Koulujen kuntotietoja ei vieläkään saatu
Kaupunginhallits käsitteli vastausta oikeusasiamiehelle haasteesta koulujen kuntotietojen pimittämisestä. Länsimaiset demokratiaperiaatteet eivät ihan toteutuneet, sillä kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei sallinut puheenvuoropyyntöjä.
Tausta: Konsultoituani Hannu Kokkoa tein kantelun oikeuasiamiehellek siitä että pyynnöistä huolimatta en saa kouluista jo olemassaolevia kuntoarvioita. Olin kysynyt 11 koulun arvioita 54:sta, ja saanut 3 tehtyä (Korso, Kivimäki ja Rajatorppa http://www.sirpakauppinen.fi/node/824). Kun kysyin lopuista kouluista, pyyntöihin ei vastattu.
Kaupungin vastauksen mukaan muita alle 5 vuotiaita (olin kyllä kysynyt hitusen vanhempiakin) kuntokartoituksia ei ole, kuin mitä ovat minulle lähettäneet. Eli sattumalta kysyin ekalla kerralla kaikki tuoreet kaikista 54 koulurakennuksesta. Tätä ei kerrottu minulle kysyessäni näitä lisää.
Tiedonsaannin tulisi tapahtua ennen päätöksentekoa, ei sen jälkeen.
Kantelun jälkeen luin Vantaan Sanomista että tietoja ei ole aikaa lähettää sähköpostilla, mutta näitä voi tulla katsomaan Tilakeskukseen. Kävin Tilakeskuksessa tapaamassa toimitusjohtajaa, ja hän näytti pyytämiäni koulujen kunto-, ilmanlaatu ja mikrobiselvityksiä muutamista koulurakennuksista omalta tietokoneeltaan. PDF-tiedostot ovat koulukohtaisissa hakemistokansioissa palvelimella.
- Pyysin häneltä tiedostoja, mutta hän sanoi niiden olevan liian suuria sähköpostiin.
- Täräytin siirtokovalevyn pöytään, mutta hän sanoi siirtämisen vievän liikaa aikaa, ja sitten lisäsi vielä että ne pitää antaa kaikille valtuutetuille.
- Pyysin hän siirtämään ne luottamushenkilöiden extranettiin, mutta hän sanoi että se on tietohallinnon asia.
- Ja lisäsi vielä että tiedot tulisivat liian myöhään (päätöksenteon kannalta).
Käsittely kaupunginhallituksessa
Länsimaiset demokratiaperiaatteet eivät ihan toteutuneet, sillä puheenvuoropyyntöjä ei sallittu: Asia lyötiin kiinni ennen keskustelua kokoomuslaisen puheenjohtajan toimesta. Sinänsä asialla ei ole merkitystä, mutta on hieman noloa, jos nykyaikana kaupunginhallitusken puheenjotaja turvautuu tuollaiseen temppuiluun. Mikäli tämä on tapa käyttää valtaa, se voi vakavammissa asioissa polkea hyvinkin pahasti demokratiaa jalkoihin.
Samantyyppisestä kohtelusta kertoivat muutamat opetuslautakunnan jäsenet halutessaan kysellä kouluasioita.
Tietoja ei ole vieläkään päättäjillä:
- Kaupinginjohtaja lupasi tiedot 18.11. talousarviokokouksessa, jossa kerroin kantelusta oikeasiamiehelle.
- Rakennus- ja maankäytön apulaiskaupunginjohtaja kertoi 12.12. kyselytunnilla tiedostojen antamisen menevän ensivuodelle koska pdf-tiedostoista tulee poistaa kuvia käsin, muuten eivät mahdu extranettiin kaupungin palvelimelle.
Kaupungin palvelimella extranetissä lienee tuhansia kaavamuutoksia havainnekuvineen ja karttoineen, ja joka kokouksesa tulee lisää tavaraa. Pelkkä kaupunginhallituksen esityslista voi olla 1000-sivuilen paketti pdf-tiedostoja - ja extranetissä on kaikkien lautakuntienkin esityslistat ja pöytäkirjat. Aiemmin Tilakeskukselta saamani kuntoarviot mahtuivat helposti yhden mailin liitetiedostoksi, eivätkä näkemäni sisäilmadokkarit olleet suuria.
Myös opetuslautakunnassa on kysytty koulukohtaisia tietoja erityisesti ilmanlaatuun liittyen. Näitä ei ole annettu, ja selvitys oli yleisluonteinen. Tästä on kirjoittanut opetuslautakunnan jäsen Vaula Norrena.
Asiaan liittyviä artikkeleita:
- Helsingin sanomat 17.2.: Vantaa myönsi, että ei ymmärtänyt valtuutetun tietokyselyä
- Vantaan Sanomat 17.12.: Koulukantelun taustalla inhimillinen erehdys
- Vantaan Sanomat: Apulaisopiusasiamies: sisäilma todellinen ja vaikea
- Vantaan sanomat 2.12.: Havukosken koulu suljetaan tammikuussa
Asiaan liittyviä kirjoituksia:
- Vaula Norrenan budjettipuhe kouluista (18.11.)
- Perussuomalaiset: koulusäästöt älyttömiä (18.11.)
- Vastine jota ei julkaistu (koulusäästöt jopa laittomia.. 18.10.)
Kuva: Oleellista on, että lapset eivät altistu homeelle ja saa elinikäisi terveyshaittoja. Seuraavaksi tulee selvittää mikä on päiväkotien sisäilmaongelmatilanne.
Avainsanat: Koulusäästöt, kantelu oikeuasiamiehelle, talousarvio, budjetti, näennäissäästöt, kuntalaki, tiedonsaanti. demokratia.
Miten voidaan muuten olla varmoja, että kuvien lisäksi pdf-tiedostoista ei poistu samalla jotain muutakin materiaalia?
Kirjoita uusi kommentti