11.8.2016

Kaupunki tuhlaa ja säästää - budjettiajatuksia keräämässä

Kaupunki tuhlaa verorahoja hetihomeiseen rakentamiseen, sisäilmaongelmien aiheuttamiin terveyskuluihin, turhiin luottamusmiespaikkoihin joita on vain jotta puolueen kaverit saisivat palkkaa, byrokratiaan joka lähentelee absurdilandiaa, huonoon hallintotapaan ja puutteelliseen kilpailutukseen omistamissaan suljetuissa yhtiöissä sekä sataan yhtiön hallitukseen joista 70 % on turhia, ylihinnoiteltuihin urakoihin julkisessa rakentamisessa, hyväksymällä rakennusvirheitä ilman että vaatii takuukorjauksia, turhiin nurmikaistoihin korjatessa vanhoja tienpätkiä, antamalla rakennusten rapistua käsiin huonolla huollolla, terveyskeskuksissa päästämällä tauteja kroonistumaan hoitoa odottaessa, sulkemalla terveitä kouluja väestön kasvaessa...

Samaan aikaan vanhusten hoidossa on puutteita, terveyskeskuksissa kiristetään hoitoonpääsyä, päihdeäitien kuntoutukseen ei riitä raha, oppilaat määrätään sairaisiin rakennuksiin joiden korjaamiseen ei ole halua sekä työttömyydestä tehdään periytyvää dumppaamalla työttömien lapset omiin puolipäiväryhmiin. Hallintokuntien osaoptimointi sekä pitkän aikavälin suunnittelu mättävät kuluja myös tulevaisuuteen. Lyhytaikaisilla säästöille lisätään investointitarpeita.

Mitä haluat muuttaa Vantaan kaupungin budjettissa?

  • Onko jossain tuhlausta tai onko jossain puutetta?
  • Onko jotain mitä voisi tehdä paremmin?
  • Miten palveluita voi sujuvoittaa?

Kerro nyt niin tiedä mitä ehdottaa ensivuoden taloussuunnitelman laadinnassa.

Kuva: Vanhustenhoito on kipurajoilla koska leikkausten lisäksi yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa kuudella sadalla joka vuosi. Vanhusten kotipalvelun resurssit ovat niukat ja laitoshoitoon on vaikea päästä. Myös lasten päiväkotihenkilöstö ja lastensuojelu on usein liian kuormittunutta. 

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä vähennän roskapostia.
Tue vaalikampanjaani
-Pekka Haavisto
"Olen tutustunut Siruun mm. Vihreiden elinkeinopoliittisesa työryhmässä. Siru on vihreän talouden asiantuntija, jolla on näkemystä niin pk-yritysten toimintaedellytysten parantamisesta kuin yhteiskuntamme isoista tulevaisuuden haasteistakin. Hänellä on myös kykyä etsiä toimiva ratkaisuja. Tällaisia päättäjiä Suomi tarvitsee."
-Ville Niinistö
"Tunnen Sirun pitkältä ajalta ja voin suositella häntä lämpimästi mitä vaativimpiin valtiollisiin tehtäviin."
-Heidi Hautala
"Tunnen Sirun hyvin vihreiden puoluehallituksen työstä. Siru olisi erinomainen kansanedustaja, hän toisi eduskuntaan uutta virtaa. Hän on aktiivinen, suorapuheinen ja luova ja hänellä on todella hyvä asiantuntemus ympäristöpolitiikassa."
-Anni Sinnemäki
"Siru on tarmonpesä, jolla on laaja asiantuntemus ja kyky keksiä luovia ratkaisuja."
-Satu Hassi