Tiedote: Vihreät: Koululaisryhmien liikkuminen joukkoliikenteessä säilyy!
HSL:n hallituksessa vihreät esittivät koululaisryhmien maksuttomuuden säilymistä ensi vuonna, ja näin tapahtuu.
Koululaisryhmien maksullisuus ei olisi tuottanut HSL:lle toivottua summaa, sillä kaikilla kaupungeilla puhumattakaan kouluista ei ole varattuna tähän mitään talousarviossa.
- Kokoomuksen ehdotus oli epärealistinen, koska kouluilla ei ole rahaa. Retket olisivat jääneet joululta pois, selventää Sirpa Siru Kauppinen.
Käytännössä HSL:lle ei ole syntynyt kustannuksia koululaisryhmistä sillä koululaisryhmät ovat kulkeneet silloin kun ei ole ruuhkaa. Ilmaismatkat ovat kuitenkin olleet suosittuja osana opetusta.
- On tärkeää että kulttuuri-, liikunta- ja muihin oppimisympäristöihin pääsee muutkin kuin näiden lähellä asuvat. Tämä on tärkeä keino vähentää segregaatiota eri koulujen välillä, Heli Halava (vihr) toteaa.
Koululaisryhmien tutustuttaminen joukkoliikenteeseen on merkittävä keino tulevaisuuden matkustajamäärien kasvattamiseksi, joten koululaisryhmien matkustaminen joukkoliikenteellä on tärkeä.
Infrakorvauslaskentamalli kasvattaa kustannuksia 130 miljoonaa euroa lähivuosina mikä tarkoittaa 30 prosentin lipunhintojen korotuspainetta.
- Tämä vaarantaa joukkoliikenteen. Koska laskentamalli uusitaan kuntien kanssa, tivaa Sirpa Siru Kauppinen (vihr)
Vaikka nousseista energiakustannuksista selvitään, matkustajakatoa on yhä koronan jäljiltä. Lippujen hintojen nosto vaikeuttaa sen paikkaamista.
- Matkustajia tulee pysyvästi riittävän alhaisella tasahinnalla ja suoramaksulla eli asioilla jotka saavat joukkoliikenteen kilpailukykyisemmäksi autoiluille. Erityisesti pitkien ABC ja ABCD-lippujen lasku AB-lipun tasolle toisi matkustajia reippaasti. Sirpa Siru Kauppinen (vihr)
Ongelmana ei pitäisi olla kehyskuntien nousevat kuntaosuudet, sillä näiden verotulot kasvaisivat työmatkavähennyksen vuoksi.
- Mutta nykyinen hintapolitiikka ajaa kierteeseen, jossa hintojen korotukset vähentävät matkustusta, mikä edelleen luo tarpeen lisäkorotuksille, arvelee Heli Halava (vihr).
Lisätietoja:
Sirpa Siru Kauppinen, HSL:n hallituksen jäsen, 040 540 4691, siru.kauppinen@gmail.com
Heli Halava, HSL:n hallituksen jäsen, 050 5996263, heli.halava@gmail.com
Kirjoita uusi kommentti