4.12.2006

Pienyrittäjien asema

EU:n yrityksistä 99,8 % on pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Direktiivejä tehdään kuitenkin usein suurten näkökulmasta. Viimeisen 15 vuoden aikana lähes kaikki uudet työpaikat ovat tulleet pk-yrityksiin.

Säädettäessä dikretiivejä tulisi huomioida se, miten ne vaikuttavat pienyrityksiin.Suomessa on muuta Eurooppaa vähemmän pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Ja siihen on syynsä: lainsäädäntö huomioi lähinnä suuryritykset.

Turha byrokratia haittaa yrityksen perustamista ja pyörittämistä. Palkkojen ennakonpidätykset, omat tulot, eläke ja sotumaksut jne. tulisi voida hoitaa yhdeltä luukulta.

Pieniä ei kuulla Tupo-pöydässä

Pienet ja keskisuuret yrittäjät eivät ole mukana Tupo-neuvotteluissa, vaikka ne työllistävät 60% Suomen työväestä.

Keinot työllistää

Ydinasia on tietenkin työllisyys. Tuki ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa parantaisi työllisyyttä tehokkaammin kuin monet nykyiset työllisyyden tukitoimet. Kynnys palkata ensimmäinen työntekijä on suuri, vaikka töitä riittäisi.

Sukupolven vaihdokset

Sukupolvenvaihdos pahimmillaan tappaa pienen yrityksen: perintövero, joka esimerkiksi Lohjalaisen maanviljelijän tulee maksaa, pitäisi saada tilasta jotenkin irti, ja voi olla mahdotonta niin että tila tai yritys säilyisi elinkelpoisena. Perintövero ei saisi tappaa työpaikkoja.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi