11.4.2017

Syvä kiitos ja leijonan lupaus

Syvä kiitos luottamuksesta. Lupaan olla ahkera kuin orava, mutta puolustaa lapsia ja vanhuksia kuin naarasleijona!

Olen liikuttuneen kiitollinen kaikille tuesta. Yksin en ole mitään. Ja luottamuksesta. Vastuu on suuri. 2015 luottamuksensa antanutta.

Lapset, Ikäihmiset, homekoulut ja talous. Siinä ensimmäinen työsarka.

Vantaa luo suurempia kustannuksia lisäämällä koulupudokkaita pihistelemällä opetuksesta ja tuesta. Vantaa luo suurempia kustannuksia pihistelemällä vanhusten kuntoutuksesta. Vantaa luo suurempia kustannuksia sairastuttamalla lapset homekouluissa pihistemällä korjauksissa ja väistötiloissa.

Pitää miettiä millaisilla investoinneilla palveluihin saamme talouden kuntoon: syrjäytyneitä vähemmäksi ja vanhukset ja lapset pysymään terveinä. Esimerkiksi koulujen sisäilmaongelmien kulut painavat miljoonilla Vantaan taloutta joka vuosi.

Sitten tämä hetihomeisten koulujen ja päiväkotien rakentaminen. Vantaalla ei ole enää varaa jatkaa sitä. Ilmastoinni päällä pitäminen, huolto, korjaaminen, rakennuttaminen: liian moni asia mättää, niin että Vantaa tuhoaa kiinteistöomaisuutensa.

Olkaa yhteydessä, soittakaa ja pistäkää viestiä. Juttelen mielelläni siitä miten Vantaa voi toimia paremmin.

Mutta tärkein, lainatakseni Kania Nalle puh-kirjasta:

KIITOS! KIITOS! KIITOS!

Sain vaaleissa 2015 ääntä, mikä on kolmanneksi eniten koko Vantaalta ja selvästi eniten Vihreistä. Vihreiden paikkaluku nousi yhdeksästä kahteentoista. Täältä löytyy Ylen tulospalvelun Vantaan vaalitulos ehdokkaittain.

Vaalit koulujen kannalta

Olen hieman pettynyt koulujen kannalta vaalitulokseen: Jos Kokoomus tai sdp olisi saanut 1-2 paikkaa vähemmän, terveiden Tuomelan ja Hevoshaan koululujen lakkautukset olisivat peruuntuneet siltä istumalta. Ja sisäilma-asioita olisi alettu kunnolla hoitamaan. Koska SDP:llä ja Kokoomuksella on ollut keskenään valtuuston enemmistö ja he ovat sopineet keskenään kaikesta. 

Sekä SDP:n että Kokoomuksen kärki säilyi samana, mikä ei lupaa hyvää kouluissa sairastuville lapsille. Nokkahahmot uskoivat Vantaan sanomissa yhteistyön jatkuvat samanlaisena. Tämä tarkottaa kovaa talouskuria lapsille - koulupudokkaita, sisäilmasairaita ja väkivallan ja rauhattomuuden kasvua sekä lastensuojelun resurssipulan jatkamista.

Toisaalta useita tervettä sisäilmaa ajavia pääsi valtuustoon. Nyt jännittää, saadaako uudet puhuttua ryhmäkuriin, vai päästäänkö vihdoin Vantaallakin neuvostoaikaisesta vallankäytöstä eroon. Niissä kunnissa joissa puolueissa on vielä ryhmäkuri, kunnan uudistuminen on huomattavasti hitaampaa. Silti uudessa valtuustossa pitää pyrkiä perumaan järjettömät terveiden koulujen lakkautukset.

Yhteistyö sisäilma-asioiden selvittämseksi yli puoluerajojen tulee kuitenkin olemaan tiivistä, mikäli se on minusta kiinni. Tässä Hesarin juttu aiheesta: Vantaan vaalien jättiyllätys: Homekoulujen kunnostamista vaativa sisäilmaryhmä sai peräti kuusi jäsentä valtuustoon.

Vaalit päivähoidon kannalta

SDP, Vihreät ja Vasemmisto sai sen verran ääniä, että subjektiivisen päivähodon rajaus voidaan purkaa. Kokoomus, Keskusta ja Perusuomalaiset jäävät tässä asiassa vähemistöön. Käytännössä se varmaan onnistuu ensi vuoden budjettiin. Monissa puoueissa pääsi läpi varhaiskasvatusaktiiveja, ja varhaiskasvatus onkin yksi vaalien voittajista.

Vaalit suvaitsevaisuuden kannalta

SDP:ltä pääsi valtuustoon 4 maahanmuuttajataustaista, vihreiltä yksi ja Kokoomukseltakin muutama. Perussuomalaisten paikkamäärä pieneni. Kolmas voittaja näissä vaaleissa oli suvaitsevaisuus.

* * *

Asiasanat: Kuntavaalit, vaali, vaalitulos, kiitos, kiitokset. 

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi