17.2.2019

Aktiivimalli passivoi kalliisti

Perustulo kannustaa työntekoon, ei jätä väliinputoajia ja yksinkertaisuudessaan säästää byrokratiassa.

Joka sentti minkä ansaitsee lisää omia tuloja. Keski- ja suurituloisten käteen jäävässä rahassa ei tapahtuisi merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen verrattuna, mutta köyhimpien tulotaso nousisi. Se tukisi myös pienyrittäjyyttä - on pieni varma tulotaso, vaikka uusi yritys ei heti kannattaisikaan.

Maailmalla perustulo on luonut työpaikkoja kolmannesta vuodesta lähtien, joten perustulokokeilu oli lyhyt.

Syvemmin perustulosta: http://www.sirpakauppinen.fi/node/930

Aktiivimalli passivoi kalliisti

Nykyinen aktivointimalli passivoi, sillä et uskalla lähteä työllistämään itseäsi mm. yrittäjänä koska putoaisit turvaverkon ulkopuolelle. Samaan aikaan firmat ottavat isot rahat osin turhista CV-kursseista. 

Aktiivimallissa kaikille työttömille ei ole tarjolla työpaikkoja eikä palveluita, joten se on käytännössä pienituloisten perusturvan leikkuri. Aktiivimalli voi alentaa etuuden tasoa, vaikka työtön työnhakija olisi hakenut aktiivisesti töitä.

EU onkin useamman kerran huomauttanut Suomelle perusturvan riittämättömyydestä. Ja Suomi sentään oli ennen yksi pohjoismaisista hyvnvointivaltioista.

Sen sijaan monet yritykset ovat hyötyneet suuresti vaihtelevan tasoisten CV-kurssien pitämisestä. Professoritkin joutuvat käymään monta CV-kurssia sen sijaan että rustaisivat kansainvälisen tutkimuksen apurahoja.

Aktiivimalli pitää pienessä hirressä ja epävarmuudessa ja luo näin myös suurta stressiä perheille toimeentulosta. Perustulokokeilu toi esiin ison eron ihmisten onnellisuudessa. Onko ihmisten kyykyttäminen tärkeämpää kuin pahoinvoinnin luominen, varsinkin kun kyykyttäminen tuo vähemmän työllisyyttä.

Aktiivimalli on osoittautunut hankalaksi myös osatyökykyisile ja huonokuntoisille: toimeentulon leikkausten sijaan tulisi tarjota kuntoutusta ja hoivaa niille jotka sitä tarvitsisivat. Tuen leikkaus ei ole saanut työllistymään, tai edes aktivoitumaan. Usein leikkauksen syynä on se, että pakollisill kureseille eiole mahtunut, tai juuri tarkastelujaksolle ei ole työtilaisuuksia osunut. Leikkauksia on sitä enemmän mitä vanhemmasta väestä on kyse. 

Keskustan esittämä malli ei tuo perusturvaa, sillä se on vastikkeellinen, vaikka keskusta nimesi sen "vastikkeelliksi perustuloksi".

Lisää aiheesta: 

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi