Tikkurilan hyvinvointikeskus lakkautaisi monta terveysasemaa
Tikkurilaan kaavailtu hyvinvointikeskus palautettiin uudelleen valmisteluun. Hanketta kannatti vain Kokoomus. Kunnollista arviota asukkaiden arkeen palvleuiden keskittämiestä ja esimerkiksi terveysasemien lakkauttamisesta ei oltu tehty. Sote-uudistuksen partaalla myös monet rakennukset siirtyvät pois kuntien omistuksesta, vaikka velat jäävät.
Perustelut pähkinänkuoressa:
1. Hankkeen budjetti oli kasvanut 73 miljoonasta 120 miljoonaan euroon.
2. 120 miljoonaa on koko Vantaan vuotuinen investointibdjetti sisältäen uudet koulut ja päiväkodit sekä homekorjaukset, teiden ja katujen kunnossapidon ja ihan kaiken muun infran. Hyvin paljon tulisi jättää rakentamatta ja korjaamatta, mutta karsintalistaa ei ole edes pohdittu.
3. Jättihanke edellyttää mm. 4-5 terveysaseman lakkautusta, eikä näistä ole päätetty valtuustotasolla.
4. Riittävää vaikutusarviota erilaisten palveluiden saatavuudesta saati asukkaiden näkökulmaa ei ole tehty.
5. Valmis hyvinvointikeskus valuisi sote-uudistuksessa toisenlaiseen omistukseen mutta velat jäisivät vantaalaisten kontolle.
Nyt tulee selvittää, minkä kokoisena keskus kannattaa toteuttaa. Olisiko Vantaalla aika panostaa esimerkiksi vanhustenpalveluihin, lastensuojeluun ja kotihoitoon eikä seiniin, joiden omistus siirtyy toisaalle.
Kannattaisiko keskus toteuttaa huomattavasti pienenpänä? Mitä palveluita voidaan keskittää, ja mitkä palvelut kannattaisi järjestää hajautetusti lähellä asukkaita? Miten taataan sairaiden ja tuen tarpeisten kulkeminen palveluiden pariin? Ja tulisiko itse suunnittelussa huomioida myös synergiaetuja vaikkapa eri tahojen neuvotteluhuoneita yhdistelemällä.
Kirjoita uusi kommentti