14.11.2016

Tuhlaus ketuttaa - katto kannattaa korjata ennen kuin kaikki on homeessa

Kun toimialat keksivät joka vuosi uusia säästöjä, kokonaistaloutta ei tarkastella ja kulut mätetään moninkertaisina seuraaville vuosille. 

1. Vantaan rakennuskanta rapistuu käsiin huonolla huollolla ja riittämättömillä korjauksia (koivut Uomarinteen koulun katolla, 5 vuotta vuotanut Variston katto, nuohoamattomat ja risat ilmanvaihtolaitteet…). Riittämätön ilmastointi homehduttaa rakennukset. 

2. Rakentamisen kilpailutusta pitää parantaa. Pukukoppi urheilukentän laidalla maksaa vielä tässä budjetissa kaksi miljoonaa, kun pakettitalovalmistajien pukukopit eivät kelpaa. Kiitos että kilpailutusta laajennetaan. Kartanonkosken kentän traktoritalli ja varasto maksavat samasta syystä 440 000e, Katrinebergin traktorisuoja 300 000e. Tikkurilan kirjaston hissi 1,2 miljoonaa. Hirsikouluista käytiin rapaikka keskustelu toissa valtuustossa, koska olisi pitänyt käyttää muita kuin tuttuja rakennusfirmoja. Hyvä että linjaus puurakentamisetsa meni läpi.

3. Sisäilmakorjauksissa käytetään tiivistyskorjauksia, joista tutkimuksen mukaan onnistuu yksi 29:sta, eikä korjausten onnistumista tarkisteta.

4. Varian opintieltä putosi viime vuonna 14,5 prosenttia oppilaista. Nyt lisätään koulupudokkaita, ja työttömiä mutta tästä saa kiittää hallitusta. (Huolimata siitä että vihreät saivat pienennettyä leikkausta, Varian opetusta vähennetään reippaasti, jonka vuoksi koulupudokkaita tulee lisää. Nämä nuoret eivät helpolla työhön pääse, vaan jäävät elätettäväksi.)

5. Poliitikkojen palkkioihin halutaan muhkeat korotukset ja puolueiden tukea veronmaksajien pussista lisätään. Vaikka maakuntauudistus pudottaa kuntapoliitikkojen vastuut ja tehtävät puoleen.

6. Terveitä kouluja lakkautetaan ilman että selvitetään mitkä koulut ovat terveydelle vaarallisia. Lakkautetaan siitäkin huolimatta, että oppilasennusteet kasvoivat nyt vuodessa niin että pitääkin investoida noin 60 miljoonaa kolmeen kahdeksansadan oppilaan uuteen kouluun. Hevoshaka olisi terve rakennus.

7. Lapsia ja opettajia pidetään sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa selvittämättä niiden terveysvaikutuksia halvalla oirekyselyllä. Moni opettaja on menettänyt työkykynsä. Lapsilla se sairauksien lisäksi heikentää arvosanoja ja oppimistuloksia. Ongelmakoulujen lapset siis pärjäävät huonommin.

8. Menoleikkaukset terveydenhuollossa ja lasten ja perheiden palveluissa tuottavat jo osin suurempia kuluja vähentäessään ennaltaehkäisyä. Lastensuojelu on niin tiukilla, että henkilöstö vaihtuu usein ja lapsia putoaa seurannasta. Lapsiin kohdistuu monia leikkauksia ilman että arvioidaan eri leikkausten kokonaisvaikutusta lasten elämään. Tällä Vantaa syrjäyttää lapsia.

9. Maahanmuuttajien lapset oppivat kieltä parhaiten leikkimällä kavereiden kanssa. Kotona ei suomea opita. Päivähoito tarjoaa kuitenkin vain viittä lisätuntia viikossa, jolloin kielen oppiminen siirtyy yhä enemmän kouluun. Missä tarvittavat tukitoimet ja oppimisvaikeudet ovat kalliita.

10. Hankitaan erään valtuutetun perikunnan maita 33 miljoonalla vaikka akuuttia tarvetta ei ole. Samaan aikaan moni muu investointi, vaikkapa panostus varhaiskasvatukseen tai terveisiin kouluihin, maksaisi taloudellisestikin itsensä takaisin huomattavasti nopeammin. Tämänkään kaltaista kokonaisarviota ei tehdä.

Vaikka kaupungin tuloista on sulanut viidennes vähennyksistä ja valtionosuusleikkauksista ja työttömyys pienensi verotuloja, niin ei silti itse kannata kaivaa kuoppaa syvemmäksi.

Kuva: Vaikka priorisointi on arvokysymys, kannattaisi huomioida myös miten hyvä investointi on panostus koulutukseen, syrjäytymisen ehkäisyyn tai vaikkapa parempaan kuntoutukseen. Tai korjata katto heti, ennen kuin kaikki on homeessa. Seuraavalla vuodellakin on merkitystä.

Tämä on kirjoitettu puheen pohjaksi budjettikäsittelyä 14.11. varten.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi