23.8.2018

Sisäilmaneuvottelukunnassa mm. korjausohjelma

Ensi keskiviikon sisäilma-asioiden neuvottelukunnan kokouksessa olisi syytä pohtia ilmastoinnin parantamista ja korjaustapoja. Tämän lisäksi palveluverkkosuunnitelma tulisi päivittää mm. investointiohjelman osalta oirekyseyn tulosten jälkeen.

Tässä on siis enemmänkin asioita asialista sisältä mutta myös viereltä, joita neuvottelukunnan pitäisi pohtia:

1. Kannattaisiko mennä Putuksen Satakunta-tutkimuksen ilmaisiin osioihin mukaan. Ne eivät olleet sopparissa joka hyväksyttiin kaupunginhallituksessa, mukana, vaan sopimus päättyy ensivuoden maaliskuussa. Satakuntahakkeeseen voisi sitoutua myös muiltain osin, sillä siellä on todella hyviä ehdotuksia. Satakuntahankkeen kautta tilattiin oirekysely joka tehdään kaikkiin päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin.

2. Kannattaisiko tässä kokouksessa tehdä paljon jo pohdittuja suosituksia mm. ilmanvaihdon parantamiseksi, jotta ne ehdittäisiin huomioida budjettineuvottelussa.

3. Jos haluamme että palveluverkkosuunnitelma päivitetään oireyselyn jälkeen, niin ehkäpä se olisi tämän toimikunnan tehtävänä sanoa se selkeästi.

Palveluverkosuunnitelmassa pitäisi olla mukana Nikinmäen laajennus ja Tuomelan laajennus. Mutta se liene vaikeampaa poliittisesti, jos poliitikot eivät virkamiesten varpaille ei uskalla astua, ja kokoomus ja sdp eivät näe tarvetta säästää verorahoja. Oppilaspaikat laajennuksissa ovat huomattavasti halvempia kuin uudiskohteet, jotka ovat puristettu budjetissa liian pieniksi. Ylipäätään Tuomelan koulu tulee saada paikallisten käyttöön. Arvovaltakysymykset eivät saa olla perheiden arkea ja pienten lasten koulunkäyntöä ja turvallista koulumatkaa vaikeuttavia asioita.

Palveluverkkosuunnitelman esittämä investointisuunnitelma on riittämätön ennustetulle oppilasmäärälle, ja huonokuntoisista kouluista kaadetaan miljoonilla seiniä, kun pitäisi mieluummin rakentaa uusia puhtaita tiloja.

4. Korjausohjelmassa voisi kiinnittää huomioita sisäiolmaongelmissa toimiviin korjaustapoihin, sekä korjattavuuden arviointiin. Kaikkia hyvin huonokuntoisia kouluja, jota ehdotetaan korjattavaksi, ei ehkä saada enää kuntoon.

  • Korjaukset tulisi tehdä heti, ennen kuin mikrobivauriot etenevät terveyshaitaksi.
  • Korjattavuus on myös arvioitava 15 vuoden käyttökulut huomioituna. Uusi rakennus on usein halvempi. Erityisesti tämä koskee 60- ja 70-luvun hyvin huonokuntoisia rakennuksia, joiden tekninen käyttöikä on ohi, ja rakenteet vaikeita korjata kunnolla.
  • Tiivistyskorjauksista ja kapseloinneista tulee siirtyä kostuneiden rakenteiden poistamiseen eli kunnolla korjaamiseen. Majvik 2
  • suosituksessa 40 tutkijaa yksimielisesti ovat todenneet tiivistysten toimimattomuuden. Myös tutkimustieto Suomesta tukee asiaa (26:sta tiivistyskorjauskesta onnistui vain 1). Tiivistyskorjaukset ovat kuitenkin Vantaan poliittinen linja, sillä nurkkien teippaukset ovat halpoja.

5. Altistuneille tilat tarvitaan jo nyt. Mm. Kanniston koulusta on tilanne, jossa kaikki lapset eivät voi olla koko päivää koulussa koska oireet tulevat parissa tunnissa niiin vakaviksi. Myös heille jo pitäisi olla mahdollisuus koulunkäyntiin. 

Oman työn arvioinnissa on hyvä huomioida se, että avoimuus ei vieläkään toimi: listaa ei löydä samalla tapaa kuin muilta toimielimiltä, mutta myös pöytäkirja ilmestyy vasta juuri ennen seuraavaa kokousta, kuukausien päästä. Todennököisesti myös kokousaikoja on liian vähän jotta Vantaan sisäilmaongelmat saataisiin ratkottua kahdessa vuodessa ja reilussa kahdeksassa palaverissa.

Mutta tässä lista, kuulen mielelläni mm. hyviä kysymyksiä ja ehdotuksia asioista.

ASIALISTA
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja Sami Kanerva avaa kokouksen. Todetaan läsnäolijat.

Tilakeskuksen tilannekatsaus
- Korjausohjelman tilanne
- Kesän aikana suoritetut korjaukset
- Yhteistyöhankkeet muiden toimijoiden kanssa
- Muut ajankohtaiset

Sivistystoimen tilannekatsaus
- Oireilevien lasten ja oppilaiden määrä
- Oirelevien oppilaiden opetuksen järjestäminen

Muut ajankohtaiset

Edellisen kokouksen muistion 3/2018, 22.5.2018 hyväksyminen
- Hyväksytään edellisen kokouksen muistio. (joka saatiin vasta nyt, kuukausien päästä).

Neuvottelukunnan toiminnan itsearviointi, tavoitteet ja tuleva toiminta

Muut asiat/tiedoksi

Seuraava kokous
- Neuvottelukunnan seuraava kokous pidetään to 25.10.2018 klo 17.00, Kielotie 28, h. 447

* * *

Asiasanat: Ilmastointi, sisäilmaongelma, homekoulu, päiväkoti, koulu, terveys, sisäilma, korjaaminen, palveluverkko, kouluverkko, Tuomelan koulu, Nikinmäen laajennus.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi