16.2.2010

Eläkkeelle joustavasti

Julkaistu Helsingin Sanomissa 15.2.2010

Yhtenä päivänä palkansaaja on työuransa huipulla, seuraavana tarpeeton. Tosiasiallisesti moni jaksisi ja haluaisi tehdä pitempään, jos työviikko olisi kevyempi. Eläkkeelle siirtymisen tulisi olla joustavaa, omaan tahtiin tapahtuvaa työajan vähentämistä.

Työllistämisen kulurakenne tulee muuttaa sellaiseksi, että työn jakamisesta useamman työntekijän kesken ei synny kohtuuttomia kustannuksia. Myös eri elämäntilanteissa, kuten lasten ollessa pieniä, kevyempi työviikko voi olla paras ratkaisu.

Jotta jaksaisimme eläkeikään asti, tulee työhyvinvointi ottaa keskeiseksi suomalaisen työelämän kehityskohteeksi. Suomessa on tuotettu laadukasta tutkimustietoa työhyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta, mutta ymmärrys ja tieto eivät usein kuitenkaan kohtaa työelämää. Työhyvinvointi lisää tuottavuutta, ja ehkäisee ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymistä.

Sirpa Kauppinen
Vantaa

***

Jatkoa asiasta:

Työvykyttömyyseläkkeelle joudutaan turhan usein tilanteessa, jossa työhyvinvointiin kiinnittämällä olisi voitu estää ihmisen ongelmat. Nyt Suomessa puhutaan paljon siitä, miten eläkeikää halutaan pidentää ihan siirtämällä eläkkeelle siirtymisen ikää.

Yhtä tehokasta olisi parantaa työhyvinvointia, jolloin saamme paitsi terveempiä, motivoituneempia  ja jaksavampia (sekä tehokkaampia) työntekijöitä, myös vältetään aikaisen eläköitymiset, jotka johtuvat vaikkapa kolmikymppisten loppuunpalamisesta ja masennuksesta. Aikaiset työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiset tekevät suuren ja yhä kasvavan loven työllisten määrään.

Tulee muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä, samoin työt ovat aika erilaisia. Eläkkeelle siirtymisen tulisi olla pehmeää ja yksilöllisesti oman jaksamisen mukaan tapahtuvaa.Myös yrityksen näkökulmasta vanhan työntekijän jääminen yhtäkkisesti katkaisee ns. hiljaisen tiedon välittymisen, ja tuen nuoremmille työntekijöille esim. harvinaisemmissa poikkeustilanteissa.

Avainsanat: Eläke, eläkeikä, vanhus, työelämä, jaksaminen, työhyvinvointi, mielenterveys, eläköityminen, työllisyysaste, työllisyys, johtaminen, työ, työntekijä, hiljainen tieto, työura, tuottavuus, työn tuottavuus.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi