Kysyin kaupunginvaltuustossa tarkoittaako sosiaali- ja terveystoimen asiakaskriteerien tarkastaminen sitä että kaikkia ei hoideta? Parantavatko sairaat ja hoitamatta jätetyt ihmiset todella Vantaan taloudellista tilannetta? Vastaus oli epäselvä. 

Vantaalla sosiaali- ja terveystoimi on alibudjetoitu vuodesta toiseen. Se johtaa vääriin säästöihin ja lisäkuluihin muualla.On myös käsittämätöntä, että sosiaali- ja terveystoimessa ollaan tyytyväisiä 20-50 päivän hoitojonoihin. Odota siinä sitten vaikkapa keuhkokuumeessa.

Asiaa pahentaa kahden suuren puolueen sopima kaavamainen säästöpaketti, joka vähentäisi 16 000 lääkärikäyntiä terveyskeskuksista. Kysyin myös, miten mitataan mielenterveystoimen onnistumista mm. nuorten masentuneiden osalta. Saavatko he sitä hoitoa, jota he tarvitsevat. Esimerkiksi terapiaa tarvitaan usein enemmän kuin lääkkeitä. Tässä säästöt johtavat vain siihen että nuori on työ- ja opiskelukyvytön monta vuotta vain siksi, että ei saa oikeaa hoitoa.

Vantaalla on erilaisia projekteja mielenterveyspuolella. Siitä ei ole mitään tietoa ovatko ne onnistuneet, ja vastaavatko tarjotut mielenterveyspalvelut tarpeita. Hoidon tuloksia tulisi seurata ja onnistumista mitata. Valtuustokysymykseni hoidon onnistumisesta toi vastaukseksi vain sen, että ”vanhaan malliin jatketaan”. Hoidon onnistumista ei virkamiesten mukaan tarvitse mitata tai seurata.

Olisi erittäin tarpeellista selvittää myös mitä tuloksia ennaltaehkäisyllä saadaan aikaiseksi. Uusia keinoja säästää sairaskustannuksissa ennaltaehkäisyllä ei kuitenkaan etsitä. Juuri nyt tarvittaisiin niitä ennaltaehkäiseviä toimia joissa pienillä panostuksilla saadaan suurempia säästöjä tulevaisuudessa. Se on kestävää säästämistä, ei ongelman siirtämistä eteenpäin.