27.10.2020

HSL:n porvariryhmä äänesti lipunhintoihin korotuksen - rakenteellisiin säästöihin ei lähdetty

HSL:n hallitus päättii tänään lipunhintojen korottamisesta porvariryhmän äänin 7-7. HSL:n esityksessä lipunhinnoista ei ole huomioitu valtion lisätukea, joten esitys olisi pitänyt päivittää. Lastenvaunujen kanssa kulkevien maksuttomuus onnistuttiin säilyttämään vihreiden ansiosta, samoin vuosilippu halpeni ja pävivälippujen saatavuus kasvoi 13 päivään saakka.

Joukkoliikenne tulisi säilyttää kilpailukykyisenä ja saavutettavana myös yli koronakriisin. Joukkoliikenteen lipunhintojen korottamisen tiedetään vähentävän joukkoliikenteen käyttöä.

Noin puolet matkustajista on vähentänyt joukkoliikkenteen käyttöä tartuntariskin vuoksi. Turvallisuutta voidaan parantaa varaamalla maskinkäyttäjäille omat vaununsa tai vaikkapa bussin takaosa.

Korotusesta saatava 4 miljoonan tulo olisi voitu tuteuttaa rakenteellisillakin muutoksilla.

  • Kalliit rakenteet on kyseenalaistettava, esimerkiksi kuntaosuuksien laskutapa vaatii hintavia tietojärjestelmiä kuntalaisuuden todentamisessa, ja tämän hintalappu on suurempi kuin lipunhintojen korotuksesta saatava summa. Tämä ei ole pois palveluista tai kuntalaisten kukkarosta.
  • On käytävä neuvotteluita siitä, onko mahdollista vähentää tiheästiliikennöityjen, mutta tyhjien linjojen harventamista, vaikka HSL on sitoutunut ostamaan palveluita liikenneyhtiöiltä.

Taloudesta tulee pitää huolta tilanteessa jossa lipputulot putosivat 40 prosenttiin.

  • Lipputyypeissä on huomioitava muuttunut maailma: Pitäisi kokeilla uusia lipputyyppejä etätyöläisten käyttöön, kuten nyt laajenevat päiväliput.
  • Tyhjissä busseissa reuna-aluilla on hyvä kokeille vaikka pyörän ottamista kyytiin vaunuosastoon, mikäli tilaa on.
  • Maskilliset paikat tuovat turvallisuutta.

Lipunhintojen korottaminen juuri valtion uusien tukipäätösten jälkeen on myös omituinen viesti valtion suuntaan. HSL tarvitsee valtion tukea myös tulevana vuonna, jotta asukkaiden arjen sujuvuus ja joukkoliikenteen kohtuulliset lipunhinnat pystytään turvaamaan täysin poikkeuksellisessa tilanteessa.

Erityisesti ABC ja ABCD-lippujen korotukset syövät käyttäjiä, ja näiden hintoja tulisi pikemminkin laskea joukkoliikenteen osuuden kasvattamiseksi. 

#bussi #joukkoliikenne #hsl #hslhallitus #lipunihnnat #joukkoliikennetariffit

Tämä eläkeläinen kulkee jatkossa vain omalla autolla jos pitää paikkansa tieto, että > 70v alennuslippujen hinta poistuu kertalipusta! Hyvä on, jos aikaraja poistuu, se on tuntunut tosi epäoikeudenmukaiselta. Jos peruste on ollut ohjata käyttöä ei ruuhkaisiin aikoihin, päätös on ollut epäoikeudenmukainen! Kukaan ei huvikseen halua ahtautua ruuhkabussiin jos voi sitä välttää. Iltaisin eläkeläiset ovat täyttäneet teatterit ym kulttuuritapahtumat, jolloin alennuslippu ei enää olle ollut voimassa. Samoin on välttämättömiä menoja mm. terveysasioissa, jolloin pitää liikkua ennen klo 9:ää. En ymmärrä ( jos tietoni pitävät paikkansa ) että eläkeläinen pitäisi ostaa kk lippu saadakseen alennuksen! Olen yrittänyt ajoittaa menoni niin, että voin käyttää liityntäliikennettä 9-14 välillä, mutta nyt en enää katso kelloa ja harkitsee tätä vaihtoehtoa, vaan ajan vähäpäästöisellä autollani suoraan keskustaan, joka on muutenkin näivettymässä mm autovihamielisyyden vuoksi! Meitä on iso joukko, jotka käyttäisimme palveluja mutta erilaisten vaivojen vuoksi on parempi liikkua omalla autolla. Jos jonkun mielestä yli 70- vuotiaat eivät ansaitse tätä etua, niin olen sitä mieltä, että vastineeksi siitä, kuinka olemme lapsemme kasvattaneet ilman päivähoito- sekä vanhempainraJa ym etuja on tämä perusteltua siinä missä ” lastenvaunualennuskin” katsokaa vaikka esimerkkiä Tallinnassa! Siellä on sanottu maksuttoman julkisen liikenteen tuoneen kaupungin kassaan merkittävää etua!

19.11.2020 21:16
Mummo radan varresta

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi