12.6.2020

Tuomelaa tarvitaan nyt

Viime päivinä vapaahetket ovat huvenneet Tuomelan kouluun. Yllätykseksi koulusta ollaan solmimassa viranhaltijapäätöksellä vuokrasopimus Camelot oy:n kanssa. Asiasta ei käyty asukkaiden saati poliitikkojen kanssa vuoropuhelua.

Ottaisin asiassa aikalisän, sillä homma ei ole yksinkertainen:

  1. Korona. Entä jos toinen aalto koronaa iskee, ja koulu tarvitsisi lisätilaa välttääkseen vuorolukua ja säilyttääkseen sosiaalista etäisyyttä, vuokrasopimusta ei voi irtisanoa kesken kauden.

  2. Kustannukset koulukäyttöön palauttamisesta. Vuokralainen remppaisi asunnoiksi niitä luokkia jotka ovat helposti mutettavissa. Tämä loisi kustannuksia koulutiloiksi palauttamiselle.

  3. Talous. Maankäyttö on alueella jäässä kunnes Tuomelan koulu otetaan käyttöön tai uusi koulu saadaan. Hämeenkylässä ja sen ympäristössä on kaupungin omistamaa asuntorakentamiselle soveltuvaa maata. Olisi hienoa saada maanmyynti tuloja. Tässä ei ole taloudellisesti kannattavaa odottaa vuoteen 2022 jolloin kouluverkkoselvitys valmistuu.

  4. Uudelle koululle ei löydy tonttia. Y-tontiksi haaveiltu Sahratien eteläpuoleinen mäki osoittautui hiljattain maaperältään rakentamiskelvottomaksi täytemaaksi. Halvempaa toki olisi hyödyntää vanhaa koulua, vaikka se vähän vanhanaikainen olisikin.

  5. Säästö väistötiloissa: Sanomalaan hankitaan lisätilaa väistötilaksi. Kilteri mahtuisi Sanomalaan ja Hämeenkylään, jos pienimmät pääsisivät Tuomelaan. Kantona tässä on se, että se on hallinnollisesti vaikeaa koska kaksi koulua olisi saman katon alla. Tämän vuoksi maksetaan mieluummin ulkopuoliselle uudesta väistökoulusta eikä käytetä olemassa olevia tiloja. Paviljonkikoulun pitäminen 10 vuotta maksaa yli 4 miljoonaa euroa.

  6. Puhdastila lännessä. Koulu sopii myös monelle joille sisäilma aiheuttaa oireita. On todennäköistä että esimerkiksi Hämiksen uuden rakennuksen käryt aiheuttavat terveyshaittaa jo altistuneille. Tilat ovat kelvanneet esim. opettajille jotka eivät enää Variston opetuspisteessä voi olla. Hyvin halpa "puhdaspaviljonki" lännen altistuneille, ja mahdollistaisi muutaman altistuneen opettajankin työssä käynnin. Mikähän on idän puhdasilmapaviljongin hinta?

  7. Säästetään Askiston laajennus. Jo nyt Hämeenkylästä kulkee oppilaita Kehä kolmosen toiselle puolelle Askistoon, ja silti Askistoa laajennetaan, eikä Tuomelaa oteta käyttöön. Askistossa on märkä seinä peitetty levyillä, ongelmalattia peitetty uudella muovimatolla (vanhan vinyylin päälle) ja vasta esim opettaja sairastunut pysyvästi. Kannattaisiko laajennus jättää tekemättä ja käyttää olemassa olevia tiloja?

  8. Korkean tilatehokkuuden aiheuttama terveyshaitta. Vantaa on tilatehokkuuden huippua. Useita kouluja ja päiväkoteja aiheuttaa terveyshaittaa siksi että ovat liian täynnä ilmanvaihtoon nähden paikoissa joissa teknisesti ilmanvaihtoa ei voi enää parantaa. Vantaa aiheuttaa terveyshaittaa ja pitää tiloja toisaalla tyhjillään. Melun kanssa samoja ongelmia - joissain tiloissa melu häritisee opetusta, eikä teknistä ratkaisua ole liian täysiin tiloihin. Esim. kahden eri aineen opetus samoissa tiloissa, tai tyypilliset oppilaiden pyörtymiset hapenpuutteessa.

  9. Koulumatkat. Alueen omat pienimmät lapset olisi hyvä saada lyhyemmälle koulumatkalle. Nyt heidät myös hajoitetaan jopa samasta pihapiiristä tai perheestä eri paikkakuntien kouluihin. Tämä näkyy paikallisten ihmisten unettomia öinä ja stressinä siitä, miten oppilaaksiotot näyttävät mielivaltaisilta. Jokainen lapsen kuolema koulumatkalla on turha, ei enää.

  10. Alue rakennettu turvallisten kouluteiden ehdoilla. Koulun ympäristö, kaikki kulkutiet ja kulku ympäröiviltä asuinalueilta on jo suunniteltu erittäin turvalliseksi, sillä alue on rakentunut koulun ympärille. Ei tarvita turvallisuutta lisääviä remontteja. Töyssyt uusittiin pari viikkoa sitten, ja ihan kaikkialta kulkee kevyenliikenteen väylät. Lapset eivät kiipeile vihdintien rampilla kaistojen väliin lähikoluun tullessa. Sen sijaan naapurikylien kouluun sisältää riskejä (Vihdintie, kehä III).

  11. Luottamus. Perustelut koululakkautukselle eivät pitäneet. Kustannukset olivat väärin laskettu, neliöissä mukana kummia ja väestöennusteet virheellisiä. Vuodesta 2013 väestö on myös kasvanut reippaasti vähentymisen sijaan. Myös uho siitä että paikalliset eivät pääse Tuomelaan, vähensi luottamusta edelleen.

  12. Vetovoima ja pitovoima. Tuollainen koulu vetää asukkaita kuin porkkana hevosia. Pitämällä se koulukäytössä pidetään myös parhaat veronmaksajat kunnassa. Markkinoimalla ei miljoonallakaan saada samaa houkutusta kuin tuollaisella koululla.

  13. Terve ympäristö lasten koulunkäyntiin. Vantaa sijoittaa mieluummin lapsia kouluihin missä kärsivät sisäilman terveyshaitoista kuin Tuomelaan missä säilyvät terveinä. Astmat ja muut krooniset sairaudet tuntuvat kohtuuttomalta kun vieressä on tila jossa lapset voisivat hyvin. Tuomela on yksi terveimmistä jos ei tervein koulu kunnassa jossa korjauksista on sääsetty iiikaa ja monet käyttöikänsä päässä olevat 70-luvun betonibunkkerit aiheuttavat vakavia sisäilmaoireita. 

Kuva: Tuomela aiheuttaa vähiten kroonista terveyshaittaa Vantaan kouluista. Tässä alakoulut. Yläkoulujen tilanne on pahempi, koska lapset ovat jo altistuneet alakouluissa, ja monen rakenteet ovat 70-luvulta. Kuva Turun yliopiston sisäilmaoiretutkimuksesta. 

14. Uudet rakennukset aiheuttavat oireita johtuen rakennusmateriaalien emissioista. Hämeenkylän koulussa (joka on siis Varistossa Vihdintien toisella puolella, ei Hämeenkylässä) ei lähdetty kokeilemaan päästöttömiä materiaaleja sisäilma-asioiden neuvottelukunnan suosituksesta huolimatta. Jopa uusi puhdasilmapaviljonki aiheuttaa oireita mm. muovilattian vuoksi. Lapset jotka saavat oireita, voisivat olla vähän aikaa Tuomelssa, kunnes pahimmat käryt haihtuvat.

15. Suljettu tila vai kylätalo odotusaikana? Euroopassa Camelot on saanut kritiikkiä siinä että tuottaa voittoa polkemalla vuokralaisten oikeuksia. Sinänsä kylällä rakennukselle löytysi luotettavampaa käyttöä mm. harrastetilana, jotta tyhjän tilan ilkivallalta säästytään. Myös ip-kerho sopisi paikalla, samoin eskaritoiminta, sillä eskaritiloista on suuri pula. Asiaa ei pidä valmistella salassa vaan yhdessä kuntalaisten kanssa.

16. Kumpi tulee kalliimmaksi: Tuomelan käyttö vai uusi koulu? Uudessa koulussa saataisiin modernit opetustilat, mutta se olisi pois pahasti sisäilmaongelmaisten koulujen korjauksista ja korvaamisista. Jo Tuomelan suunnitellut (mielestäni liian hulppean) laajennuksen hinta per oppilaspaikka on huomattavat halvempi kuin uudisrakentamisen.

Koulukäyttö vapauttaisi maankäytön tulohanoja, mahdollistaisi säästöä (mm. Askiston laajennus) ja parantaisi luottamusta, turvallisia koulumtkoja ja kaupungin pitovoimaa. Asiaa pitäisi harkita jo nyt. Edes väliaikaiesti vuoteen 22 saakka.

Se mahdollistaisi lapsille edes pienen koulutaipaleen ilman terveyshaittaa (Pähkinärinne, Askisto osalla oppilaista oireta).

Tuomelasta etelään on rakennettu rivi- ja paritaloja 9000kem ja 9000kem on rakenteilla. Pähkinärinne pullistelee, ja lapset ketjuttuvat yhä kauemmas itään. Karhunkierroksen tontti on tuplat suurempi. Vaikka Hämeekylää on jäädytetty suuremmalta kehitykseltä koulupaikkojen vuoksi, lähialueille rakentuu rutkasti. Oppilaspaikkojen puutteen ei pitäisi estää kaavoitusta ja rakentamista.

Kuva: kyläkoulun näköinen rakennus on houkutellut Vantaalla koulutettuja veronmaksajia. Koululakkautus koettiin perustettomaksi koko Vantaalla. 13 000 nimen addressi täyttyi hetkessä, samoin 5000 nimen kuntalaisaloite. Aloitteita ja vetoomuksia ei noteerattu.

Faktojen yli käveltiin kun koulusta tuli arvovalta-asia. Valtuuston äänestys oli tiukka siitä huolimatta että Kokoomusta palautettiin ruotun edellisiltana (lopulta vain Virta ja Norres lipesivät) mutta demareiden ryhmäkuri oli rautainen.

Lakkautusprosesissa myös viranhaltijat joutuivat kokemaan kovia. Paikallisille Tuomelan lakkautus on akuutti asia joka aiheuttaa surua, harmia ja arjen hankaluutta. Paikallisten lasten päästäminen lähikouluun toisi valtavan muutoksen luottamuksessa kaupunkiin. Sosiaalista haittaa ja unettomia öitä on vaikea mitata.

 

***

Asiasanat: Tuomelan koulu, sisäilmaongelmat, hallinto. 

Päiväkotipaikat ovat supertäynnä, esim. Hämeenkylästä pitäs mennä Kivistöön saakka eli käytännössä vanhemmat eivät pääse töihin päiväkotitilanteen vuoksi.
Eskarin siirto Tuomelan koulurakennukseen helpottaisi. Siirtäisi investointitarvetta.

Askiston koulun laajennus olisi mahdolistä säästää. Oppilaspaikkahinta laajennuksessa paljon suurempi kuin vanhan Tuomelan käytössä.

Kaavoitus ei etene ennen kuin oppilaspaikkoja tulee lisää (Tuomela tai uusi koulu). Kallaluodon mukaan alue odottaa Tuomelan jatkoa. Samaa sanoi hänen alaisensa Timo Järvi, ja että Penttilä veti Hämeenkylän kartanon kupeen kerrostalokaavan pois koska ei ole oppilaspaikkoja.

Jo nyt alueelle on rakennettu paljon mm. rivareita.

Musike-muskari on voinut käyttää luokkatilojakin, joten 200 lapsen pyörittäminen Camelton kanssa ei onnistu.

14.6.2020 22:50
Sirpa Kauppinen

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi