30.3.2011

Turpeen tuki vesittää Suomen ilmastopolitiikan

Tuore FT Heikki Simolan Suomen Akatemian rahoittama tutkimus tuo soiden käytön kautta 6 tonnia lisää suomalaiseeen hiilijalanjälkeen. Meidän hiilidoksidipäästömme ovat jo nyt maailman “kärkitasoa” eli 12,6 tonnia vuodessa jokaista suomalaista kohti.

Hallituksen suostrategiassa turpeen energiakäyttöä aiotaan kuitenkin jatkaa nykyiseen tapaan siitä huolimatta, että turve on pahempi kasvihuonekaasujen lähde kuin hiili.

Koska soiden käsittelyllä aiheutetaan voimakkaita   kasvihuonekaasupäästöjä, tulee päästövähennykset löytää muualta. Tämä on paljon kalliimpaa kuin soiden käyttämättä jättäminen. Kaikkein kalleinta olisi kuitenkin torjumaton ilmastonmuutos – Englannin hallituksen pääekonomisti Nicholas Stern’n mukaan se tulisi laskemaan bruttokansantuotetta 5-20% vuosittain.

Epärealistisen ja kalliin suostrategian lisäksi Suomessa maksetaan turpeelle veroetua, joka on EU:n hyväksymää kilpailuedun tasoa suurempi. Soiden käsittely pilaa myös vesiä, sillä ojitetuilta soilta pääsee vesistöihin ravinteita ja happamia aineksia puhumattakaan häviävästä suoluonnosta. Suostrategia on vaaraksi ilmastotavoitteille, elinympäristön kestävyydelle ja Suomen kansantaloudelle.

Kokoomus on ajanut EU:ssa turpeen luokittelua uusiutuvaksi siinä onnistumatta. Tieteen näyttö on selvä: turpeen päästökerroin on sama kuin kivihiilellä. Keskustapuolue taas synnytti 2007 turpeen syöttötariffin, joka nosti turpeen käyttöä 13 % ja se osaltaan myös päästöjä. Turpeen osuus koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on 10 %. Syöttätariffi muuttui sittemmin voimakkaaksi veroeduksi.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja EU:n tavoitteiden mukaan meidän tulisi vähentää voimakkaasti turpeen ja kivihiilen käyttöä, sillä ne ovat pahimmat kasvihuonekaasujen tuottajat. Turpeen tuki luo päästöjä ja vesittää Suomen ilmastopolitiikan.

Kuva: Suomen luonnonsuojeluliitto. Kirjoitus julkaistu aiemmin osittaan Suomen Luonnonsuojeluliiton ilmastoblogissa (http://ilmastoblogi.wordpress.com/2011/02/17/hallituksen-suostrategia-ei...).
Avainsanat: Ilmasto, ilmastonmuutoksen torjunta, turve, turpeen veroetu, ilmastonmuutos, energia, energiapolitiikka, verotus, kasvihuonekaasu.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi