21.1.2012

Suomi kansainvälisen diplomatian suurvallaksi

Presidentti on paitsi seremoniamestari, myös arvojohtaja ja ulkopolitiikan työläinen. Mitä presidenttiehdokkailla on annettavaa nimenmaan presidentin tehtäville? Minkälainen presidentti voi saada paljon aikaiseksi? 

Seremoniamestaruudesta selvinnevät kaikki. Entä ainoa työkenttä, missä nykyiselle presidentille jäänyt varsinainen mutta tärkeä työsarka on: ulkopolitiikka?

Pekka Haavistolla on nimenomaan ulkopolitiikasta kokemusta, jota hyvin harvalla suurimmista johtajistakaan on. Hän on toiminut rauhanneuvottelijana ja kansainvälisen diplomaattina monissa konflikteissa, ja luonut laajasti suhteita niin kansainvälisiin järjestöihin kuten YK:hon, kuin myös erilaisiin valtaryhmittymiin EU:ssa, Afrikassa ja Arabimaissa.

Tällainen presidentti voi luoda Suomesta merkittävän kansainvälisen tekijän rauhanasioissa. Pelkkä asema ei presidentillä riitä, ellei ole kykyä ja taitoa diplomatiaan vaikeissakin konflikteissa. Vastaavaan ei kukaan muista presidenttiehdokkaista pysty.

Pekka Haavistolla on kokemusta jo 80-luvun lopulta Irakin panttivankikriisistä ja Lähi-idästä. Sen jälkeen Afrikan ja Balkanin kriisit olivat Haaviston työlistalla. 2005 päättyi työrupeama YK:ssa konfliktien ympäristövaikutusten selvittämiseksi ja ympäristöavun saamiseksi kriiseistä toipuville maille. Vuosina 2005-2007 toiminta EU:n erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, ja sekä Darfurin rauhanneuvottelut olivat kova koulu vaikeista konflikteista. Vielä eduskunnassa ollessaan Haavisto oli YK:n apuna mm. Darfurin ja Somalian rauhanprosesseissa, ja toiminut Suomen ulkoministerin erityisedustajana Afrikan konflikteissa.

Kukaan muu presidenttiehdokas ei voi saada yhtä paljon aikaan ulkopolitiikassa kuin Haavisto. Haavisto on kansainvälisesti erittäin arvostettu. Haavisto voi nostaa Suomen ulkopolitiikan ja kansainvälisen diplomatian suurvallaksi.

Tämän lisäksi Haavisto on kuunteleva, diplomaattinen ja ymmärtää hyvin erilaisia ihmiskohtaloita.

Käy äänestämässä sunnuntaina.

Ylen vaalikeskustelu, jossa kaikki ehdokkaat ovat läsnä: http://areena.yle.fi/video/1327010165062

Näin voit tukea haavistoa: http://www.vihreat.fi/haavisto2012/tulemukaan

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi