16.1.2009

Rohkeutta ekorakentamiseen

Ekorakentamisessa tehdään kestäviä taloja, joiden käyttökulut ovat pienemmät.

Se miksi esimerkiksi nollalämmityskerrostaloja ei rakenneta, johtuu himpun verran korkeimmista investointikustannuksista. Ne kuitenkin maksavat itsensä takaisin jo vuodessa.

Kun talo ei tule omaan käyttöön vaan rakennuttaja tekee sen myyntiin, valitaan kokonaistalouden kannalta huonompi ja epäekologisempi vaihtoehto.

Vantaalla voi ryhtyä rohkeasti vaatimaan rakennusmääräyksissä ja -luvissa ekologisuutta. Se miten Marja-Vantaa toteutetaan, vaikuttaa koko seudun ilmastotaseeseen vuosikymmeniä.

Passiivi- ja nollaenergiarakentaminen on testattu toimivaksi niin Espoossa kuin Malmåssa, mutta Vantaalla arkaillaan sitä, ja ekologisuuden kriteeriksi riittää kaukolämpö. Finndomon mukaan talot voivat jopa tuottaa energiaa.

Marja-Vantaan uusi alue on toteutettava ekologisesti. Rakennusten ja tilojen tulee olla ajan hammasta kestäviä, muunneltavia, viihtyisiä ja yhteisöllisyyttä tukevia. Liikenne on mahdollista järjestää radan varrelle niin, että pyöräily ja kävely asemalle on houkuttelevaa.

Odotan vakavasti sekä virkamiehiltä että poliitikoilta rohkeutta tarttua kestäviin ratkaisuihin. Kaiken ei tarvitse näyttää perusbetonilähiöltä, ja rakennuttajia löytyy varmasti myös ekologisiin kohteisiin. Pienemmät käyttökustannukset auttavat myynnissä.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi