18.9.2019

HSL:n lippujen hinnoittelu sekavaksi

HSL:n hallituksen puheenjohtajan ääni ratkaisi lippujen jälleenmyyntiperiaatteet. Samassa hallituksessa oli suoraan myös viranhaltijoiden tekemän kilpailutuksen tulos. Periaatteita ei oltu käsitelty aiemmin, ja nyt oli "liian myöhästä" muuttaa niitä, koska aikaa uusia kilpailutus ei ollut.

A) Lipunhinnat vaihtelevat tämän jälkeen eri kauppojen välillä. Asukkaita kohdellaan epätasa-arvoisesti.

B)  Hinnoittelu on siten sekavaa ellei synny yhtenäistä kauppiaiden kartellia. Jos kauppiaat päättävät pitää lipunhinnat samana, kyse on kuitenkin laittomasta kartellista. Vaikka se olisi selkeämpää ja käytettävämpää.

C) Mitään palvelutasolupausta ei ole. Eli kaikissa samankaan ryhmän kaupoissa tai kioskeissa ei tarvitse olla lippuja myynnissä, eikä näin ole takuuta siitä että lippuja saa syrjäisemmiltä kulmilta.

D) Kun HSL ja kunnat vähentävät omia lipunmyyntipisteitä, hinnat voivat kaupallisella puolella nousta.

Järkevämpää olisi ollut kilpailuttaa kunnolla palvelu (eli lipunmyynti) palkkio mahdollisimman pieneksi, mutta pitää lipunhinnat selkeinä ja kaikille samoina. 

Nyt käytännössä HSL:n maksama 2 prosentin provisio R-kioskeille siirretään kuntalaisten maksettavaksi ilman hintakattoa. On mahdollista, että 5 miljoonan sijaan asukkaat maksavat 7 tai 15 miljoonaa. Uudistus muistuttaa hieman taksiuudistusta, vaikka liikennepalvelulaki ei sitä vaadikkaan. 

R-kioskien palvelusopimus lippujen jälleenmyynnistä päättyy vuodenvaihteessa. On erittäin huonoa hallintoa tuoda sekä kilpailutuksen periaatteet että kilpailutuksen tulos samaan hallituksen kokoukseen niin että "ei ole aikaa enää vaikuttaa". Kilpailutusehdot ovat kirjoitettu kuitenkin ennen kilpailutusta yli puoli vuotta sitten.

Keskustelimme reunaehdoista, kuten palvelumaksun ja peruslipunhinnan näkymisestä asiakkaalle, mutta koska kilpailutus oli tehty jo, ei mihinkään voinut vaikuttaa, eikä kokoomus halunnut kilpailuttaa uudelleen. Vihreiden aloitteesta päätökseen lisättiin ainoa kohta mihin voidaan vaikuttaa: HSL:n ja kuntien omien myyntipisteiden palveluhinnasto päätetään myöhemmin erikseeen, jotta tästä ei tule ihan joka paikkaan lipunhintojen korotusta.

Mobiililiput vähentävät palvelupisteiden myyntiä, mutta kaikille ei ole älypuhelinta. Ongelma on myös se, että moni lipputuote ei vielä ole mobiilimyynnissä. Onneksi lastenlippu tuli juuri mukaan mutta mm. työmatkalippuja ei vielä mobiilisti saa. Kysyin aikataulua mobiilin toimintaan, mutta viranhaltijat veikkasivat ensi vuotta ilman tarkempaa varmuutta.

Bussi

Äänestys

Palauttamista uudelleen valmisteluun kannattivat:

  • Sirpa Siru Kauppinen (vihr. Vantaa),
  • Alviina Alametsä (vihr. Helsinki),
  • Sirpa Herttell (vihr. Espoo)
  • Ville Ylikahri (vihr. Helsinki)
  • Tarja Kantola (sdp, Helsinki)
  • Antti Aarnio (sdp, Espoo)
  • Hanna Mithiku  (vas, Helsinki)

Päätöksen puolesta äänestivät: 

  • Risto Rautava (kok, Helsinki)
  • Sakari Rokkanen (kok, Vantaa)
  • Elias Erämaja (kok, Espoo)
  • Iida Hägglund (kok, Helsinki)
  • Kristian Rehnström (rkp, Vantaa)
  • Dennis Pasterstein (kok, Helsinki)
  • Pekka Sinisalo (sin. Kirkkonummi)

Puheenjohtajan (Risto Rautava) ääni ratkaisi.

Sanna Tuhkusella (vihr, Tuusula) ja Samuli Isolalla (sdp, Kerava) ei ollut äänivaltaa, mutta molemmat kritisoivat uudistusta. Pienet kunnat ovat edustettuna vain puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

* * *

#lipunhinnat, #joukkoliikenne #HSL

kännykkäliput tuntuvat toimivan aika epäluotettavasti. Vakinaisena bussinkäyttäjänä näen varsin usein jonkun, joka tarjoaa kännykkää, jossa lippu on jotenkin ongelmissa. Kuljettajat päästää ne ihmiset yleensä menemään maksamatta.

18.9.2019 12:27
Nimetön

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi