11.11.2006

Päivystys on perusturvaa

Hollannissa kätilöt partioivat alueella jossa on naisia viimeisillään, ja hälytyksen saatuaan menevät synnyttäjän kotiin auttamaan. Suomessa kaikki perustuu laitoksiin, mahdollisimman suuriin sellaisiin. Laitosjärjestelmä ei vain enää toimi jos terveyskeskusverkkoa karsitaan. Pitäisi tarjota kotilääkärikäyntejä jos läheltä ei löydy laitosta.

Usein sairastuessani voin lähteä hakemaan antibioottikuurin vasta siinä vaiheessa kun olo on sen verran parempi että kykenen liikkumaan julkisilla. Kun matka on paukkupakkasilla kaksi tuntia kolmella liikennevälineellä suuntaansa, se ei ole sairaan tehtävissä.

Tämä pitkittää sairauksia ja sitä kautta työstä poissaoloja. Sairaudet kun tulevat suunnittelematta, eikä aina edes ennen neljää. Yleensä tarvitaan jotain pientä - lääke korvakipuun tai tuttuun virtsarakon tulehdukseen joka vaatii lääkärin allekirjoituksen, mutta ei röntgeneitä, ihmeellisiä laboratorioita tai muita suuria ja kalliita laitteita.

Uskon että toimiva päivystys on taloudellisinta kansantaloudellekin, koska sairaudet tulevat hoidettua ajoissa. Päivystys ei ole nyt Länsivantaalaisten saatavilla. Jorvi olisi kyllä sopivan lähellä mutta pääkaupunkiseudun yhteistyö toimii vain Helsinkiä hyödyttävissä asioissa joten kuntarajan yli ei saa mennä. Kotilääkäri olisi yksi mahdollisuus. Tai sitten osa Myyrmäen terveysaseman ilta-ajoista voisi olla ns. nuhapäivystystä. Rankemmat tapaukset voi kärrätä sinne missä on teknologiaa. Asukkaat haluavat lääkärin päivystyksen, se luo turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuuden hakeutua äkillisissä sairastapauksissa hoitoon ja saada lääkitystä. Nyt sitä ei ole.

Lääkärit määrittelevät päivystyksen olevan tietty teknologinen palvelutaso, johon kuuluu laitteistoa kuten röntgen. Asukkaat kaipaavat päivystykseen lääkäriä, joka voi kirjoittaa reseptejä ja on saavutettavissa järkevän matkan päässä, myös illalla. Sanan merkitysero asukkaiden ja ammattilaisten välillä vaikeuttaa keskustelua, ja edesauttaa vääriä johtopäätöksiä.

M.Sc. Sirpa Kauppinen
Vihreät, Vantaa

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi