Ympäristökriteereitä kuntien lautasella
Ympäristökriteerien käyttö kuntien hankinnoissa on vielä pientä. Kestävyys valintakriteerinä on kuitenkin lisääntymässä.
Elintarviketeollisuusliiton ”Kuntien elintarvikehankinnat” –tutkimuksessa (9.2.2011) kartoitettiin kuntien elintarvikehankintojen nykytilaa ja ilmiöitä elintarvikkeiden julkisesta hankinnasta. Sen mukaan useassa kunnassa tilauskäytännöt ovat hallussa, mutta hankintojen valintakriteereitä olisi selkeytettävä. Ympäristökriteerien huomioon ottaminen julkisten hankintojen kilpailuttamisessa oli enemmistölle vastaajista epäselvää.
On aivan oikein, että kestävät hankinnat ulotetaan myös lautaselle. Julkisissa keittiöissä on perusteltua tarjota entistä useammin luomua, sesonginmukaista ruokaa tai kasvisruokaa.
Jos kuntien elintarvikehankinnoissa otettaisiin ympäristökriteerit paremmin huomioon, niin ns. lähiruoka olisi onnistunein valinta. Valitettavasti lähiruoan määritelmä on aiheuttaa ongelmia kilpailutuksessa. Hankintalaki nimittäin kieltää alueellisen talouden ja työllisyyden korostamisen.
Tulkintaa on voitava sopivasti laajentaa. Lähiruoan ei tarvitse olla peräisin kotikunnasta tai lähialueelta. Tärkeämpää on tuotannon ja kuljetuksen tapa. On korostettava lähiruoan ympäristökriteereitä. Näitä ovat tuoreus, turvallisuus, joustavuus sekä tarpeeseen perustuva oikea määrä ja laatu. Lähiruokaa ovat vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat, sienet, leipä, viljatuotteet, kala ja liha sekä muut kotimaiset elintarvikkeet.
Kuntien elintarvikehankintojen arvo on 300 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikkien julkisten hankintojen arvo on Suomessa 27 miljardia vuodessa. Se on 15 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Julkisilla hankintayksiköillä on siis 27 miljardia syytä tehdä ympäristön kannalta kestäviä hankintoja. Ja samalla kannustaa suomalaisia yrityksiä ja tuottajia kestävään toimintaan ja ympäristön huomioon ottavan teknologian kehittämiseen. Olen ympäristötekniikan M.Sc, kaupunginvaltuutettu ja Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla. Tein jo 2003 aloitteen eettisten hankintaohjeiden laatimiseksi.
Kirjoita uusi kommentti