12.4.2021

Kaupunginhallitus päätti sisäilmatutkimuksista pyydettävistä maksuista ja muistutti määräajoista

Sisäilmatutkimukset ovat maksullisia, sensuroituja eikä useimpia laiteta nettisivuille. Maksuttomuusaloitteidenkin jälkeen.
Vantaan kaupunginhalitus päätti juuri seuraavaa:
  • Lain mukaisesta määräajasta muistutettiin, tosin vain kuukaudesta, ei 2 viikosta (lain mukaan dokumentit tulee saada 2 viikossa, ellei ole laajempi tietopyyntö.)
  • Määrittämättömän siirtymäajan aikana vain isommista dokkaripyynnöistä voi pyytää maksua, sen jälkeen kaikki muut kuin tulevat doksit muuttuvat maksullisiksi.
  • Maksut nuijittiin nyt virallisesti koskemaan sisäilmatutkimuksia.
Vihreät jättivät pöytäkirjalausuman mihin perussuomalaiset yhtyivät:
”Jatkossa kaikki tutkimustulokset ja mittaukset, jotka eivät ole ristiriidassa tietosuojalain kanssa, tulee julkistaa kaupungin nettisivuilla. Tietosuoja koskee vain tiettyyn henkilöön yhdistettävissä olevia henkilötietoja eikä näin ollen rakennukseen liittyviä oiretietoja, jotka eivät ole yhdistettävissä yksittäiseen henkilöön.
Tiedonkulun parantamiseksi ja luottamuksen saavuttamiseksi kaupungin sivuilla on hyvä olla sisäilmatutkimukset, oirekyselyjen ja -seurannan tulokset, tarkastuspöytäkirjat ja korjauskehotukset sekä korjausten dokumentointi.
Muistutamme myös, että valmiista tiedostoista tai niiden vähäisestä käsittelystä ei saa julkisuuslain mukaan pyytää maksua.
Kustannustehokkainta on, kun kaikki dokumentit ovat netissä.”
Ja näin pöytäkirjan ulkopuolella kyllä ihmetyttää: 
  • Vantaalaiset ovat eriarvoisessa asemassa, kun kaikissa muissa kunnissa tiedot saadaan maksutta.
  • Kun maksuja peritään - oli ne nyt isommista tietopyynnöistä tai myöhemmin, siirtymäajan jälkeen yksittäisistä tutkimuksista, ihmiset eivät uskalla kysyä. 
  • Vanvary ei voi tehdä vaikkapa kouluverkkosuunnitelman arviontia, koska ei saa tietää sisäilmaongelmista. Vanvary tekee työtä kunnan ja kuntalaisten hyväksi, mutta kaupunki estää sen. 
  • Asiakirjojat kaupungin sivuilla helpottaisi myös kaupungin omien viranomaisten tiedonsaantia. Esimerkiksi terveystarkastajat eivät aina saa pyytämiään raportteja, vaikka se helpottaisi heidän työtään huomattavasti.
  • Myös puhtaasti tekniset tutkimukset, kuten on pelkkä mikrobimittaustulostaulukko, on jätetty nettisivuilta pois. Neuvottelukunnan viranhaltijoiden mukaan nämä eivät olisi tulossa ollenkaan. 
Käytännössä tästä äänestetään valtuustossa, sillä en hyväksy maksujen perimistä. Vantaa on ainoa kunta joka perii maksuja.
  • Raporttien sensurointi ei perustu lakiin, tämän on todennut moni juristi aina Olli Mäenpäästä lähtien Helsingin sanomissa.
  • Kaikki oirekyselyn 2019 jälkeiset raportit mitä olen näyttänyt juristeille tai tietosuojatoimistolle, ovat olleet sellaisia joissa ei ole muuta sensuroitavaa kuin raportin laatjian yhteystiedot. 
  • Ei mikään asiallinen sisäilmatutkimuksia tekevä yritys ole vuosiin tarjonnut lainvastaisia raportteja. Helpon päästä eroon yhteystieto-ongelmasta on kysyä yrityksiltä, onko ok että tekijöiden yhteystiedot ovat mukana. Ei näitä Vantaalla kovin montaa käytetä.
Pelkkä kokoustaminen maksuista on varmasti maksanut enemmän kuin näistä raporteista voidaan keritä kuntalaisilta. Maksut ovat käytännön sensurointia.
***
#sisäilma #homekoulu #merkittävänriski #sietämätönriski #avoimuus #maksuperustelaki #julkisuuslaki

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi