22.3.2017

Tuomelan lakkautus peruttava - näin äänestettiin ja kannatettiin aloitteita

Virkamiehet ajavat yhä lakkautusta virheellisin oppilasennustein ja pimittämällä kouluverkon huonoa kuntoa. Poliittisten virkamiesten sekä kokoomuksen ja sdp:n nihkeyden vuoksi aloitteet ovat olleet ainoa keino saada Tuomela valtuuston käsiteltäväksi. 

Aloitteella rakennuksen säilyminen valtuustoon

Aloitteeni väistötilojen laajemmasta kartoituksesta toi Tuomelan koulurakennuksen säilymisen valtuustoon – ja sai taakseen laajasti valtuutettuja raivokkaan mielipidevaikuttamisen ansiosta. Toin esiin Hämeenkylän ja Pähkinärinteen rakennusten huonon kunnon ja järjettömyyden maksaa toisaalle parakkivuokria. Rakennus päätettiin säilyttää ainakin 5 vuotta, ja sen jälkeen tarkastellaan tilan tarve uudelleen.

Tämä säästää kaupungille monta miljoonaa väistötilavuokrien kuluissa. Virkamiehiltä ei tällaita ehdotusta tullut.

Poliittiset virkamiehet onnistuivat kuitenkin juoksuttamaan paikalliset lapset kolmeen eri kouluun ja bussikuljetuksen Pähkinärinteen lapsille Tuomelaan.

Liikuntarakennuksen säilyttäminen

Aloitteeni Länsi-Vantaan liikuntatiloista sai valtuustossa laajan kannatuksen asukkaiden ja liikuntajärjestöjen aktiivisuuden ansiosta. Olisi ollut liian kallista lakkauttaa toimiva liikuntarakennus ja rakentaa toiselle tontille uusi. Alueen liikuntatilat ovat huutavan täynnä.

Kuntalaisaloite Tuomelan puoluesta

Kuntalaisaloite keräsi nopeasti 5000 nimeä. Itsekin keräsin nimiä, ja ihmisten suhtautuminen oli tosi positiivista. Virkamiesten toiminta ei saanut luottamusta. Muistan vain yhden hyvin penseän kaavoittaja-virkamiehen, joka väitti että ette voi tietää virkamiehiä paremmin. Hän itse ei ollut tutustunut oppilasennusteisiin eikä ainoaankaan kuntoraporttiin alueen rakennuksista. 

Voi pyhä merkurius. Ihan kuin aloitteen laatijoissa ei olisi itsekin lukutaitoisia eri alojen ammattilaisia, arkkitehteja, opettajia, tilastotieteilijöitä jne. Ja asukkaat olivat totisesti valmistelleet asian, tutkineet kaavoituksen ja tilastot ja pöyhineet rakennusten kuntoraportit huomattavasti virkamiehiä huolellisemmin.

Koska poliittisten virkamiesten ajatukset menevät heittämällä läpi kokoomuksen sdp:n diktatuurissa, heidän ei tarvitse perustella tai valmistella huolella päätöksiä – puhumattakaan siitä että arviointaisiin eri vaihtoehtojen taloudellisia kustannuksi tai edes vaikutuksia lasten elämään. 

Olin tyrmistynyt Kokoomuksen ja SDP:n sekä virkamiesten yrityksestä haudata kuntalaisaloite suljettujen ovien taakse. Vihreät vaativat opetuslautakunnassa että aloite on tuotava valtuustoon.

Auvisen aloite

Timo Auvinen (ps, sit) teki valtuustoaloitteen siitä että kuntalaisaloite käsitellään valtuustossa. Auvinen vaati jopa valtuuston koolle kutsumista Tuomelan asian tiimoilta keräämällä 20 nimen listan. Tällöin asia on valmisteltava kiireellisesti. Asia tuli tiedoksi merkittävänä valtuustoon.

Kuntalaisaloite käsiteltiin vasta syyskuussa. Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan valtutetut vastustivat puheissaan alueen lasten pääsemistä lähimpään koulurakennukseen eli Tuomelaan. 

Näin alueen lasten pompottelu kolmeen kouluun jatkui.

Uusien ekaluokkalaisten pääseminen Tuomelan koluun

Kokoomuksen ja SDP:n sopimuksesta paikallisia lapsia ei päästetty Tuomelaan. Se on lasten kiusaamista, vastoin lähikouluperiaatetta ja pienempien koulumatkojen turvallisuudella leikkimistä. (Tätä ei tiedä kaikki, mm. perussuomalainen varavaltuutettu opettaja ei uskonut sitä, että lähimpään koulurakennukseen ei ole pääsyä.)

Aloitteeni pienten lasten koulumatkojen turvallisuudesta tuo valtuuston päätettäväksi uusien ekaluokkalaisten pääsemisen lähikouluunsa. 

Koulujen ja terveyasemien lakkautukset pois valtuustosta

Taistelu ei totisesti ole ohi. Viimeinen veto koululakkauttajilta oli sääntömuutos jolla koulujen ja terveysasemisen lakkautuksen ja perustamiset siirretään valtuston vallasta lautakunnille. Vaikka kyse on niin merkittävistä palveluista että kaikissa kunnissa nämä kuuluvat valtuustolle.

Kun Kokoomus ja SDP huomasivat, että asia saa julkisuutta näin ennen vaaleja, he halusivat siirtää päätöksen siitä vasta vaalien jälkeiseen valtuustoon. Asiasta äänestettiin, mutta kaikki eivät ehkä pysyneet mukana.

