Vantaasta tanssijoiden kaupunki
Heisingissä asukkaiden tanssille varatut kesätanssilavat ovat saaneet suuren suosion, ja erilaisia lajeja on tarjolla ihan ilmaiseksi jokainen kesäpäivä. On myös tunnelmallista kävellä kaupungilla, ja bongata swingi-musiikkia ja tanssijoita.
Valtuustoaloite: Vantaa tanssijoiden kaupungiksi
Tanssi edistää terveyttä, liikunnan iloa, musiikkia ja antaa sosiaalisia kontakteja. Vantaalta puuttuvat tunnelmaa tuovat pienet kesäkatulavat.
Esimerkiksi Helsingin Design-museon edessä oleva kesäkatulava on rakennettu kevyesti vanerista, ja viime kesänä monenlaiset tanssit toivat lähes päivittäin kaupunkitunnelmaa: erilaiset harrastajat saivat varata lavaa vapaasti ja järjestää avointa toimintaa. Desipelit pidettiin hyvin pieninä ja aikarajojen puitteissa. Helsingissä on useita kaikille avoimia kesäkatulavoja.
Silti pääkaupunkiseudulla tanssipaikoista on huutava pula: Varsinaisista tanssilavoista talvella lähin on Nurmijärvellä HSL-alueen ulkopuolella, ja kesäkäytössä oleva Pavin tanssilava on vähän syrjässä. Hyvin kuvaavaa on, että Backaksen tanssitilaisuuden 450 lippua myytiin parissa minuutissa loppuun. Yhtään harrastajille avointa kesäkatulavaa ei löydy Vantaalta.
Esitämme, että selvitetään löytyisikö kaupungistamme sopivia paikkoja minne voidaan lisätä kesäkatutunnelmaa kaikille avoimen tanssilavan avulla, ja luoda Vantaasta tanssijoiden kaupunkia.
Aloitteen tekijä:
- Sirpa Siru Kauppinen (aloitteen tekijä) (vihr)
Aloitteen allekirjoittajat:
- Vaula Norrena (vihr)
- Tiina Tuomela (kd)
- Marjo Vacker (LiikNyt/kok)
- Nina Nummela (LiikNyt/kok))
- Kai-Ari Lundell (ps)
- Juha Suoniemi (ps)
- Juha Järä (ps)
- Paula Lehmuskallio (kok)
- Minna Heikkinen (ps)
- Jari Jääskeläinen (vas)
- Minttu Sillanpää (vas)
- Dunda Demori (vas)
- Reija Friman (vihr)
- Matilda Stirkkinen (sdp)
- Tuomas Mutanen (vihr)
- Eva Tawasoli (vihr)
- Tia Seppänen (vihr)
Taustaa
Helsingissä ehkä onnistunein kesätanssilava on Design-museon edessä olevassa katutilassa, vesivanerin ympärille on kevyt kaide rajaamassa liikkumista. Kampissa on katoksellinen lava, ja Täälönlahdella Oopperan takana amfillinen puulava joka alustana ei ole optimaallinen (puiden välissä on raot). Hyvä alusta löytyy myös Helsingin uudesta puistosta, mikä on rakennettu Oodiin linkittyvään puistoon. Parhaimmillaan lavat ovat kaupunkitilassa luoden sinne tunnelmaa.
Kaupunkisuunnittelijat löytävät varmasti parhaat paikat. Itselläni tuli mieleen muutamia hyviä paikkoja:
- Tikkurilassa kaupungintalon kupeessa tai kävelykadulla tai Peltolan torilla (mikä todella tarvitsisi elävöitystä).
- Myyrmäen Paalutori, minkä reunalta löytyy jopa terasseja Design-museon tapaan.
***
Avainsanat: tanssi, paritanssi, harrasteet, harrastus, ilmaisharrasteet, lavatanssi, lattarit, swing-tanssi
Kirjoita uusi kommentti