Tariffien ihmemaa
Tasariffi on Pariisissa ja muissa kaupungeissa lisännyt voimakkaasti joukkoliikenteen käyttöä. On helppo hypätä kokeilemaan, kun ymmärtää miten homma toimii.
HSL:llä on monia hintoja matkoille aina erilaisista mobiililipuista muovikortin ladattavaan arvoihin ja aikaan, on lauttaa ja ratikkaa sekä seutua ja sisäistä, on erityisryhmiä ja ikärajoja. Ja kaikki hinnat ovat erilaisia. Tässä ihmemaassa minäkin olen pahasti eksyssissä.
Jos lipunhintoja tarkastellaan vain hallinnon näkökulmasta, aletaan optimoida ihmisten käyttäytymistä hiomalla mobiililippua hieman alemmaksi, kertalippuautomaattia hieman kalliimmaksi ja haaveillaan erityisryhmien alennuksille aikarajoituksia.
Kuva: Pariisilainen ratikka vuodelta 1906. Joukkoliikennejärjestelmä on kasvanut monimuotoiseksi palveluverkoksi, jossa liikkumisen hinnoittelun monimutkaisuus voi vaikeuttaa palvelun hahmottamista. (Kuva: Wikipedia)
Jos lipunhintoja tarkastellaan ihmisen näkökulmasta, homman pitäisi olla helppo ymmärrettä ja ennustettava. Käyttöliittymä joukkoliikennejärjestelmään ei ole vain lippuautomaatin nappulat ja reittiapsi. Se on helppous ymmärtää koko systeemiä.
Tässä tuleva vyöhykemalli sotkee soppaa edelleen. Tämän lisäksi on vaikea ymmärtää vyöhykkeiden logiikkaa siinäkin, miksi puoli Espoota B-vyöhykkeessä vyöhykkeessä mutta Tikkurila jää sen ulkopuolelle – vaikkapa Tikkurilasta menee 13 minuutissa juna Helsingin keskustaan samalla tiheydellä kuin metro. (Mutta se on toinen tarina sellaisille jotka tietävät mikä on B-vyöhykä, mutta joilla ei ole omakohtaista kokemusta siitä miten lähellä Tikkurila on päärautatieasemaa.)
Rahastusjärjestelmien kulut ovat järisyttävän suuret erilaisine laita- ja ohjelmistoinestointineen. Ja uutta järjstelmää aletaan rakentamaan kun vanha tulee käyttöön. Kaupungeissa joissa joukkoliikenne on ilmaista, säästetään tässä paljon.
En silti kannata täysin ilmaista joukkoliikennettä, koska se raha minkä se vaatii tulisi käyttää ainakin osittain joukkoliikenteen parantamiseen – poikittaisen runkolinjaverkon kehittämiseen sekä linjojen ja vuorovälien lisäämiseen. Mutta tariffijärjestelmän pitäisi olla ymmärrettävä.
Helppous olisi halvin tapa lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta.
* * *
Avainsanat: Joukkoliikenne, bussi, metro, pikaratikka, raitiovaunu, lippujen hinnat, HSL.
Tässä oli jo häiritsevän paljon kirj.vihreitä, joten toivoisin kirjoittajan korjaavan ne. Kiitos!
Jos halutaan saada ihmiset kokeilemaan joukkoliikennettä, niin tasatariffi ei asiaa vielä mielestäni ratkaise. Sekä HSL:n että Fölin alueella on erittäin onnistuneesti toteutettu kampanjat, joissa halukkaille jaettiin esiladattuja matkakortteja. Näillä kampanjoilla saatiin kokeilijat käyttämään joukkoliikennettä jopa toisenkin tai useammankin kerran, tai jopa hankkimaan kausilipun.
Joukkoliikenteellä jatkuvasti liikkuvat tietävät kyllä miten järjestelmä toimii ja millä lipulla pääsee minnekin, ja tällaiset käyttäjät muodostavat suuren osan kaikista joukkoliikenteen käyttäjistä. Tasatariffin yksinkertaisuudesta on eniten iloa lähinnä niille, jotka käyttävät joukkoliikennettä harvoin ja kertaluontoisesti.
Erityisryhmien alennusten aikarajoitukset ovat olemassa sitä varten, että niillä tasataan järjestelmän kuormitusta. Jos esimerkiksi senioreille annetaan alennusta aamun ja illan ruuhka-aikojen välissä, niin he kyllä käyttävät tilaisuuden hyväksi, koska keskimäärin vapaampien aikataulujensa takia voivat tehdä niin. Tällöin työmatkaliikenteen aikana ei tarvita lisäkapasiteettia kuljettamaan myös senioreita.
Helpoin järjestelmä matkustajan kannalta olisi se, että pankkikortti toimisi samalla matkakorttina (kuten Lontoossa). Korttia vilautetaan kulkuneuvoon noustessa ja järjestelmä laskee matkustajalle aina edullisimman hinnan tiettyyn kattohintaan asti, joka veloitetaan päivä- tai viikkokohtaisesti.
Rahastusjärjestelmät toki maksavat, mutta niiden avulla saadaan myös kerättyä mm. matkustajamäärätietoa, jota voidaan hyödyntää joukkoliikenteen suunnittelussa ja kehittämisessä.
Lopuksi vielä, ns. ilmaisessa joukkoliikenteessä on niin paljon sudenkuoppia, että siihen ei kannata ryhtyä. Tallinnassahan ilmainen joukkoliikenne on esimerkiksi maksettu ympäristökuntien kustannuksella. Kuten kirjoitit, on paljon hedelmällisempää käyttää rahat joukkoliikenteen palvelutason kehittämiseen kuin ilmaisen joukkoliikenteen pyörittämiseen.
Erinomaisia huomioita. Pankkikortti maksuvälineenä on oiva Lontoon tapaan toteutettuna. Se on lähes kaikilla aikuisilla, vaikka monelta lapselta se puuttuu. Muutos on ollut nopea: 2008 kortista tuli käteistä suositumpi, ja vielä 2012 40% suomalaista oli huolissaan muovirahan riskeistä.
Puhelimellakin on puolensa. Täytyy huolehtia kuitenkin puhellittomien tai kortittomien mahdollisuudesta matkoihin. Kysehän voi olla yksinkertaisesti myös lapsista, ulkomaalaisisa tai tilapäisesti kortittomista.
Monet ovat kommentoineet suullisesti sitä, että on poliittisesti epärealistista haaveilla tasatariffista. Poliittinen mahdottomuus ei kuitenkaan ole hyvä peruste pohdittaessa järjestelmien parantamista.
Myönnetään - näitä blogeja tulee kirjoitettua busseissa ja mitä ihmeellisimmissä asennoissa ja ajoissa. Oikoluku on tarpeen, kiitos palautteesta :)
Kirjoita uusi kommentti