapasin viimein Lontoon lähettämän Jumalan. En ole koskaan ajatellut, että internetissä oli vielä lainaa lainanantajia, mutta suurimmalle yllätykselle sain lainan ilman tuhlaamasta paljon aikaa, joten jos olet siellä etsimässä minkäänlaista lainaa, kehotan sinua lähettämään sähköpostia osoitteeseen goldenfinance17@gmail.com ja olla ilmainen Internet-huijauksia. kiitos ... Rhonda Raye Texasista, USA.

26.10.2018 17:57
Rhonda

Tämä kertoo yleisölle, että helppo laina on nyt annettu 2 prosentin korolla, vain rekisteröityjä henkilöitä tarvitaan vakavasti. ottaa yhteyttä
Lainanantaja: Larry Buknor
Verkkosivusto: //worldbestloans.wix.com/worldbestloans
Lainanantaja: Larry Buknor
Whats'App-numero: +18454007792
Sähköposti: worldbestloans@gmail.com
Kiitos.

1.11.2018 15:16
Larry Buknor

Tarvitsetko lainaa? Joululahja? henkilökohtaisia ​​lainoja? yritysluotot? asuntolainoja? maatalous- ja hankerahoitusta? annamme kaikenlaisia ​​lainoja 2 prosentin korolla! Sähköpostiosoite (richardcosmos5@gmail.com)

Joululainan tarjous.

4.11.2018 20:39
Mr. Richard Cosmos

Hei,

Etsitkö velka konsolidointilainaa, vakuudettomia lainoja, yritysluottoja, asuntolainoja, autolainoja, opintolainoja, henkilökohtaisia ​​lainoja, riskipääomaa jne. Olen yksityinen lainanantaja, annan lainat yrityksille ja yksityishenkilöille, joilla on alhainen korkotaso ja kohtuulliset korot 2%. Lähetä meille sähköpostia; (richardcosmos5@gmail.com)

Lainatarjous.

4.11.2018 20:40
Mr. Richard Cosmos

Haluatko lainata rahaa? jos kyllä ​​Ota yhteyttä tänään sähköpostilla: (dakany.endre@gmail.com)

Lainatarjous.

4.11.2018 20:42
Mr. Dékány Endre

Hyvä asiakas.

Olen herra Paul Green, olen lainmukainen ja luotettava lainanantaja. Tarjoan kaikenlaisia lainoja. Annan lainoja selkeillä ja ymmärrettävillä ehdoilla 3 prosentin korolla. Alkaen 5000 dollaria ja 6000000 dollaria dollaria, annamme liiketoiminnan lainoja, henkilökohtaisia lainoja, opintolainoja, auto lainat, pankkiluotot ja lainaa maksaa laskuja. Jos olet kiinnostunut ystävällisesti ota meihin yhteyttä ( paulloanfundshelp1@gmail.com ) saadaksesi lisätietoja.

Whatspp-numero: +919066210641
Parhain terveisin
Paul Green

5.11.2018 9:47
Mr Paul Green

Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
  ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

6.11.2018 5:16
Nimetön

Olen Saara Kemi yksityinen lainanantaja, joka tekee erilaiset lainat kansainvälisille maille nopeasti 3 prosentin korolla, jos kiinnostunut ystävällisesti Ota yhteyttä sähköpostitse: saara.kemi@gmail.com

Motto: Onnea on tyydytyksemme
Me elämme motto, voimme auttaa sinua

10.11.2018 17:49
Saara Kemi

Olen Saara Kemi yksityinen lainanantaja, joka tekee erilaiset lainat kansainvälisille maille nopeasti 3 prosentin korolla, jos kiinnostunut ystävällisesti Ota yhteyttä sähköpostitse: saara.kemi@gmail.com

Motto: Onnea on tyydytyksemme
Me elämme motto, voimme auttaa sinua

10.11.2018 17:50
Saara Kemi

Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
  ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

12.11.2018 1:01
victoria

Tarvitsetko kiireellistä lainaa maksaa laskuja, ostaa talon, refinansiota tai rakentaa uuden yrityksen, henkilökohtaisen lainan, ostaa auton? jne.
ota yhteyttä tunnettuun lainanantajaan pelkäämättä menetettyä. Tarjoamme lainaa lainoille, jotka tarvitsevat rahoitusta 3%: n korolla. ota meihin yhteyttä tänään laina-palvelun nopeasta ja kätevästä lainaamisesta.
  ota yhteyttä jompaankumpaan seuraavista yksityiskohdista.
Sähköposti: financial_creditloan@outlook.com

12.11.2018 1:03
victoria

Kun olin suhteessa Wilsonin seitsemään vuoteen, hän hajosi kanssani, teen kaiken mahdollisen saadakseni hänet takaisin, mutta kaikki oli turhaa, halusin häntä takaisin niin paljon rakkauden tähden, että minulla oli hänelle, pyydin häntä kaikesta Lupasin, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani jollekin verkossa ja hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä oikeinkirjoittajan käyttöön, joka auttaisi minua heittämään loitsun, jotta voisin tuoda hänet takaisin, mutta olen tyyppi, joka ei usko oikeuteen, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, Tarkoitin oikeinkirjoittajaa nimeltä tohtori AKHERE ja lähetän hänelle sähköpostia, ja hän kertoi minulle, ettei ole mitään ongelmaa, että kaikki on kunnossa ennen kolme päivää, että minun ex palaa minulle kolme päivää ennen, hän heittää loitsun ja yllättävän toisen päivä, se oli noin kuusitoista. Minun ex kutsui minua, olin niin yllättynyt, vastasin puheluun ja kaikki mitä hän sanoi oli, että hän oli niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun palaavan hänelle, että hän rakastaa minua niin paljon. Olin niin onnellinen ja menin hänen luokseen, niin aloimme yhdessä elää yhdessä onnellisina. Siitä lähtien olen luvannut, että kenelläkään tiedän, että minulla on suhde ongelma, olisin auttamassa tällaista henkilöä viittaamalla hänelle ainoaan todellinen ja voimakas oikeinkirjoittaja, joka auttoi minua omalla ongelmallani ja kuka eroaa kaikki fake niistä siellä. Jokainen tarvitsisi oikeinkirjoittajan apua, hänen sähköpostiosoitteensa: AKHERETEMPLE@gmail.com
tai
soita / whatsapp: +2349057261346 voit lähettää hänelle sähköpostia, jos tarvitset hänen apua suhteestasi tai muussa. Ota yhteyttä nyt kaikkiin ongelmiin
AKHERETEMPLE@gmail.com
tai
soita / WhatsApp: +2349057261346

12.11.2018 1:04
mary wils

TARVITSETKO LAINAA? JOS KYLLÄ Sähköposti: Mustafabello83@gmail.com Lainallemme tänään, olemme palveluksessamme.

12.11.2018 16:03
Mustafa Bello

TARVITSETKO LAINAA? JOS KYLLÄ Sähköposti: Mustafabello83@gmail.com Lainallemme tänään, olemme palveluksessamme.

12.11.2018 16:04
Ferdinand Leo

TARVITSETKO LAINAA? JOS KYLLÄ Sähköposti: Mustafabello83@gmail.com Lainallemme tänään, olemme palveluksessamme.

12.11.2018 18:02
Ferdinand Leo

WELCOME TO CAPITAL RESTRUCTURING LOAN COMPANY LENDING SERVICE, we are registered and guaranteed loan company and we give out loans to individuals, companies, government establishments, churches and business organizations and people of all sorts. Are you in need of a loan for any purpose? Are you in a financial problem? Do you need financial solution or a capital to invest? capital restructuring loans Service is the solution to all your financial problems, our loans are easy and quick. Contact us today for that loan that you desire, we can arrange any loan to suit your budget at 3% interest rate. If interested, contact us on our email: capitalrestructuredfinanciallimited@outlook.com

16.11.2018 9:30
frank Hernandez

Onko sinulla minkäänlaisia taloudellisia vaikeuksia? JOS KYLLÄ! Ota yhteyttä Kvithyll Finance and Mortgages Limitedin pienten ja suurten lainojen määrään. Tarjoamme kaikenlaisia laina-palveluita, jotta voimme vastata taloudellisiin tarpeisiisi, kuten henkilökohtaiseen lainaan, velkojen konsolidointiin, riskipääomaan, yritysluottoon, opintolainaan, kotilainaan alhaisella 2 prosentin korolla. Ota yhteyttä tänään sähköpostitse: kvithyllfinance@gmail.com Tyytyväisyys ja taloudellinen menestys ovat tavoitteemme ja työskentelysi meillä on hyvä kokemus. Whatsapp: +17816567138 luotto on avoin kaikille kansalaisuudesta riippumatta.

Sähköposti: kvithyllfinance@gmail.com

19.11.2018 8:00
Kvithyll Frank

URGENT LOAN TARJOUS, SOVELLETAAN TÄNÄÄN, JOS TARPEEN URGENT LAATU.
                  (Kelvinloans86@gmail.com)

  Olet tervetullut tähän yritykseen tässä yrityksessä. Annamme henkilökohtaista lainaa
ja yritysluottoja vain 2 prosentin korolla, tarjoamme lainaa
4 000 dollaria dollariin 5.000.000 dollaria,
  Jos tarvitset lainaa yrityksellesi tai maksat velkasi, ota meihin yhteyttä niin pian kuin mahdollista, jotta voit käsitellä hakemuksesi laina-lomaketta

Laina-ilmoittautumislomake täytetään ja palautetaan nyt.

1. Koko nimi: _________________
2. Puhelinnumero: __________________
3. Maa: ___________________
4. Sukupuoli: _____________________
5. Ammatti: _______________________
6. Kuukausitulot: ______________
7. Tarvittava laina: ___________
8. Kesto: __________________
9. Ikä: _______________________

Ota yhteyttä toimistoon alla sähköpostilla: kelvinloans86@gmail.com
WhatsApp: +2348130283464

Terveiset,
Kelvin-lainat.

24.11.2018 15:20
kelvinloans

Joten etsit kiireellistä lainaa? Sinun ei tarvitse huolehtia, koska olet oikeassa paikassa tarjoamme lainoja alhaisella korolla 2%, joten jos tarvitset lainaa, olet vain odottaa ottavan yhteyttä meihin tämän sähköpostiosoitteen kautta: mobilfunding1999@gmail.com

30.11.2018 18:56
Mobil Funding

/ Loan Financing And Seeking For Working Capital To Start A New Business Or To Expand Existing Business. Intermediaries / Consultants / Brokers Are Welcome To Bring Their Clients And Are 100% Protected. Interested Parties Should Contact Us For More Information Through Via E-mail: CYSCredits@Post.com ( CYSCredits@Asia.com )

8.12.2018 8:24
CYSCredits@Asia.com

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi