90-luvun säästöjen mokia ei saa toistaa korona-budjetissa
Tarve koulun aikuisille on entistä suurempi korona-pahoinvoinnin vähentämiseksi ja pudonneiden oppilaiden saamiseksi mukaan. Jo aiemmin tuki todettiin riittämättömäksi. Nyt sitä on oikeasti lisättävä.
Tuki on tehokkainta varhaiskasvatuksessa ja alaluokilla. Myös perheet tarvitsevat tukea.
90-luvun säästöistä syntyi suuria kustannuksia: 1987 syntyneestä ikäluokasta 20% on mielenterveysongelmaisia ja 17% jätti opiskelun pelkkään peruskouluun. Tämä näkyy yhä lovena taloudessa.
Jos koulun tiloissa säästetään niin melu, rauhattomuus ja sisäilmaongelma haittaavat osaa oppilaista, ja yhä useampi tarvitsee tukea. Nyt pyörtyillään ja ilmanvaihdon puutteet ja viemärinhaju laskevat oppimiskykyä. Syksyn mahdollisessa korona-aallossa ei kannata sulloa lapsia liian pieniin tiloihin.
Länsi-Vantaan Tuomelan koulurakennus olisi käytännössä ilmainen investointi, ja voisi korvata tulevaisuudessa koulujen lisäkapasiteetin tarvetta. Tuomela olisi myös monille altistuneille sopiva vaihtoehto erillisten puhdasilmapaviljonkien sijaan. Valtuusto ei todellakaan edellyttänyt sen tyhjänä pitämistä, vaikka on päättänyt päättää sen kohtalosta jälleen vuonna 2021.
Myös yksinäisten ikäihmisten avuntarve on lisääntynyt. Jo ennen koronaa joka toinen päivä yksinäinen vanhus teki itsemurhan. Ikäihmisten eristys on tosi raju, ja jatko voi olla pitkä jos tautia ei tukahduteta. Mielenterveyspalveluita ja esimerkiksi puheluita tarvitaan.
Etäopetuksen kokeneista lapsista viidennes koki helpommaksi olla kotona, koska kaverit kiusaavat. Näin suurelle osalle lapsista koulu ei olekaan hyvä sosiaalinen ympäristö. Topakka kiusaamisen ehkäisy vähentäisi mielenterveyskustannuksia myöhemmin. Tämä vaati tahtotilan lisäksi aikuisia.
***
Puhe on 18.5.2020 budjetin lähetekeskustelussa ensimmäinen puheista. Puheiden pituus oli rajattu 2 minuuttiin.
Kirjoita uusi kommentti