Sisäilma: Lasten terveydestä huolehdittava myös korjausta odotellessa
Sietämättömän ja merkittävän riskin kohteiden aiheuttaman oireilun tulee vähentyä riittävästi. Myös korjausten viivästyessä huolehditaan oppimisympäristön terveellisyydestä.
Vantaalla on korjattu monia kouluja yliopiston tutkimuksen jälkeen. Tämä on hienoa työtä. Työ on vielä kesken:
Kourallinen merkittävän ja sietämättömän riskin kohteita on korjattu pääasiassa tiivistyskorjauksin, kapseloinnein ja vain pintamateriaaleja vaihtamalla,
Kourallisem korjauksia on siirretty tulvaisuuteen.
Tämä ei todennäköisesti ole vähentänyt sisäilmaongelman aiheuttamaa terveysriskiä.
Esimerkiksi Vantaan tutkiessa tiivistyskorjauksia tutkittaessa 26 korjauskesta onnistui vain yksi. Koulu pitäsi siis korjata 26 kertaa. Siksi tiivistyskorjauksia pidetäänkin kaupungeille kaikkein kalleimpina korjauksina.
Kaikkia ei voi korjata yhtä aikaa. Mutta sinäkin aikana, kun odotetaan korjausta, lasten ja henkeilökunann terveydestä on syytä huolehtia.
Vihreät tekevät esityksen sivulle 233 Sisäilmakorjaukset-väliotsikon alle toisen kappaleen loppuun:
Sietämättömän ja merkittävän riskin kohteiden aiheuttaman oireilun tulee vähentyä riittävästi. Myös korjausten viivästyessä huolehditaan oppimisympäristön terveellisyydestä.
Toivon ymmärrystä tälle asialle yli puoluerajojen. Tällä hetkellä tätä periaatetta ei noudateta.
***
Taustaa:
Riskiluokituksesta viipymättömiä toimenpiteitä vaativat koulut: Simonkallio ja Kaivoksela. Esimerkiksi Simonkallion kosmeettiset korjaukset eivät ole koskettaneet välipohjan mikrobeja tai kuituongelmaa.
#Sisäilma, Simonkallion koulu #sisäilmaongelma #sisäilma
Valtuustossa kaksi suurinta puoluetta vastusti, joten ajatus hävisi 42-25. Muutama kokoomuslainen myös depatoi myös voimakkaasti ajatusta vastaan, kuten myös sitä, että korjausten jälkeen sisäilman terveyshaitta mitattaisiin luotettavasti.
Tässä vielä asiaa tukeneet, suurkiitokset:
Minna Atiye (vihr)
Jenni Chen-Ye (sitoutumaton)
Antero Eerola (vas)
Jouni Herranen (ps)
Jouko Jääskeläinen (kd)
Jari Jääskeläinen (vas)
Sirpa Kauppinen (vihr)
Anniina Kostilainen (vihr)
Minna Kuusela (vihr)
Niilo Kärki (ps)
Eija Liinakoski (ps)
Joel Linnainmäki (vihr)
Kai-Ari Lundell (ps)
Juha Malmi (kd)
Kirsi Mäkilainen (ps)
Chau Nguyen (vas)
Mika Niikko (ps)
Vaula Norrena (vihr)
Emmi Pajunen (vihr)
Niina Pispala (vas)
Maija Rautavaara (vihr)
Eve Rämä (vihr)
Sveta Silvennoinen-Hiisku (vihr)
Maija Rautavaara (vihr)
Tiina Tuomela (kd)
Tanja Vahvelainen (kd)
Eikö terveydensuojelulaista löydy mitään perustetta tukemaan sitä kantaa, että tilan käyttäjien terveydestä ja turvallisuudesta tulisi huolehtia korjauksia odotellessa? Ovatko terveys ja turvallisuus todella vain sen varassa, mitä ihmiset sattuvat äänestämään?
Löytyy, ja täytyy myös taata terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö. Mutta lakia ei noudateta. Lasten sairastuttaminen sisäilman terveyshaitoilla on vähän kuin amerikkalainen mustiin kohdistuva väkivalta: se on Vantaan hallintokulttuurissa ja poliittisessa kulttuurissa hyväksyttävää.
Toisaalta vanhemmat ovat saaneet kaadettua mm. Hämeenkylän sisäilmaongelmaisen koulun, ja oirekysely toi esiin ongelmat. Vaatisi kuitenkin ongelmien tunnustamisen ja investointibudjetissa halua laittaa varoja uusiin terveisiin kouluihin ja koulujen korjaamiseen kunnolla. Päättäjien enemmistö ei halua.
Nyt tehdään paljon halpoja näennäiskorjauksia. Esimerkiksi tutkittaessa Vantaan tekemiä tiivistyskorjauksia havaittiin että koulu tulisi korjata 29 kertaa ennen kuin se onnistuu.
Kirjoita uusi kommentti