11.12.2022

Kokoomus ei halua kuulla kuntia MAL-asioissa

HSL:n hallituskesta MAL-lausuntoa ei lähtenytkään kuntiin viranhaltijoiden ja asiantuntijoiden tekemänä suunnitelmana, kuten on ollut tapana. Sen sijaan kokoomus halusi sensuroida sen poliittisesti jo ennen kuntien lausuntoa HSL:n hallituksessa. Viranhaltija toi kyllä esiin kokouksessa, että tätä ei ole tarkoitus rukata, vaan vasta kuntien lausunnon jälkeen sisältö varsinaisesti käsitellään hallituksessa.

Kokoomus esitti viime tilassa useita ehdotuksia joissa
- vähennetään kohtuuhintaista asuntotuotantoa sekä perheasuntojen rakentamista.
- lisätään liikenteen päästöjä

Pitkän väännön lausuntopyyntö saatiin pöydälle, kiitos RKP ja perussuomalaisten jotka kannattivat sitä että hallituksella on aikaa tutustua viime tipassa tulleisiin kokoomuksen muutosehdotuksiin ennen päätöksentekoa. Perussuomalaiset sinänsä kannattavat kokoomuksen ehdotuksia.

Kokoomus pystyy poistamaan puheenjohtajan äänen voimin kaiken mistä eivät pidä. Tämä on kuitenkin lähinnä yhden puolueen näkökulma kaikkiin keinoihin mitä kunnat voisivat käyttää.

Kunnat tottakai joka tapauksessa itse päättävät mitä tekevät, mutta MAL-suunnitelmassa on hyvä kertoa millä keinoilla tavoitteet saavutetaan ja millä ei.
- Miten voidaan saada lausuntokierroksella kuntien näkemys eri keinoista, jos niitä ei edes kerrota?

Viranhaltjoiden tarkoitus oli että poliittinen prosessi MAL-suunnitelmasta käydään vasta kuntien lausuntojen jälkeen. Niin kuin aiemminkin on käyty.

Nyt Kokoomus haluaa varmistaa että kuntien mielipidettä näistä asioista ei kuulla.

MAL on maankäytön, liikenteen ja asumisen suunnitelma jossa yhdessä sovitaan mm. isommista liikennehankkeista ja saadaan valtion rahoitusta alueelle.

HSL hallitus kokoontuu tiistaina 13.12 uudelleen käsittelemään MAL-luonnoksen lähettämistä kuntiin lausunnoille. 

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi
11.12.2022

Kokoomus ei halua kuulla kuntia MAL-asioissa

HSL:n hallituskesta MAL-lausuntoa ei lähtenytkään kuntiin viranhaltijoiden ja asiantuntijoiden tekemänä suunnitelmana, kuten on ollut tapana. Sen sijaan kokoomus halusi sensuroida sen poliittisesti jo ennen kuntien lausuntoa HSL:n hallituksessa. Viranhaltija toi kyllä esiin kokouksessa, että tätä ei ole tarkoitus rukata, vaan vasta kuntien lausunnon jälkeen sisältö varsinaisesti käsitellään hallituksessa.

Kokoomus esitti viime tilassa useita ehdotuksia joissa
- vähennetään kohtuuhintaista asuntotuotantoa sekä perheasuntojen rakentamista.
- lisätään liikenteen päästöjä

Pitkän väännön lausuntopyyntö saatiin pöydälle, kiitos RKP ja perussuomalaisten jotka kannattivat sitä että hallituksella on aikaa tutustua viime tipassa tulleisiin kokoomuksen muutosehdotuksiin ennen päätöksentekoa. Perussuomalaiset sinänsä kannattavat kokoomuksen ehdotuksia.

Kokoomus pystyy poistamaan puheenjohtajan äänen voimin kaiken mistä eivät pidä. Tämä on kuitenkin lähinnä yhden puolueen näkökulma kaikkiin keinoihin mitä kunnat voisivat käyttää.

Kunnat tottakai joka tapauksessa itse päättävät mitä tekevät, mutta MAL-suunnitelmassa on hyvä kertoa millä keinoilla tavoitteet saavutetaan ja millä ei.
- Miten voidaan saada lausuntokierroksella kuntien näkemys eri keinoista, jos niitä ei edes kerrota?

Viranhaltjoiden tarkoitus oli että poliittinen prosessi MAL-suunnitelmasta käydään vasta kuntien lausuntojen jälkeen. Niin kuin aiemminkin on käyty.

Nyt Kokoomus haluaa varmistaa että kuntien mielipidettä näistä asioista ei kuulla.

MAL on maankäytön, liikenteen ja asumisen suunnitelma jossa yhdessä sovitaan mm. isommista liikennehankkeista ja saadaan valtion rahoitusta alueelle.

HSL hallitus kokoontuu tiistaina 13.12 uudelleen käsittelemään MAL-luonnoksen lähettämistä kuntiin lausunnoille. 
Koko lista on tässä: https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2022176
127 Kokouksen järjestäytyminen
128 Ylläpitosopimuksen jatkaminen
129 Metroliikenteen operointisopimuksen voimassaolon pidentäminen
130 Ympäristöbonus Y13 tarjouskilpailun järjestäminen
131 Bussiliikenteen tarjouskilpailun 58/2023 järjestäminen
132 Yhtymäkokouksen 29.11.2022 päätösten täytäntöönpano
133 Kuntalain mukaista otto-oikeutta varten toimitetut päätökset
134Tiedoksi merkittävät asiat
135 Muut asiat ja seuraava kokous
#HSL #MAL #maankäyttö #asuminen #liikenne #päästövähennykset 