Myyrmäen kuohukuja maanantain kaupunginhalliltuksessa
Kaupunginhallitukselle esitetään 20.4.2020 kokouksessa hyväksyttäväksi Myyrmäen Kuohukujan asemakaavamuutos, jolla purettavan ostoskeskuksen paikalle saadaan uusi 8-kerroksinen asuinrakennus ja yksikerroksinen liikerakennus, yhteensä 3 645 km². Autopaikat sijoittuvat osin pysäköintihalliin, jonka katolle tulee oleskelupiha, ja osin pysäköintitontille. Sauna sijoittuu asuinrakennuksen katolle.
Kaupunginvaltuusto palautti kaavan takaisin valmisteluun 20.5.2019 kokouksessaan. Palautuksen jälkeen kaavaehdotukseen on nyt tehty muutoksia, muun muassa huoneistojakaumaa on tarkistettu siten, että viidennes asuinrakennuksesta on perheasuntoja. Kuohukujan vanhassa ostoskeskuksessa ei ole käyttökelpoisia rakennusosia, mutta uudisrakennuksessa voidaan käyttää vanhan, persoonallisen ostoskeskusrakennuksen aiheita kuten tummaa tiiltä, puupalkkeja ja oransseja levyjä. Kaupunginhallitus jätti asian edellisessä kokouksessa pöydälle.
Lentomelun hillinnästä
Finavia hakee ympäristöluvan muutosta, ja Vantaa antaa sille lausunnon, jossa nostetaan lentokentän taloudelliset vaikutukset suureen arvoon. Vantaalla ei ole sallittu euroopassa kielletyt lentokoneet, edes poikkeeusluvalla, mutta sen tiukempia rajoituksia ei ole.
Kokouksen muita aiheita
- Vantaan ratikan tilannekatsaus ja kaupunginhallituksen seurantaryhmän perustaminen (asia 9)
- Lausunto oikeusministeriölle virkamiesselvityksestä usean kielen merkitsemisestä väestötietojärjestelmään (asia 11)
- Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan talous- ja hallintojohtajan viran auki julistaminen (asia 12)
- Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle koskien Finavian hakemaa Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristöluvan muutosta (asia 14)
- Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle koskien Uudenmaan ELY-keskuksen aloitetta Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristöluvan muuttamiseksi (asia 15)
Kokouksen esityslista kokonaisuudessaan osoitteessa paatokset.vantaa.fi.
* * *
Kirjoita uusi kommentti