Sähköautot verovapaaksi
Sähköautot tulee saada verottomiksi. 2018 uusien autojen keskipäästöt olivat Suomessa 117g/km, kun taas Norjassa missä sähköautoja tuetaan, uusien autojen keskipäästöt olivat 64g/km. Ero on iso. Siksi muut Pohjoismaat ovat kieltämässä uusien polttomoottoriautojen myynnin vuonna 2030.
Dielselbussit ovatkin vaihtumassa sähköbusseiksi HSL:n alueella nopeammin päätettiin, markkinavetoisesti. Kiinalaisvalmisteiset sähköbussit ovat osoittautuneet varmatoimisiksi, ja jaksavat ajaa koko päivän yhdellä latauksella.
Epäonnistuneita uudistuksia
Halua päästöjen vähentämiseen ei ole vielä ollut. Autoilun verouudistukset eivät ole käytännössä ilmastopäästöjä vähentäneet: uudet bensa-autot päästävät vain 9 prosenttia vähemmän vanhoihin verrattuna. (30% päästövähennys oli saatu vippaskonstein.)
Ekologisena markkinoitu romutustuki lisäsi ympäristön kuormitusta: uusia autoja ostivat lähinnä melko uusia autoja käyttävät.
Päästöttömiä vaihtoehtoja ei juuri tueta: Ruotsissa sähköautojen hankintatuki on kolminkertainen Suomeen verrattuna. Myöskään biopolttoaineet mahdollistavan flexifuel muuntosarjan asentamista ei tueta, vaikka esimerkiksi jätteistä tehty etanoli laskee päästöjä merkittävästi. Suomessa myös verotetaan lataamista työpaikoilla.
Tyypillinen ajomatka lyhyt
Suuri osa autolla ajetuista matkoista on varsin lyhyitä kauppa- ja työreissuja. Lyhyiden matkojen kävely tai pyöräily olisi varmin tapa säästää polttoainekuluissa. Sähköauto kelpaisi aika monelle arkikäyttöön. Pitkillä matkoilla pitäisi pitää pikalataustauko mallista riippuen noin kolmen tunnin ajon jälkeen.
Ilmastoasioihin tartuttava
HSL:n tavoite on että 2025 kolmannes busseista kulkisi sähköllä. Tähän saatetaan päästä nopeammin, sillä kiinalaiset sähköbussit tulivat jo vapaassa kilpilutuksessa markkinoille. Vuoden loppuun mennessä liikenteessä pyörii 33 kiinalaisvalmisteista Yutong-sähköbussia ja 7 hollantilaista VDL-sähköbussia sekä 10 suomalaista Linkker-sähköbussia. Yhteensä busseja HSL:n liikenteessäon 400. HSL leikkaa tilaamansa liikenteen hiilidioksidipäästöjä 90 prosentilla 2025 vuoden 2010 tasosta.Kiinassa on kaupunkeja, joissa sähköbussit pyörittävät koko bussiliikennettä.
Fossiilisista polttoaineista on luovuttava, mikäli pallo halutaan pitää asuttuna.
Kirjoita uusi kommentti