Olisi ollut parempi palauttaa sääntömuutos uudelleen valmisteluun selkeällä ohjeella, jossa merkittävien toimipisteiden laukkautus ja perustaminen kuuluu valtuuston päätöksiin, ja käsitellä asia normaalisti seuraavassa kokouksessa, ei vasta vaalien jälkeen.

Taistelu ei ole ohi

Jos Kokoomus ja SDP eivät saa vaaleissa yksinkertaista enemmistöä valtuustosta, koulu säilyy. Suhteellinen vaalitapa on siitä hankala, että jokainen kokoomuslaisen tai sosiaalidemokraatin ääni, joka tulee yli ehdokkaan äänikynnyksen, voi vetää perässään ketä tahansa koulunlakkauttajia valtuustoon. Tai äänestämällä jotakuta hyvää ehdokasta joka ei pääsekkään valtuustoon, voi tuupata puolueen listalta jonkin koululakkauttajan mukaan.

Esimerkiksi Perussuomalaisissa tai Vihreissä tätä pelkoa ei ole. Kristillisdemokraateissa suunta voi myös muuttua, koska vanha koululakkauttaja ei ole enää ehdokkaana, ja tilalle on pyrkimässä homekoulujen korjaamista ajava Tiina Tuomela.

Koulun tulevaisuus on nyt kuntalaisten käsissä.

Ja tästä kaikki alkoi

Tuomelan ja Hevoshaan lakkautuksesta äänestettiin budjettivaltuustossa 18.11.2013. "JAA" tarkoittaa koulujen lakkauttamista, "EI" muutosesitystä, jossa kouluja ei lakkautettaisi:

Porvarillinen valtuustoryhmä (kok+rkp)

  • Kaira, Lauri pj: JAA
  • Orpana, Anitta 1. vpj: JAA
  • Härmälä, Göran 2. vpj (rkp): JAA
  • Orlando, Carita 3. vpj: JAA
  • Heinimäki Heikki: JAA
  • Karén Timo: JAA
  • Karlsson Patrik (rkp): JAA
  • Koivuniemi Petri: JAA
  • Kortesalmi Marilla: JAA
  • Lehmuskallio Paula: JAA
  • Leppänen Janne: JAA
  • Mäkinen Tapani: JAA
  • Norres Lasse: EI
  • Peura Sirpa: JAA
  • Porthén Jari: JAA
  • Puha Seija: JAA
  • Rokkanen Sakari: JAA
  • Suonperä Kaarina: JAA
  • Virta Raija: EI
  • Weckman Markku: JAA

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

  • Kähärä Sirkka-Liisa, pj: JAA
  • Hako Jukka, 1. vpj: JAA
  • Sainio Jari, 2. vpj: JAA
  • Abdi Faysal: JAA
  • Bruun Susanna: JAA
  • Eklund Tarja: TYHJÄ
  • Hyttinen Eila: JAA
  • Kassila Christina: JAA
  • Kaukola Ulla: JAA
  • Laakso Päivi: JAA
  • Letto Pirkko: JAA
  • Lindtman Antti: JAA
  • Mäntynen Taisto: JAA
  • Mölsä Jukka: JAA
  • Niemi-Saari Mari: JAA
  • Päivinen Tiina Maaria: JAA
  • Rannikko Ulla: JAA
  • Sodhi Ranbir: TYHJÄ

Perussuomalaisten valtuustoryhmä

  • Niinistö Jaakko, pj: EI
  • Jääskeläinen Pietari, vpj: EI
  • Herranen Jouni: EI
  • Kyyrö Marja: EI
  • Kärki Niilo: EI
  • Malmi Juha: EI
  • Nieminen Johannes: EI
  • Niikko Mika: EI
  • Sajaniemi Ulla: EI
  • Simonen Juha: EI
  • Vahtera Pauli: EI

Vihreä valtuustoryhmä

  • Åstrand Riikka, pj: EI
  • Rosbäck-Mikkonen Heidi, vpj: EI
  • Aura Anssi, 2. vpj: EI
  • Huhta Jaana: EI
  • Juurikkala Timo: EI
  • Kauppinen Sirpa: EI
  • Kokko Hannu: EI
  • Kostilainen Anniina: EI
  • Norrena Vaula: EI

Vasemmistoliiiton valtuustoryhmä

  • Tyystjärvi Kati, pj: JAA
  • Eerola Antero, vpj: EI
  • Saramo Jussi: EI
  • Sillanpää Minttu: EI

Keskustan valtuustoryhmä

  • Hirvaskoski Johannes vpj: EI
  • Hirvonen Juha: EI
  • Wallenius Arja: EI

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä

  • Hurri Maija, pj: JAA
  • Jääskeläinen Jouko, vpj: JAA 

Poissa (äänestyksestä tai kokouksesta): Timo Auvinen (ps), Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen (sd), Sari Multala (kok), Juha Tenhunen (kok), Kimmo Kiljunen (sd) ja Sari Laakso (vihr). Tilalla varavaltuutetut Jouni Herranen (ps), Eila Hyttinen (sd), Kaarina Suonperä (kok), Sirpa Peura (kok), Taisto Mäntynen (sd) ja Hannu Kokko (vihr). Ansalehto-Salmi Irja (kesk) jätti paikkansa äänestyksen ajaksi koska on itse rehtori, tilalla varavaltuutettu Juha Hirvonen (kesk).

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi