17.1.2022

Tarvitaan palautumista, palkkaa ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä

Tehyn erikoissairaanhoidon kyselyssä 90 % harkitsee alan vaihtoa. Korona-aikana moni hoitaja on venynyt liikaa. Alle 30-vuotiaista alan vaihtoa on harkinnut 95 %  ja 71 % ei usko jaksavansa työuran loppuun. Syynä on psyykkinen kuormitus ja pieni palkka.

10 vuoden sisällä kunta-alalla eläköityy 26 % sairaanhoitajista, 31 % terveydenhoitajista ja 47 % osastonhoitajista. (Keva 2021).

Tuoreen tutkimuksen mukaan työssä jaksamista helpottaa pienempi kiire ja hyvät työolosuhteet. Tämän lisäksi tarvitaan riittävää palautumista. Jaksamista tukee mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, kehittymis-, koulutus- ja etenemismahdollisuus, positiivinen tuki ja palaute esimiehiltä, sekä hyvä työyhteisö ja yksinkertaisesti palkka.

Palkka kertoo arvostuksesta. Hoitotyön palkka ei aina edes riitä elättämään, ja alaa on pakko vaihtaa.

Suomi käyttää esimerkiksi ikäihmisten hoitoon lähes puolet vähemmän rahaa kuin Ruotsi. Tämä näkyy työntekijöiden määrässä ja palkoissa.

Työntekijöiden tulee voida vaikuttaa työnsä järjestelyyn. Hoitajat päättivät poiketa laitoshoidon aikatauluista Muuraskodissa, ja mennä vanhusten tahtiin. He saivat järjestettyä aikaa ulkoiluun, hauskanpitoon ja yhdessä tekemiseen - välillä vaikka yöpuku päällä. Tällaisia toimintatapoja ei ole Vantaalle jalkautettu. Tein aloitteen kokeilusta Vantaallekin, mutta alle puolet valtuustosta kannatti.

Hoivatyöntekijät eivät ole liukuhihnan kokoonpanorobotteja. Hoivatyö on vuorovaikutusta, ja vuorovaikutus luo hyvinvointia. 

Työntekijöitä on kuultava organisoitaessa heidän työtään. Heillä on paljon tietoa miten hommat sujuisivat, missä kohtaa ihmiset putoavat palvelun ulkopuolelle ja missä aliresursointi nostaa kustannuksia. He tuntevat oman työnsä.

Ilman työntekijöiden kuuntelemista meillä ei ole tekijöitä, jotka huolehtivat koko kunnan hyvinvoinnista. Tulee muistaa, että jokainen tarvitsee terveydenhuollon ammattilaisia aina ensirääkäisystä lähtien.

Sirpa Siru Kauppinen, ympäristötekn. M.Sc., kaupunginvaltuutettu, aluevaaliehdokas (vihr)

***

Avainsanat: hoiva, työssajaksaminen, hoitotyö, sote-uudistus

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi